Kaupunkisuunnittelulautakunnan 14.5.2014 asialista oli lyhyt, joten kokouksessa ja sitä ennen olleessa infotilaisuudessa keskityttiin saamaan kattava käsitys kaupunkisuunnittelusta Espoossa ylipäänsä. Sekä info, että itse kokous sisälsi esittelyjä ja keskusteluja, joten avasin myös infon sisältöä reilummin alla. Läsnä kokouksessa Vihreiltä… Read More

(julkaistu Helsingin Sanomissa 25.4.2012) Espoossa tornitaloja suunnitellaan nousevaksi kuin sieniä sateella, erityisesti metroasemien yhteyteen. Valtuusto jätti 23.4. kokouksessaan Keilaniemen tornitalokaavan pöydälle. Kaupunkisunnittelulautakunta käsittelee 25.4. Jousenpuiston metroaseman kaavaa, Jousenpuistoon esitetään 26-kerroksista asuintornia. Kaupunkia suunnitellaan hanke kerrallaan ilman kokonaiskuvaa siitä, minne korkea rakentaminen sopii ja minne ei. Perusteluna torneille on metroasemien ja muun infran rahoittaminen maankäyttömaksuilla ja

Tänään valtuusto päätti jättää pöydälle Keilaniemen tornikaavan ja aiesopimuksen Kehä I:n perusparantamisesta. Valtuutetuille järjestetään aiheesta erillinen info 14.5. ennen ryhmäkokouksia ja päätöksiä tehdään 21.5. Vihreät olivat aktiivisesti vaatimassa pöydälle jättämistä, jotta valtuutetut saavat selvityksen vielä avoinna oleviin kysymyksiin. Uskon, että näin voimme tehdä kuukauden kuluttua parempia päätöksiä. Keilaniemen kaavassa kiteytyy, miten kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaoksen