Vihreät yli kuntarajojen yhtenäisinä Länsimetron liityntäliikenteen ongelmien pikaisen korjaamisen puolesta HSL:n hallitus päätti tänään äänin 8-6 olla huomioimatta Espoon kaupunginhallituksen yksimielistä kantaa liityntäliikenteen ongelmien korjaamiseksi. Espoo esitti Espoonlahden merkittävästi kasvaneiden matka-aikojen korjaamiseksi neljän suoran ruuhkalinjan suunnittelun aloittamista… Read More

Tälläkin kertaa listalla kokous oli lyhyehkö ja info pitkä. Tällä kertaa vauhtia ja yllättäviä käänteitä ei kuitenkaan puuttunut, ja pääsimme äänestämään kahdesti. Infotilaisuudessa käytiin läpi Keran suunnitelmia – alueen yleiskaavaa ollaan vääntämässä ja Keran suunnitteluperiaatteet ovat tulossa lautakuntaan… Read More

Valtuusto hyväksyi tänään selkeällä enemmistöllä Länsimetron jatkon hankesuunnitelman. Kannatimme suunnitelman hyväksymistä, koska kannatamme länsimetron pikaista jatkamista Kivenlahteen saakka. On tärkeää, että Matinkylä toimii mahdollisimman lyhyen aikaa läntisen Espoon vaihtoasemana. Korostimme kuitenkin, että tulevien asemanseutujen kaavoituksessa on huomioitava nykyistä paremmin hyvän kaupunkirakenteen periaatteet ja Espoon asuntopoliittiset tavoitteet. Metroasemien tuntumaan kannattaa rakentaa asuntoja ja työpaikkoja.  Samalla on

Lautakunta keskeytti kokouksen klo 18 ja kävi kuuntelemassa Verneri Pohjolan Espoon keskuksen iltasoiton ensimmäisen ja ainoan live-esityksen. Se tulee soimaan joka ilta kuudelta Espoon torin tornista tulevan kesän aikana. Hieno tapa tuoda kulttuuri ihmisten arkeen! Tässä tehdyt päätökset: – Espoon keskus, virastokeskus, asemakaavan muutoksen lähtökohdat ja tavoitteet (pöydälle 25.4.2012) Tämä jäi pöydälle. Lautakunnassa on löytymässä

Varma kesän merkki: Kaupunkisuunnittelulautakunnan listat on ennen lomakauden alkua pitkiä ja raskaita. Alla ensi keskiviikon asiat. Paljon keskustelua herättänyt Jousenpuisto ei olekaan vielä listalla. Se tarkoittanee, että valmisteluun on otettu tarpeellinen aikalisä. Kinkkisiä asioita riittää, kaupungintalo, Niittykumpu ja maakuntakaavalausunto, joten infossa keskitytään tällä kertaa lista-asioihin. Lista-asiat: – Espoon keskus, virastokeskus, asemakaavan muutoksen lähtökohdat ja tavoitteet