Espoo on myöntänyt vuodesta 1972 lähtien Espoo-mitaleja Espoon hyväksi tehdystä työstä. Tänä vuonna 14 palkitun joukossa oli kaksi Espoon vihreää: Tiina Elo ja Jyrki Myllärniemi. Suuret onnittelut Tiinalle ja Jyrkille ansaituista huomionosoituksista!

Kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu Tiina Elo sai mitalin pitkästä ja ansiokkaasta työstään kaupunginvaltuutettuna.

Espoon Diakoniasäätiön kehittämispäällikkö Jyrki Myllärniemi palkittiin ruoka-avun koordinoinnin ja yhteistyön edistämisestä etenkin korona-aikana.

Tiina Elo on 12 valtuustovuotenaan toiminut kaupunkisuunnittelulautakunnan varapuheenjohtajana, valtuustoryhmän puheenjohtajana, kaupunginhallituksen varapuheenjohtajana sekä tila- ja asuntojaoston puheenjohtajana ja nyt viimeiset kaksi vuotta kansanedustajan työn ohella Osallistuva Espoo -ohjelmaryhmän varapuheenjohtajana.

Jyrki Myllärniemi on myös pitkän linjan vihreä kuntavaikuttaja, joka on yli 30 vuoden ajan tehnyt työtä Espoossa diakonian ja kasvatuksen parissa ja ollut mukana useissa järjestöissä sekä politiikassa. Espoon kaupunginhallituksen jäsenenä hän toimi vuosina 2013–2017. Parhaillaan Jyrki toimii vihreiden edustajana Espoon asunnot Oy:n hallituksessa.

Espoon Vihreät onnittelee Tiinaa ja Jyrkiä mitaleista. Muita mitalin saaneita olivat mm. Gallows Bird -ravintolayrittäjät Lea Rantala ja Tom Aschan, Espoon hiippakunnan piispa Kaisamari Hintikka, muusikko, toimitusjohtaja Tommi Koistinen, taiteilijanimeltään Setä Koponen, Espoon kaupungin tartuntatautihoitaja Laura-Maria Lehtonen, Espoon kaupungin väistyvä perusturvajohtaja Juha Metso, kilpapurjehtija Oskari Muhonen, Espoon Jääurheilun Tuki ry:n toiminnanjohtaja Jari Nyberg ja squashinpelaaja Emilia Soini.

Katso kaikki mitalin saaneet Espoon kaupungin sivuilta:
https://www.espoo.fi/fi-FI/Espoomitalin_saajat_2020(189103)