Espoon Vihreiden mielestä kaupunginjohtajan esitys tilaaja-tuottajamallin purkamisesta ja peruskaupunkimalliin siirtymisestä on perusteltu. Peruskaupunkimallissa tilojen ja kunnallistekniikan rakentaminen ja ylläpito hoidetaan samassa organisaatiossa. Tällainen yhden toimijan malli poistaa hallintoa ja selkeyttää johtamisjärjestelmää.

Espoon Vihreiden mielestä peruskaupunkimalliin siirtyminen ei kuitenkaan saa olla välivaihe mittaville lisäulkoistuksille. Jo nyt esimerkiksi siivouksesta noin puolet ostetaan ulkoa.

– Kaupungin omat rakenteet on laitettava kuntoon, eikä kaupungin pidä lähteä hakemaan laajoista ulkoistuksista pikavoittoja. Lisäulkoistusten todellista säästöpotentiaalia voidaan arvioida vasta, kun päällekkäisen työn ja sisäisen tilaamisen kustannukset on karsittu pois. Lisäksi päätöksenteko on pidettävä selkeästi luottamushenkilöiden käsissä, toteaa kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja Tiina Elo.

Espoon Vihreiden mielestä kaupungin työntekijöille pitää nyt antaa työrauha. Laajamittaisen kilpailutuksen ja liikkeenluovutuksen valmistelua ei pidä jatkaa samalla, kun palveluliiketoimen ja teknisen toimen organisaatioita uudistetaan.

– Kaupungin pitää toimia vastuullisena ja reiluna työnantajana ja antaa henkilökunnalle mahdollisuus tuottavuuden kehittämiseen hyvällä johtamisella ja organisaatiota selkeyttämällä, painottaa varavaltuutettu ja palveluliikelaitosten johtokunnan jäsen Päivi Salli.

Valmistelun ongelma on, että palveluja on tarkasteltu yhtenä kokonaisuutena, vaikka kyse on kovin erilaisista toiminnoista.

– Edelleen puuttuu riittävä analyysi siitä, mitä tehtäviä kaupungin kannattaa tehdä itse, mitä ostaa ulkoa, ja mikä merkitys ulkoistamisella on palveluiden laatuun ja hintaan, sanoo valtuustoryhmän puheenjohtaja Inka Hopsu.

Tehdyn selvityksen mukaan suunnitellun ulkoistuksen riskit ovat merkittäviä. Tarvitaan vahvaa osto-osaamista ja valvontaa. On keskityttävä harmaan talouden torjuntaan ja taattava verorahojen käytön läpinäkyvyys.

– Keskeisissä toiminnoissa kaupungin oman tuotannon tulee säilyä vertailukohtana markkinoilta ostetulle palvelulle, jatkaa Hopsu.

Julkisen sektorin perustarkoitus on tarjota asukkaille palveluita ja hyvinvointia. Vihreät uskovat, että kaupunki pystyy tuottamaan laadukkaita palveluita kokonaistaloudellisesti myös itse.

– Nyt on kaupungin johdolla näytön paikka. Toimivilla ja selkeillä rakenteilla sekä paremmalla johtamisella on voitava lisätä tehokkuutta saavuttaa säästöjä myös kaupungin omassa palvelutuotannossa, päättävät Elo, Hopsu ja Salli.