
Korhonen Visa, Tapiola
insinööri, ohjelmistosuunnittelija, 37
Olen 37 vuotias espoolainen tietotyöläinen. Politiikassa minua kiinnostaa myös heikommassa asemassa olevien asema. Toivon, ettei huono-osaisia kokonaan unohdeta nykyisen vaurauden keskellä. Kun lisäksi olen ymmärtänyt sen, että ilmastonmuutoksen torjuminen on jo nyt yliajalla, näen loputtomasti tehtävää. Espoossa kunnan järjestämät palvelut vaikuttavat käytännössä jokaiseen perheeseen. Päivähoito esimerkiksi kiinnostaa isoäitejä myöten kaikkia espoolaisia. Espoossa nimittäin, jossa on korkea koulutustaso, ihmiset osaavat vaatia. Se on hyvä. Valitettavasti huono-osaisista huolehtiminen ei kiinnosta samalla tavalla. Tavoittelen sitä, että voisin tehdä jotain pahoinvoinnille, jota on olemassa, vaikkakin melko näkymättömissä. Vielä espoolaisten ei ole tarvinnut pelätä turvallisuutensa puolesta. Lastensuojelu, mielenterveyspalvelut ja päihdehuolto ovat esimerkkejä palveluista, jotka vaikuttavat vähemmän onnekkaisiin, joille paljon pahoinvointia kerääntyy.
Ympäristö on varjeltava asia, joka pitäisi ottaa huomioon kaikessa päätöksenteossa. Ilmastonsuojelu on ympäristönäkökohdista kaikkein tärkein. Myös elinympäristön turvallisuus ja viihtyisyys on olennainen asia. Ilmastonäkökulma puoltaa ruuhkamaksujen mahdollisimman nopeaa käyttöönottoa. Liikenteen päästöt on saatava alas. Tätä tavoitetta edistäisi myös joukkoliikenteen vahvistaminen investoinnein ja avustuksin. Raideliikenteeseen investoimista pitää jatkaa metron ensivaiheen jälkeen. Tulevaisuuden ilmastoystävällisen Espoon rakentaminen on pitkäjänteinen asia, mutta kaavoitus on olennainen osa oikeaa kehitystä. Kaupunkirakenteen kehityksen kannalta tiivistäminen tietyissä osissa kaupunkia vie oikeaan suuntaan. Riittävä kasvu keskeisillä paikoilla estää hajaantumisen syrjäkylille, joita on sekä Espoossa, että muualla Uudellamaalla. Tulevaisuuden Espoota rakennettaisiin tällä tavoin sekä palveluiden että joukkoliikenteen äärelle.
Minuun voi ottaa yhteyttä:
visa.korhonen(at)kolumbus.fi





cheap louboutins
Maybe God wants you to meet cheap louboutins many wrong people before you meet the right discount louboutin shoes one, so when this happens, you will be thankful discount christian louboutin shoe. You may only be a person in this christian louboutin evening world, but for someone, you are the christian louboutin peep toe pumps world. There is kindness to be found everywhere http://www.louboutinshoes4cheap.com/.
Cheap Kids Jordans
Cheap Bridesmaids Dress,Cheap Wedding Gowns,designs and manufactures Dresses.com All the dresses we sell in our factory in the State of the Art, Los Angeles, California. If you are in Los Angeles, Wedding Dresses,we offer you a paragraph A HACER CITA visit our factory and showroom.wholesale Wedding dresses If you are looking for formal dresses para a wedding or bridesmaid dresses,http://www.wholesaleweddingbridaldresses.com/Wholesale Wedding Dresses,
Bridal Dress Shop, expect the Same.cocktail dress.White Prom DressesTill you’re entirelyhttp://www.promdressesshow.com/Cheap Prom Gowns,bridal, faultless you might be having many imperfect spots which you would like to cover up http://www.weddingdressexhibition.com/ Wedding Dresses,Wholesale wedding dresses,when picking your prom gown. Maybe your arms are thick or you could have wide shoulders.