Espoo kutsuu itseään kansainväliseksi kaupungiksi. Eiköhän aloiteta kansainvälisyys- ja monikulttuurisuuskasvatus jo lapsuudessa toteuttamalla lähikouluperiaatetta ilman kieleen, kulttuuriin tai etnisyyteen perustuvia rajoitteita!  

Tällä hetkellä Espoossa nimittäin keskustellaan kaikilla toimialoilla palveluverkon uudistamisesta. Myös suomenkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta ottaa kantaa oman toimialansa palvelu- ja tilaratkaisuihin. Kun kouluverkostoa on nyt tarkasteltu ja muutostarpeita selvitelty, on törmätty talousarviossa olevaan tekstilisäykseen, joka aiheuttaa hieman yllättäviäkin hankaluuksia. Talousarvion sivistystoimen yleislinjauksiin kirjattiin seuraava lause:

”Koulupolkujen suunnittelussa ja kouluverkon rakentamisessa otetaan huomioon, että oman äidinkielen opetusta (muu kuin suomi tai ruotsi) voidaan yksittäisessä koulussa opettaa max 15 % koulun oppilaista.”

Kun asiaa on nyt selvitelty, on todettu, ettei vaatimuksen toteuttaminen edes tällä hetkellä ole mahdollista kaikilla oppilaaksiottoalueilla. Perusopetuslain lähikouluperiaate kuitenkin velvoittaa osoittamaan oppilaalle koulun omalta alueeltaan. Toisilla alueilla vaatimus pystyttäisiin vielä toteuttamaan, mutta eikö alueita tulisi kohdella tasapuolisesti?

Eihän voi olla niin, että kaupunginosassa X lapsi pääsee samaan kouluun naapuriston muiden lasten kanssa, koska oman äidinkielen opetukseen osallistuvia on joka tapauksessa kaikissa kouluissa enemmän kuin 15 % koulun oppilaista. Ja toisaalta alueella Y lapsi revitään irti pihapiirin ja päivähoitoaikaisten kavereiden joukosta, koska hän olisi se oppilas, joka muuttaisi mainitun osuuden 15,5 prosentiksi. Jotta saataisiin kaikkiin kouluihin kaupunginlaajuisesti tuo alle 15 % oman äidinkielen opetukseen osallistuvia oppilaista, olisi lapsia kuljetettava ympäri Espoota takseilla. Tätä tuskin kukaan haluaa.

Talousarvion tekstin takana on sinänsä ymmärrettävä tavoite ehkäistä segregaatiota ja taata korkeatasoinen suomen- tai ruotsinkielinen opetus kaikille lapsille. Mutta eikö kaveripiiristä erottaminen pienen lapsen kohdalla juuri takaa sen, ettei hän kotoudu, sopeudu ympäröivään yhteiskuntaan?  Tämähän on omiaan vauhdittamaan syrjäytymistä, ei ehkäisemään sitä: ”Näytät erilaiselta kuin kaverisi, pistetään sinut eri kouluun.” Lapsi ei todellakaan ajattele joutuvansa eri kouluun oman äidinkielen opetuksen kiintiöiden takia  vaan siksi, että hänet halutaan sijoittaa muualle joko erilaisen ulkonäkönsä tai muun erilaisuutta kuvastavan syyn takia.

Jos halutaan tasapainottaa koulujen oppilasjakaumaa suuntaan tai toiseen, on se ennemmin kaupunkisuunnittelun kuin opetuspuolen asia. Kun suunnitellaan ja rakennetaan monipuolisia asuinalueita, joilla on sekä kerrostalo- että pientalorakentamista ja omistusasuntojen lomassa kaupungin ja muitakin vuokra-asuntoja, saadaan väestö luontevasti jakaantumaan tasapuolisemmin ympäri kaupunkia varallisuudesta ja etnisestä taustasta riippumatta.   

Jos luodaan katse tulevaisuuteen, on todettava, että maksimimäärävaatimuksen täyttäminen tulee pian mahdottomaksi koko kaupungin tasolla. Ennusteiden mukaan pääkaupunkiseudulla muuta kun suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuvien määrä tulee kaksinkertaistumaan jo 2020-luvulla. Espoo on osa pääkaupunkiseutua ja myös täällä täytyy kyetä hyväksymään se tosiasia, että tuolloin kaikissa peruskouluissamme on huomattavasti enemmän kuin 15 % oman äidinkielen opetusta saavia lapsia!