Espoon vihreät vaikuttavat espoolaisessa kunnallispolitiikassa hyvän ympäristön ja toimivien peruspalvelujen puolesta.

Tulevat tapahtumat

Add to calendar

Kasvisruoka-aloite valtuustossa

–  –  –  –  –  –  Kirjoittanut Johanna Karimaki 16.02.2010

Eilisessä valtuustossa käsiteltiin kiivaasti Tiina Elon kasvisruokapäiväaloitetta. Aloitteessa esitettiin viikoittaista lakto-ovo-kasvisruokapäivää kouluihin eli myös maito ja muna voivat olla ruoassa. Tiina vetosi, että ilmastonmuutoksen torjunnassa ruoan merkitys on keskeinen ja kasvisruokapäivä totuttaa lapset monipuoliseen ja maistuvaan kasvisruokaan. Tiina muistutti, että tasapainoisessa kasvisruoassa on kaikki tarvittavat ravinteet ja proteiinit. Tampereella on jo kasvisruokapäivä, Helsingissä ja Turussa asia etenee.

Veera Lampi piti railakkaan kannatuspuheen Tiina Elon toivomusponnelle. Veera piti keskustelua lasten näivettymisestä absurdina ja muistutti, että 30 vuotta sitten lihapaisti oli juhlaruokaa. Veera toivoi valtuutetuilta enemmän avarakatseisuutta ja muistutti, että nuorisovaltuusto oli ottanut aloitteeseen myönteisen kannan.

Vastustavissa puheenvuoroissa, joita kuultiin demareiden ja kokoomuslaisten suusta, vedottiin valinnanvapauteen ja kodin vastuuseen. Matti Kuronen kertoi, että opettajilta oli tullut lukuisia vetoomuksia aloitteen puolesta. Jyrki Kasvi muistutti, että pelkkä liharuokavaliokaan ei aina ole monipuolinen ja terveellinen.

Nina Knaapila totesi, että kerrankin puhutaan konkretiaa, ei vain strategiaa. Pienillä teoilla vaikutamme kovin moneen asiaan, sanoi Nina ja toivoi, että ehdotus saisi valtuustolta kannatusta. Nina puhui myös lähiruoan tärkeydestä ja penäsi palveluliikelaitosten johtokuntaa katsomaan ruoan laadun perään.

Tiina Pursula vastasi Timo Soinin IPCC kritiikkiin. Soini epäili suurta ilmastohuijausta ja suurta otsonikatohuijausta. Tiina muistutti 22 vuotta sitten aikaansaadusta Montrealin kansainvälisestä päästövähennyssopimuksesta, jonka avulla ilmakehän freonipitoisuus on saatu laskuun. Maailma voidaan pelastaa, jos niin halutaan ja toimitaan.

Toivomusponsi aloitteen toteuttamiseksi äänestettiin tylysti kumoon äänin 18-40. Kaikki vihreät olivat puolesta, vain muutamia hajaääniä tuli muilta puolueilta.

Kirjoita uusi kommentti