(Länsiväylä 21.12.2011) Länsiväylä uutisoi 17.12., että Espoo harkitsee yhden terveysaseman ulkoistamista. Sosiaali- ja terveyslautakunta käsitteli terveysasemapalvelujen saatavuuden parantamista iltakoulussaan 8.12.2011.

Vihreät kannattavat terveysasemien ongelmien ratkaisua ulkoistamisen sijaan omaan palvelutuotantoon panostamalla. Ulkoistaminen vaatii resurssien lisäämistä hallintoon. Haluamme suunnata nämä resurssit ennemmin palvelun kehittämiseen. Yksityistämistä perustellaan sillä, että siten saadaan selvitettyä yksityisen sektorin parhaita toimintakäytäntöjä.

Uskomme, että hyvät käytännöt saadaan selville myös tekemällä yhteistyötä yksityistämistä kokeilleiden kuntien kanssa.

Terveysasemapalveluiden kehittämiseen ei ole patenttiratkaisua. Yhden terveysaseman ulkoistaminen ei ratkaise lääkäripulaa eikä muitakaan julkisen terveydenhuollon ongelmia. Sen sijaan on kehitettävä montaa asiaa samanaikaisesti. Osa terveysasemien asiakkaista hyötyisi sosiaalityöntekijän vastaanotosta terveyskeskuksissa.

Lääkäreiden työtä on jo kehitetty esimerkiksi Hyvä vastaanotto –hankkeessa. Jatkossa huomiota on yhä kiinnitettävä johtamiseen ja lääkäreiden tekemään toimistotyön määrään.

Espoon väestö kasvaa. Terveydenhuoltoon ei kuitenkaan ole varattu rahaa siinä määrin kuin väestönkasvu edellyttäisi. Yksi ratkaisu lääkäripulaan ja hoitajien uupumiseen voi olla niinkin yksinkertainen kuin lisätyövoiman rekrytointi.

Tiedämme, että nykyisiinkin virkoihin on vaikea saada henkilökuntaa. Puuttuvat vakanssit aiheuttavat kuitenkin itseään ruokkivan kehän. Jos lääkäri tietää, että työ terveysasemalla tulee olemaan henkilökuntapulan takia raskasta, hän todennäköisemmin hankkiutuu muualle töihin.

Espoossakin on todettu, että toimiva terveysasema vetää puoleensa henkilökuntaa.

Pinja Nieminen
Sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen (vihr.)

Tiina Elo
Valtuustoryhmän puheenjohtaja (vihr.)