Espoon Vihreiden hallitus on palkinnut kaksi vihreää toimijaa aivan erityisillä huomionosoituksilla, nimittäin Vihreän puolueen yleisurhoollisuusmitaleilla. Puolue on muistanut ja palkinnut omalla Vihreä Karhu -mitalillaan ansioituneita Vihreän puolueen jäseniä jo vuodesta 2015.

Yleisurhoollisuusmitalit ovat taiteilija Katariina Guthwertin käsityönä tehtyjä ansiomerkkejä. Mitalin nauhan väri on metsänvihreä, joka kuvastaa vihreän liikkeen alkujuuria ja yhteyttä luontoon. Mitalin keskellä on graafikko ja kuvittaja Jan Rosströmin piirtämä karhu, joka kuvastaa sisua ja sitä erityistä yleistä urhoollisuutta, mitä vihreissä toimiminen toisinaan vaatii. Mitalin riipuksena toimii hopeinen käpy.

Mitalilla palkittavat henkilöt ovat tehneet eri mittaiset urat vihreän liikkeen eteen, mutta kummankin merkitys Vihreille ja varsinkin Espoon Vihreille on korvaamaton. Espoon Vihreiden hallitus on päättänyt hallituksen kokouksessaan 25.11.2020 myöntää puolueen yleisurhoollisuusmitalit pitkäaikaiselle ikivihreälle toimijalle Rainer Lahdelle sekä Espoon Vihreiden entiselle toiminnanjohtajalle ja puolueen nykyiselle kunta-asioiden suunnittelijalle Kimmo Kyrölälle.

Rainer Lahti on ollut aikoinaan perustamassa Suomeen Vihreää liikettä sekä Espoon Vihreitä sekä myöhemmin myös Kanta-Espoon Vihreitä, jossa hän toimii parhaillaan puheenjohtajana. Rainer on ehtinyt mittavan uransa aikana toimia niin Espoon kaupunginvaltuutettuna, kaupunginhallituksen varapuheenjohtajana ja useiden lautakuntien jäsenenä, pisimpään kaupunkisuunnittelussa. Hän on tehnyt valtavan määrän työtä espoolaisen luonnon ja rakennetun ympäristön eteen esimerkiksi Espoonjokea ja kaupungintaloa puolustaessa, ja siksi kädenjäljen voikin konkreettisesti nähdä monessa eri puolella Espoota vielä nykyäänkin.

Päivätyönään Rainer on ollut noin 40 vuotta valtion ympäristönsuojelutehtävissä. Ensin sisäministeriössä ja sen jälkeen ympäristöministeriössä, kun se oli saatu perustettua ja oli siellä aina eläkepäiviinsä saakka. Samoin Raineria voi kiittää hyvästä yhteistyöstä ja vihreästä vaikuttamisesta myös muissa yhdistyksissä Espoossa.

Ja vaikka Rainerin Vihreä toiminta jatkuu edelleen Kesvin puheenjohtajan ja Espoon VIhreiden yhdistysten toiminnantarkastajan roolissa, on tämä vuosi hyvä hetki huomioida hänen uraansa, sillä Rainer ilmoitti ettei ole enää kuitenkaan käytettävissä kuntavaaliehdokkaaksi – oltuaan ensimmäisen kerran ehdolla kuntavaaleissa jo vuonna 1984.

Kimmo Kyrölää Espoon Vihreiden hallitus halusi muistaa mitalilla, sillä Kimmon aikana Espoon Vihreät on kasvanut poikkeuksellisen paljon ja Espoon toiseksi suurimmaksi puolueeksi. Hän on ollut kiistatta yksi kantavista ja eteenpäin puskevista voimista Espoon Vihreissä. Kimmo syttyy aina vaaleista uudestaan ja uudestaan, ja jaksaa kannustaa väsyneitä ehdokkaita sekä tukiryhmiä, pitäen yllä hyvää yhteishenkeä ja huumoria, kantaen itse aina sen isoimman teltan ja painavimman pöydän. Kimmon asiantuntemus vaaleista ja kunta-asioista on täyttä kultaa, ja kaikki hänet tuntevat tietävät sydämen sykkivän Espoon Vihreille – onhan hän edelleenkin vaalityöryhmässä mukana varmistamassa onnistumista vaaleissa ja jakamassa hiljaista tietoa eteenpäin uusille toimijoille. Kovasta asiantuntemuksesta huolimatta Kimmo osaa kuitenkin säilyttää rennon suhtautumisen asioihin ja ihmisiin tiukoissakin paikoissa ja hän tulee toimeen kaikkien kanssa. Kimmo on suora, mutta silti ystävällinen, ja hän osaa erottaa isot asiat pienistä. Ei ehkä pedantein, mutta pitää prioriteetit kohdillaan.


Nykyisin Kimmon työ vihreän liikkeen eteen jatkuu puolueen kunta-asioiden suunnittelijan roolissa, jossa hän tukee kaikkien kuntien vihreän työn onnistumista ja menestymistä.

“Rainer ja Kimmo ovat molemmat toimineet omalla tavallaan urhoollisesti puolueen arvojen sekä toiminnan eteen poikkeuksellisen kunnioitettavasti ja siksi Espoon Vihreiden hallitus huomioi heidän työnsä tällä muistamisella”, toteaa Espoon Vihreiden puheenjohtaja Antti Brunni palkituista ja onnittelee kumpaakin sydämellisesti.