Porista kuuluu kummia. Kaikki porilaiset kunnanvaltuutetut eivät anna julkaista yhteystietojaan.

Eikö luottamushenkilöiden pitäisi olla kuntalaisten tavoitettavissa? Miten muuten ihmiset voivat kertoa heille tarpeistaan ja huolistaan?

# # # Luottamushenkilöllä voi kuitenkin olla hyvä syy salata yhteystietonsa. Monessa ammatissa työntekijöitä kehotetaan jo perehdytyksessä salaamaan ainakin puhelinnumeronsa. Monella sosiaalityöntekijällä, poliisilla ja psykiatrilla on osoite- ja autorekisteritiedot suojattu vielä vahvemmin turvakiellolla.

Moni joutuu salaamaan omat ja perheensä yhteystiedot myös häiriköivän stalkkaajan tai persoonallisuushäiriöisen ex-kumppanin vuoksi.

Emme voi emmekä halua tehdä heistä vaalikelvottomia vain siksi, että heidän on turvallisuutensa vuoksi pakko salata yhteystietonsa.

# # # Yhteystietojen salaaminen voi houkutella myös iltarauhan turvaaminen.

Kunnallispoliitikot saavat muutakin palautetta kuin valituksia päiväkodin parkkipaikan heikosta valaistuksesta tai ehdotuksia juoksuköysien rakentamisesta oraville katujen yli tai toivomuksia metroasemien laiturien pituudesta.

Tai kuten eräs Lappeenrantalainen kunnallispoliitikko facebookissa totesi: ”Mielenkiintoista palautetta tullut facebookin, puhelimen sekä tekstiviestien kautta. On tarjottu seksiä miesten ja naisten taholta, hempeitä tekstiviestejä sekä tappouhkaus.”

Uusien valtuutettujen kannattaisi hankkia erillinen puhelin luottamustehtävien hoitoa varten. Työ- tai siviilipuhelinta on voitava pitää auki myös iltaisin ja öisin ilman, että joutuu kuulemaan päihteiden inspiroimaa kansalaispalautetta aamuyöllä.

Ovikelloa sentään soitetaan yleensä ns. ihmisten aikaan ja selvin päin.

Kyse voi olla myös luottamushenkilön tehtävien hoidosta johtuvasta turvattomuudesta. Vastikään uutisoitiin helsinkiläisen kunnallispoliitikon kodin oven ja ikkunoiden toistuvasta töhrimisestä. Viimeksi oveen oli rikottu pulloja.

# # #
Mitä sitten pitäisi tehdä? Kaikilla tulisi olla yhtäläinen oikeus asettua vaaleissa ehdolle, ja kansalaisilla tulisi olla mahdollisuus saada yhteys valitsemiinsa luottamushenkilöihin.

Yksi vaihtoehto voisivat olla luottamustehtävän hoitoa varten annettavat yhteystiedot: puhelinliittymä, postilokero ja sähköpostiosoite. Mikään ei paljastaisi esimerkiksi luottamushenkilön asuinpaikkaa, ja kunnan puhelimen voisi sulkea yöksi hyvällä omallatunnolla kun haluaa nukkua rauhassa.

Parempia ehdotuksia otetaan vastaan.