Kyrölä Kimmo

Espoon vihreiden toiminnanjohtaja (hoitovapaalla), 6. varavaltuutettu, opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan jäsen

Lapset, luonto ja liikunta

Olen Espoon Vihreiden toiminnanjohtaja, kuntavaaliehdokas, isä, koiranomistaja, metsänkävijä ja intohimoinen urheilumies. Tavoitteinani on säilyttää Espoon metsät, tuoda hyvät liikuntamahdollisuudet lähelle kaikkia espoolaisia sekä huolehtia laadukkaan varhaiskasvatuksen säilymisestä. Kuntapolitiikan ammattilaisena tunnen kaupungin organisaation, tiedän päätösten taustat ja osaan saada oman näkemykseni esille. Koulutukseltani olen valtiotieteen maisteri pääaineena valtio-oppi ja suuntautumisena kansainvälinen politiikka. Olen toiminut Espoon Vihreiden toiminnanjohtajana viisi vuotta ja suurimman osan tästä ajasta olen ollut myös valtuustoryhmän sihteeri. Tehtävänäni on siis ollut taustoittaa kantojamme ja huolehtia niiden viestimisestä espoolaisille. Luottamustoimia minulla on ollut nuorisolautakunnassa, liikuntalautakunnassa sekä HSL:n tarkastuslautakunnassa. Perheeseeni kuuluu vaimo, kaksivuotias poika sekä koira. Olin yhdeksän kuukautta hoitovapaalla lapsemme kanssa ja siinä mielessä olenkin harvinaisuus, sillä ainoastaan kolme prosenttia kotihoidontuesta on miesten käyttämää. Tuo aika oli antoisaa ja ihanaa, mutta myös varsin raskasta. Kokemus opetti minut ymmärtämään kuinka paljon kodeissa tehdään tilastoissa näkymätöntä työtä. Vapaa-aikanani kuljen koiramme kanssa Espoon metsissä tai hyvän ystäväni kanssa Lapin tuntureilla. Olen nähnyt kuinka Espoon keskuspuisto kutistuu, miten purot muutetaan ojiksi ja kuinka ikimetsiä hakataan. Näitä en haluaisi enää nähdä ja onkin käsittämätöntä, että edes kaupungissa ei vieläkään ymmärretä luonnon virkistysarvon olevan usein taloudellista arvoa suurempi. Intohimonani on penkkiurheilu etenkin jalkapallokatsomoissa olenkin vakiokasvo Fc Hongan ja Suomen maajoukkueen fanikatsomoissa. Olenpa toiminut myös Maajoukkueen kannattajien puheenjohtana.

kimmo.kyrola@vihreat.fi
040 845 4747
Kyrölä Kimmo
@