Espoon kaupunginvaltuuston kokous (katso video) alkoi normaalin kaavan mukaisesti. Esityslistalla oli monta vaalikelpoisuuden menetystä ja täydennysvaalia. Tärkein niistä oli tietenkin kaupunginhallituksen puheenjohtajan eronpyyntö ja täydennysvaali. Kuten jo olimme lehdistä lukeneet, niin paikka oli kokoomusryhmässä päätetty Tommi Laaksolle.

Monet uskovat, että pääkaupunkiseudun kuntaliitos selkeyttäisi maankäytön suunnittelua ja estäisi yhdyskuntarakenteen leviämistä. Niin se varmaan olisikin, mutta vain jos mukana olisivat kaikki Helsingin seudun 14 kuntaa. Ainoastaan Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kuntaliitos ei asiaan vaikuttaisi.

Uudenmaan Vihreät ry:n sääntömääräinen syyskokous pidettiin Vaherman kurssikeskuksessa Nummi-Pusulassa 25.9. Oli todella mukavaa tavata innokkaita kokousedustajia, jotka olivat tulleet Uudenmaan Vihreiden piiripäiville, jossa keskusteltiin ajankohtaisista asioista ja valmistauduttiin innolla sekä presidentin- että kuntavaaleihin.

Syyskuun valtuuston kokouksen nimenhuuto paljasti, että varsin moni valtuutettu oli estyneenä antanut äänivallan talous- ja veropäätöksissä varavaltuutetulle. Valitettavasti kaikkien ryhmien valtuustoryhmien kokouksiin eivät varavaltuutetut ole tervetulleita, eikä ryhmillä ole avoimia keskustelulistoja. Täytyykin ihmetellä, mistä viime hetkellä paikalle hälytetyt varavaltuutetut tietonsa saavat – vai tyytyvätkö vain painamaan nappeja ryhmän johdon ohjeiden mukaan. Meillä Vihreissä onneksi ajatusten vaihto ja tiedonkulku toimivat avoimesti ja tehokkaasti.

Viime aikoina on usein esitetty, että Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kuntaliitos vähentäisi alueen segregaatiota. Segregaatiota ei kuitenkaan saa – valitettavasti – kuntaliitoksella poistettua.

Segregaatiolla tarkoittaa suunnilleen asuinalueiden sosiaalista eriytymistä. Jollain alueella on esimerkiksi paljon työttömiä ja yhteiskunnan tukea tarvitsevia, ja alueen kehitys kääntyy huonoon suuntaan. Heikompi yhteiskunnallinen asema myös periytyy.

Huomisessa (22.8.2011) Espoon kaupunkihallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaoksen kokouksessa käydään läpi länsimetron tämän hetken tilanne. Asiasta en vielä osaa sanoa tätä enempää – esityslistassa lukee että käydään läpi länsimetron tämän hetken tilanne…
 
Lehtitietojen mukaan länsimetron toteutuksessa edetään hyvä tahtia, mutta aikataulussa pysyminen tekee silti tiukkaa.
 

Valtuusto palasi kesälomilta innokkaasti keskustellen. Käsittelyssä oli Espoon turvallisuusohjelma ja nippu aloitteita, mukana Merva Mikkolan valtuustokysymys rahastoinnista ja Tiina Elon aloite harmaan talouden torjunnasta. Vihreät vaativat eettistä, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävää toimintaa paikallisesti ja globaalisti.

Kesälomat on pidetty ja kunnallispolitiikan syksy pyörähtää käyntiin. Valtuustoryhmät kokoontuvat ensi maanantaina ja kauden ensimmäinen valtuuston kokous on 15.8. Alla valtuuston esityslista muutamin kommentein. Katso myös koko lista.

Vihreät mukaan hallitukseen!

Vihreän liiton puoluevaltuuskunta ja eduskuntaryhmä ovat maanantaisessa yhteiskokouksessaan päättäneet, että puolueemme hyväksyy hallitusohjelman.  Vihreitä espoolaisia oli eduskunnan valtiovarainvaliokunnan huoneessa päätöksiä tekemässä kansanedustaja Johanna Karimäen lisäksi puoluevaltuuskunnan varsinaiset jäsenet Hanna Kalanne ja minä sekä puhe- ja läsnäolo-oikeutettuina puoluevaltuuskunnan varajäsenet Hanna Paatero ja  Kimmo Kyrölä.  Kokous alkoi klo 12 ja päättyi kello 19, joten voitte uskoa että asioista käyti

Valtuusto päätti nimenhuutoäänestyksellä, ettei teknisen toimen johtaja Olavi Loukon tuomio anna aihetta toimiin

Kevätkauden viimeisessä valtuuston kokouksessa oli tarjolla värikäs ja pitkä näytös, jossa pääosassa oli teknisen toimen johtaja Olavi Loukon lahjusrikkomuksesta saama tuomio. Kolmituntiseksi venyneessä puhemaratonissa kuultiin lukuisia näkemyksiä siitä, nauttiiko toimialajohtaja Louko edelleen luottamusta – niin asiallisia ja asiasta kuin välillä tyystin asian vierestäkin.