Kevään vika kaupunginhallitus pidettiin 16.6.2014. Muun muassa jätimme Högnäsin hankalan kaavan pöydälle ja päätimme maankäytöstä ja kiinteistökaupoista Tapiolan keskuksessa ja Niittykummun metroasemalla. Kokouksessa tuotiin pöydälle ylimääräinen asia: erityinen kuntajakoselvitys. Kyse on siis ns. metropolikaupunki-selvityksestä, jossa on esitetty pääkaupunkiseudun (sekä Sipoon … Continue reading

Puheenvuoroni valtuuston kokouksessa 9.6.2014, kun käsiteltiin tekemääni valtuustoaloitetta Aalto Village -opiskelija-asuntohankkeen edistämiseksi. Kiitos puheenjohtaja! Hyvät valtuutetut! Muutama tunti sitten kävin puhumassa opiskelija-asuntojen tarpeellisuudesta. Toivottavasti tuo puheenvuoro on vielä tuoreessa muistissa, sillä en lähde sitä toistamaan. Olen seurannut Aalto Village -opiskelija-asuntohanketta … Continue reading

Kaksi kertaa pöydälle jätetty asunto-ohjelma hyväksyttiin vihdoin tänään valtuustossa. Johdin ohjelmaprosessia tila- ja asuntojaoston puheenjohtajan roolissa ja pyrin tekemään sen mahdollisimman avoimesti ja valtuustoryhmiä osallistaen. Valmisteluvaiheessa pidettiin valtuustoseminaari ja loppuvaiheessa etsittiin ryhmien kesken neuvotellen yhteisiä näkemyksiä kaikissa käsittelyvaiheissa. Valtuustossa äänestettiin Espoon Asuntojen asuntotuotantotavoitteesta. Olimme neuvotelleet realistisen kompromissin asuntotuotantotavoitteen nostamisesta 400 asuntoon seuraavalla MAL-sopimuskaudella. Valtuustossa perussuomalaiset tekivät esityksen määrän nostamisesta 500 asuntoon ja Kokoomus pysymisestä 300 asuntoon. Yllättäen 500 voitti äänestyksessä 300, kun muutama kokoomuslainen lipesi ruodusta. Tämän jälkeen Vihreät äänestivät ryhmänä 500 puolesta, mutta esitys hävisi niukasti äänin…

Puheenvuoroni valtuuston kokouksessa 9.6.2014 asunto-ohjelman käsittelyn yhteydessä. Asunto-ohjelmaprosessiin on ollut miellyttävä osallistua. On hyvä, että luottamushenkilöt pääsevät tekemään selkeää poliittista ohjausta ja vetämään linjoja siitä, mihin suuntaan valmistelua jatkossa viedään. Toisin kuin kaupunginhallituksen puheenjohtaja Konttas, olen sitä mieltä, että luottamushenkilöiden … Continue reading

Tiedote 3.6.2014 Tänään julkaistussa yhdeksän kunnan erityisen kuntajakoselvityksen väliraportissa ehdotetaan metropolikaupungin muodostamista. Tämä tarkoittaisi Helsingin, Espoon, Vantaan, Kauniaisten, Sipoon ja Tuusulan eteläosan liittämistä yhteen. Espoon Vihreiden valtuustoryhmä näkee edelleen vahvan metropolihallinnon parhaana ratkaisuna Helsingin seudun kilpailukyvyn vahvistamiseen. Jättimäisen kuntaliitoksen väkisin ajamisen sijaan kannattaisi keskittää voimavarat yhteisen seudullisen ratkaisun löytämiseen. – Metropoliselvittäjien esittämä pääkaupunkiseudun kuntien, Sipoon ja Tuusulan eteläosien liitos olisi massiivinen hallinnollinen uudistus, joka on riskialtis ja veisi vuosia seudun kehittämistyöstä, toteaa valtuustoryhmän puheenjohtaja Inka Hopsu. – Kuntaliitos ei myöskään ratkaisisi kehyskuntiin ulottuvia maankäytön, asumisen ja liikenteen ongelmia,…

Minulla oli tänään ilo ja kunnia pitää juhlapuhe Espoon aikuislukion tämän iltaisessa ylioppilasjuhlassa Tapiolan kulttuurikeskuksen Tapiola-salissa. Juhlan liikuttavin hetki oli, kun nuori mies sai todistuksen ja salista kajahti pienen lapsen ääni ”Hyvä isi!”. Oma puheeni taisi onnistua, kun jälkeeni puhunut tuore ylioppilas viittasi siihen useamman kerran. Puhuin unelmista ja niiden saavuttamisesta, rohkeudesta tarttua maailman tarjoamiin mahdollisuuksiin. Kiitin myös opettajia ansiokkaasta ja tuloksellisesta työstä. Espoon aikuislukio ei komeile lukioiden ranking-listan kärjessä, mutta sen arvoa ja onnistumista mitataankin aivan toisin mittarein. Aikuislukion ansiosta moni nuori ja aikuinen pääsee elämässään eteenpäin…

Länsiväylä 21.5.2014 Lastensuojeluasiat ovat olleet viime päivinä julkisuudessa, kun sosiaali- ja terveysministeriö ja Suomen Kuntaliitto julkistivat 14.5. Suomen ensimmäiset lastensuojelun laatusuositukset. Lastensuojelun kustannukset ovat kasvaneet voimakkaasti kaikkialla Suomessa. Lastensuojeluntarpeen ehkäisy on sekä inhimillisesti tärkeää, että kustannustehokasta. Yhden huostaan otetun lapsen laitossijoitus maksaa vuodessa lähes 100 000 euroa. Samalla rahalla saa yli seitsemän vuotta intensiivistä perhetyötä. Myös Espoossa lastensuojelun kasvaviin kustannuksiin ja oikea-aikaiseen palveluiden saatavuuteen on kiinnitetty huomiota. Tarkastuslautakunta totesi arvioidessaan kaupungin vuoden 2013 toimintaa, että lastensuojelussa on entistä vahvemmin keskityttävä ehkäisevään lastensuojeluun ja varhaiseen puuttumiseen. Myös me vihreät…

Lähikirjastot ovat jälleen kerran lakkautusuhan alla, tällä kertaa säästöjen ja tuottavuusohjelman takia. Onneksi kulttuurilautakunta otti aikalisän ja palautti suunnitelman uuteen valmisteluun. Me vihreät kannatamme lähikirjastojen säilyttämistä. Lähikirjastot ovat tärkeitä ennen kaikkea lapsille ja lapsiperheille. Pienet lapset voivat käydä… Read More