Espoonlahden virkistysalueet

Metron myötä Espoonlahteen syntyy uutta kaupunkia ja sinne rakennetaan enemmän kuin yleiskaava velvoittaa. Valtuusto hyväksyi 23.1.2017 kokouksessaan Espoonlahden keskuksen (Mårtensbro) kaavan, joka tuo tiivistä kaupunkiasumista metroaseman ja palveluiden välittömään läheisyyteen. Vihreiden mielestä on hyvä, että metroaseman lähelle rakennetaan tiiviisti. Viihtyisän kaupungin edellytyksenä on kuitenkin asukkaille tärkeän lähiluonnon säilyttäminen Sammalvuoressa, Hannusmetsässä ja Hanikassa. Vihreiden mielestä näille viheralueille ei tule rakentaa, vaikka yleiskaava sen sallisi, vaan yleiskaavaa tulee tarkastella uudestaan, jotta asukkaiden arvostama luonnonläheisyys säilyy kaupunkirakenteen tiivistämisestä huolimatta.

Vuoden ensimmäisessä valtuuston kokouksessa valtuusto päätti tärkeistä kaavoista Kerassa ja Espoonlahdessa. Kerasta tulee energiatehokas, toiminnoiltaan monipuolinen, kaupunkimainen ja omaleimainen alue. Espoonlahdessa tiivis kaupunkirakenne metroaseman välittömässä ympäristössä mahdollistaa yhä useammalle espoolaiselle elämisen ilman omaa autoa ja vähentää painetta nakertaa hupenevia viheralueita. Valtuusto hyväksyi myös vihreiden Risto Nevanlinnan tärkeän aloitteen suojelualueiden perustamisesta Espoon keskuspuistoon. Lisäksi puhuttiin pitkään espoolaisten hyvinvoinnista – ja vakioaiheesta pysäköinnistä. Lue lisää Hennan raportista!

(Länsiväylä 5.12.2015) Länsiväylä uutisoi 12.11., että Citycon suunnittelee sulkevansa Lippulaivan kokonaan kolmeksi vuodeksi, kun Lippulaivaa laajennetaan. Tämä on herättänyt paljon huolta asukkaissa ja syystä: On kohtuuton ajatus, että espoonlahtelaiset joutuisivat remontin ajan hakemaan palvelunsa ruokakauppaa lukuunottamatta Matinkylästä asti. Tilalle… Read More

Espoon Vihreät valitsivat kevätkokouksessaan yhdistyksen uudeksi puheenjohtajaksi Kaarina Saramäen. Espoonlahtelainen Saramäki työskentelee Suomen ympäristökeskuksessa ja vaikuttaa Vihreissä myös puoluevaltuuskunnan jäsenenä sekä puolueen talouspoliittisessa työryhmässä. ”Politiikan teemoista minulle ovat läheisimpiä tasa-arvo ja yhdenvertaisuus, ympäristö, lapset ja nuoret sekä talous-… Read More

Selkokieltä, kiitos

Moni kimmastui, kun Kielitoimisto ilmoitti, että muoto “alkaa tulemaan” on jatkossa pätevää suomea. Kieli herättää voimakkaita tunteita, ja syystä. Kielellinen viestintä on ihmislajin kilpailuetu. Kulttuurimme kannalta on äärimmäisen tärkeää, että pystymme vaihtamaan ajatuksiamme monimutkaisiakin asioista. Tästä näkökulmasta onkin… Read More

Määrärahojen vähyyteen ja EU:n leikkipuistoja koskeviin turvallisuusmääräyksiin vedoten Espoossa on ryhdytty ajamaan pieniä leikkipuistoja alas. Esimerkiksi Soukan Kaskivuoren leikkipuiston leikkivälineet päästettiin huonoon kuntoon, jonka jälkeen puisto päätettiin lopettaa kokonaan.  Samaan aikaan työn alla on Espoon kolmas Angry birds… Read More

(Espoon Vihreät tiedote 22.10.2012) Vuoden 2050 Espoossa luonto ja kaupunki yhdistyvät toimivaksi ja viihtyisäksi kokonaisuudeksi. Länsiväylä Helsingistä Matinkylään asti on muutettu bulevardiksi, jonka varrelle on rakennettu uusia asuntoja ja työpaikkoja. Kaupunginosat yhdistyvät toisiinsa nopean verkkomaisen raideliikenteen avulla, jossa… Read More

Huomisen (28.5.2012) kaupunginhallituksen merkittävin asia on länsimetron jatkon hankesuunnitelma. Ehdotus on, että Länsimetroa jatkettaisiin saman tien Matinkylästä Kivenlahteen.
lue lisää

(Helsingin Sanomat 4.6.2011) Maankäyttöpaineet Helsingin seudun rannikolla kasvavat, kun kaupunkirakennetta tiivistetään länteen ja itään laajenevan raideliikenteen varteen. Samalla on pidettävä huoli, että luonnon monimuotoisuus säilyy myös metropolin sydämessä. Metropolia ympäröivää viherkehää täydentäen rannikon lintuvedet Saltfjärden, Espoonlahden lintuvedet, Finnoo,… Read More

(Vartti 10.6.2009) Suomalaiset unelmoivat omasta mökistä. Monille mökkiunelma muodostuu kuitenkin mahdottomaksi toteuttaa, pelkästään asunnon ostaminen kalliilta pääkaupunkiseudulta osoitautuu monelle mahdottomaksi tavoitteeksi. Kesämökkeily on myös ympäristöpolitiikkaa. Kesämökin sijaitessa kaukana ympäristölle koituva rasitus on suuri. Mitä lähempänä mökki on vakituista… Read More