Vaaliteemat nettiin (4)

Espoolaisten on voitava luottaa siihen, että lapset saavat käydä koulua terveellisissä ja turvallisissa tiloissa. Tämä vaatii lisää korjausrahaa sekä resursseja sisäilmatutkimusten tekemiseen, riittävästi väistötiloja, uusia toimintamalleja korjausten nopeuttamiseen sekä avointa ja reaaliaikaista viestintää vanhemmille ja henkilökunnalle. Näiden puolesta vihreät ovat taistelleet kuluneella valtuustokaudella ja jatkamme töitä myös vaalien jälkeen.

Vasemmalta Hanna Pohjakallio, Tiina Elo (pj), Mirjami Vuori, Sanna Kausniemi, Jenni Koski, Aku Kopakkala, Heidi Sipilä. Kuvasta puuttuu vpj Noora Koponen

Tapiolan seudun vihreät haluaa turvata alueen lapsille terveelliset ja turvalliset lähikoulut ja päiväkodit. Alueelle on pikaisesti järjestettävä pysyviä väistötiloja, jotta sisäilmaongelmaiset koulut voidaan korjata hallitusti.

Espoon Vihreiden valtuustoryhmä pitää ensi vuoden talousarvion valmisteluun liittyviä opetukseen ja päivähoitoon sekä sosiaali- ja terveyspalveluihin kohdistuvia leikkauspaineita liian suurina. Espoon väestö kasvaa tuhansilla vuosittain ja kasvavan kaupungin uudet asukkaat tarvitsevat päiväkoteja, kouluja ja muita palveluita. Koulujen ja päiväkotien sisäilmaongelmien ratkaisuun on varattava riittävästi rahaa.

Sisäilmaongelmat ovat riivanneet Espoon kouluja jo vuosia ja sadat lapset, nuoret ja opettajat oirehtivat, osa on sairastunut loppuelämäkseen. Espoo ei ole ongelman kanssa yksin, mutta kaupungin on kannettava vastuu siitä, että espoolaislapsille tarjotaan turvalliset tilat käydä koulua. Näin ei voi jatkua.