Kaupunkisuunnittelu ja liikkuminen

Tehdään Espoosta kaupunki, jossa on hyvä asua ja helppo liikkua. Espoo saa vuosittain tuhansia uusia asukkaita, jotka tarvitsevat koteja, työpaikkoja ja palveluita. Rakennetaan raiteiden varrelle tiivistä ja viihtyisää kaupunkia, jossa liikkuminen on sujuvaa, kaupunkikulttuuri kukoistaa ja palvelut ja työpaikat löytyvät läheltä. Viihtyisässä kaupungissa eri aikakausien kerrostumat näkyvät. Asukkaiden tieto omasta asuinalueestaan on arvokasta ja sitä tulee käyttää tehokkaasti hyväksi.

Espoon Vihreät pitää Finnoon osayleiskaavaehdotusta pääosin hyvänä. Asuminen keskitetään vahvasti metroaseman ympärille ja mahdollistetaan näin joukkoliikenteeseen perustuvan tiiviin kaupungin rakentaminen.

Valtuuston kokouksessa nähtiin poikkeuksellista säpinää ja vaalikuumeen aiheuttamaa kukkotappelua aiheen vierestä, mutta onneksi myös ihan asiallista keskustelua.

Kaupunginvaltuusto päättää maanantaina 29.9.2014 Länsimetron jatkon rahoituksesta. Espoon kaupungille metro on ennen kaikkea mahdollisuus rakentaa lisää kaupunkia, työpaikkoja ja asuntoja tehokkaasti raiteiden varteen. Asukkaiden näkökulmasta metro on ensisijaisesti joukkoliikennehanke, jonka onnistumista mitataan sillä, miten se helpottaa päivittäistä liikkumista.

Keskustelussa mukana mm. Hornetit, Isis ja yllätysvieraana itse Vladimir Putin. Kaupunginvaltuuston ylimääräisen kokouksen pääaiheena oli Länsimetron jatkon rahoitus eli Länsimetro Oy:n rakentamistyötä varten tarvitsemien lainojen takaamisesta. Helmikuussa valtuusto teki rakentamisesta jo periaatepäätöksen, mutta nyt päätettiin rahoituksesta eli käytiin… Read More

Kaupunginhallitus käsittelee maanantaina 11.8. kesäkuussa pöydälle jätettyä Högnäsin asemakaavaehdotusta. Vihreiden mielestä kaava tulee palauttaa uudelleenvalmisteluun, koska alueen kulttuuri-, luonto- ja maisema-arvoja ei ole riittävästi huomioitu. – Viranomaislausunnoissa ja Natura-arviossa korostetaan asukasmäärän merkittävää vähentämistä sekä riittäviä suojavyöhykkeitä, jotta suojelualueen… Read More

Espoon Vihreät ovat tyytyväisiä pikaraitiotien eli Raide-Jokerin uuteen linjaukseen Leppävaarasta Kehä I:n vartta Otaniemeen. Tehokas poikittainen raideyhteys vahvistaa seudullisesti merkittävän opiskelu- ja työpaikkakeskittymän saavutettavuutta niin Otaniemessä kuin Keilaniemessäkin.

Espoon Vihreät ovat tyytyväisiä pikaraitiotien eli Raide-Jokerin uuteen linjaukseen Leppävaarasta Kehä I:n vartta Otaniemeen. Tehokas poikittainen raideyhteys vahvistaa seudullisesti merkittävän opiskelu- ja työpaikkakeskittymän saavutettavuutta niin Otaniemessä kuin Keilaniemessäkin. – Vauhdilla kehittyvällä Otaniemen alueella tulee satsata nimenomaan joukkoliikenteeseen sekä… Read More

Espoon kaupunginvaltuuston vuoden 2014 ensimmäinen kokous alkoi juhlavasti uuden puheenjohtajiston valinnalla ja kukitusseremonialla. Vuonna 2014 valtuuston puheenjohtajana toimii Markus Torkki (Kok.), valtuuston ensimmäisenä varapuheenjohtajana Sirpa Hertell (Vihr.) ja toisena varapuheenjohtajana Maria Guzenina-Richardsson (SDP). Puheenjohtajiston valinnan jälkeen kokous keskeytettiin… Read More

Espoon Vihreiden kaupunginhallitusryhmä iloitsee HSL:n tarjoamasta mahdollisuudesta kommentoida Länsimetron liityntälinjojen suunnitelmia. Vihreät haluavat varmistaa, että metron tuomista mahdollisuuksista saadaan kaikki hyödyt irti koko Etelä-Espoossa.

Vihreän valtuustoryhmän mielestä Kalajärvenkallioiden rakentaminen on syytä arvioida uudelleen, koska nykyinen kaavaehdotus uhkaa Kalajärven tilaa, tulee kaupungille kalliiksi ja kompastuisi hyvin todennäköisesti valitusprosessiin. Kalajärvenkallioiden rakentaminen kolminkertaistaisi asukasmäärän pienen ja matalan järven valuma-alueella ja heikentäisi näin järven tilaa. –… Read More