Koronavuosi on lisännyt kiinnostusta hevosharrastukseen. Etelä-Suomessa aloittaa satoja uusia harrastajia vuosittain ja hevostilojen määrä kasvaa tällä hetkellä enemmän kuin muiden eläintilojen. Suuri eläin herättää kunnioitusta ja on kaunista katseltavaa. Laidunalueet, tarhat ja kentät mahdollistavat maiseman säilymisen rakentamattomana ja ovat helposti käytettävissä talvisin hiihtoon tai muihin tapahtumiin.

Hevoset liittyvät myös kokonaisvaltaisempaan hyvinvointiin: niiden avulla tuotetaan elämyksiä ja matkailupalveluita sekä terapiaa ja kuntoutusta. Hevosurheilu ei ole harrastajamäärään nähden tasavertaisessa tilanteessa kunnallisten lajitukien suhteen. Harrastuspaikat ovat täysin yksityisesti rahoitettuja ja ylläpidettyjä.

Espoolaiset ratsastajat toivovat kaupungilta ratsastusreittien ja alueiden lisäämistä, sekä tukea nykyisten reittien ylläpitoon. Ratsastuspolkuja käyttävät tällä hetkellä myös maastopyöräilijät ja muut ulkoilijat, vaikka reittien ylläpitokustannukset lankeavat hevosharrastajille. Maastoreittien toimivuus on myös turvallisuuskysymys, koska harmillisesti uuden liikennelain seurauksena ratsukon tulee kulkee ajoneuvojen seassa maantiellä.

Hevostalous on Suomessa iso työllistäjä: jopa 15 000 henkilöä saa suoraan toimeentulonsa hevosista. Alaan liittyy myös useita liitännäiselinkeinoja, kun tallit tarvitsevat esimerkiksi eläinlääkäreitä, kengittäjiä, kuivikkeita ja kuljetusta sekä majoituspalveluita ja tarvikekauppoja. Kasvava toiminta aiheuttaa paineita, sillä hevostenpitoon vaaditaan isoja investointeja rakennuksiin, maahan ja liikennesuunnitteluun.

Espoon tulee toimia yhteistyössä yrittäjien kanssa, jotta hevostoiminta ei ajaudu kauemmaksi ympäryskuntiin julkisten kulkuneuvojen tavoittamattomiin. Luonnonläheinen harrastus on näin myös itsenäisesti liikkuvien lasten saavutettavissa. Eläimen kanssa toimiminen opettaa lisäksi meille kaikille tärkeitä empatia- ja tunnetaitoja.

Emmi Ahonen ja Anna Hästö

Blogi on Espoon Vihreiden vaaliblogien sarjaa.
Kirjoittajat ovat ehdolla Vihreiden listalta kesäkuun 2021 kuntavaaleissa.