Viime päivinä on julkaistu kaksi merkittävää visiota eli haavekuvaa Suomen tulevaisuudesta: Työ- ja elinkeinoministeriön Energia- ja ilmastotiekartta 2050 sekä Liikenneviraston Liikennetiedon visiot.Raportit eroavat asenteeltaan kuin Neptunuksen yö ja Merkuriuksen päivä. Siinä missä parlamentaarisen energia- ja ilmastokomitean kirjoittama Energia- ja ilmastotiekartta uskoo yhteiskunnan ja talouden nykyisten rakenteiden ja toimintatapojen säilyvän 2050-luvulle asti, Risto Linturin ja Ossi Kuittisen Liikennetiedon visiot katsoo radikaalien innovaatioiden vääjäämättä muuttavan yhteiskunnan ja talouden rakenteita jo 2020-luvulla.

Kumpi näkemys on uskottavampi? Ehdottomasti Linturin ja Kuittisen. Sääli että he keskittyvät Liikenneviraston toimeksiannon mukaisesti vain liikenteeseen, jolla on toki merkittävä rooli myös energia- ja ilmastopolitiikassa. Toivottavasti Työ ja elinkeinoministeriö tilaa heiltä vastaavan energia- ja ilmastopoliittisen kokonaisvision.

Energia- ja ilmastotiekartan konservatiivinen maailmankuva on suorastaan hellyttävä. Esimerkiksi yhdyskuntarakenteen kehitystä ohjaa kaavoitus ja politiikka, eivät taloutta ja yhteiskuntaa muuttavat radikaalit innovaatiot kuten verkkokauppa, robottiautot ja etäläsnäolo.

Viimeistään 2030-luvulla meidän on keksittävä uutta käyttöä ohitusteiden varsille rakennetuille automarketeille ja keskustojen pysäköintilaitoksille. Kun henkilöliikenne muuttuu robottiautojen myötä palveluksi, tarve omistaa oma auto vähenee, mutta autojen käyttöaste nousee.

Energia- ja ilmastotiekartta ei anna eväitä näiden muutosten tai muiden radikaalien teknologioiden energia- ja ilmastovaikutusten arviointiin.

Suoraan energiapolitiikan ytimeen menevät rakenteelliset muutokset kuten älykkäät sähköverkot ja hajautettu sähkön tuotanto kyllä mainitaan Energia- ja ilmastotiekartassa, mutta mitä ne edellyttävät Suomen energiapolitiikalta tai sähkönsiirtoverkon tekniikalta? Tuleeko niitä vastustaa vai edistää? Älykään sähköverkon on sanottu olevan sähkötaloudelle yhtä suuri vallankumous kuin internet oli tietotaloudelle!

Sähkölaitteiden sähkönkulutuksen reaaliaikainen seuranta? Etäluettavat termostaatit ja etäohjattavat lämmitysjärjestelmät? Sähkövarastoina toimivat sähköautot?

Ja sitten ovat tietysti todella disruptiiviset teknologiat kuten Lockheed-Martinin lupailema minifuusioreaktori. Jos(!) se toimii, koko maailmantalous ja poliittinen järjestelmä menevät uusiksi. Suomen kaltaiset energian tuojat hyötyisivät, mutta Venäjän ja Norjan kaltaiset öljyn ja kaasun viennin varassa elävät maat olisivat pulassa.

Sen sijaan Linturin ja Kuittisen Liikennetiedon visiot lähtevät siitä, minkä Energia- ja ilmastotiekartta sivuuttaa, verkkokaupasta, esineiden internetistä, sensoreista, robottiliikenteestä, nelikoptereista, etäläsnäolosta, digitalisaatiosta, koko liikennejärjestelmän paradigman muutoksesta! Taksialaa eri puolilla maailmaa myllertävä Über on vasta esimakua tulevaisuuden liikenteen liiketoimintamalleista, oman alansa Napster.

Panee miettimään, millainen mahtaisi olla Linturin ja Kuittisen otteella kuvailtu Suomen energiajärjestelmän paradigman muutos?

Ukrainan sota on tehnyt turvallisuuspolitiikasta jälleen ajankohtaista. Kylmän sodan jälkeen puolustuspolitiikka kiinnosti vain harvoja poliitikkoja, joita pidettiin hieman … vanhanaikaisina. Itsekin moitin Suomen virallista turvallisuuspolitiikkaa keskittymisestä ruostuviintykkeihin ja tankkeihin, ja syytin Suomea kyberturvallisuuden laiminlyömisestä. Nyt nuo tykit ja tankit piirtävät Euroopan rajoja uudelleen. Samaan aikaan on käynnissä taistelu Euroopan ja Venäjän arvoista ja asenteista. Ukrainan sotaa onkin kutsuttu hybridisodaksi, jossa perinteinen sodankäynti yhdistyy tietoverkoissa ja tiedotusvälineissä käytävään taisteluun totuudesta, mielikuvista ja arvoista. Ja tämän sodan yhtenä alueena on myös Suomi.

Samalla NATO, tuo kylmän sodan dinosaurus, on potkittu hereille talvihorroksesta. Neuvostoliiton romahdus ja Varsovan liiton hajoaminen sai monet unohtamaan koko NATOn. Vain Venäjä jaksoi vaalia muistoa NATOsta vanhana arkkivihollisena.

Lännessä Venäjää on pidetty eri valtiona kuin Neuvostoliittoa, mutta monelle venäläiselle Neuvostoliitto oli vain vaihe Venäjän historiassa. Kun valtiolla on yli 1000 vuoden historia, vain 69 vuotta kestänyt neuvostovalta asettuu omaan arvoonsa. Romanovitkin hallitsivat Venäjää sentään yli 300 vuotta.

Kenttätykistön suurvalta Ukrainan sota pakottaa Suomen arvioimaan oman turvallisuus- ja puolustuspolitiikkansa periaatteet kokonaan uudelleen, on sitten kyse yleisestä asevelvollisuudesta, alueellisesta puolustuksesta tai sotilaallisesta liittoutumattomuudesta. Uskon ja luotan, että itseäni paljon paremmin informoidut työryhmät jo istuvat pohtimassa Ukrainan opetuksia. Turvallisuuspolitiikka on kuitenkin niin tärkeä aihe, ettei siitä keskustelemista voi jättää puolustusministeriön ja pääesikunnan kokoushuoneisiin.

Jos Suomi haluaa säilyttää uskottavan puolustuksen myös tulevaisuudessa, Suomen on investoitava siihen. Itse asiassa Suomella on yllättävän hyvin varustellut puolustusvoimat. Etenkin Suomen ilmavoimat kuuluvat Länsi-Euroopan iskukykyisimpien joukkoon, kunnes Eurofighterit ja Raptorit yleistyvät. Myös kranaatinheittimiä Suomella on lähes yhtä paljon kuin Saksalla ja enemmän kuin Ranskalla. Kenttätykkejä on Suomea enemmän EU-maista vain Kreikalla.

Moni, minä muiden mukana, on vuosien varrella arvioinut, että perinteinen asevelvollisuuteen perustuva aluepuolustus toimii huonosti ikäluokkien kutistuessa ja sodankäynnin teknistyessä. Syntyvyyden laskiessa sotilaita ei yksinkertaisesti riitä koko maahan, eikä kaikille ole varaa hankkia asianmukaisia varusteita. Entä haluaako mahdollinen hyökkääjä hajottaa joukkonsa eri puolille Suomea vai vallata vain strategiset kohteet ja jättää aluepuolustusjoukot telttoihinsa?

Taannoin Suomen armeijan sodanaikainen vahvuus oli 750.000 miestä, nyt aseisiin saadaan enää vain 230.000 sotilasta. Pelkästään 230.000 sotilaan nykyaikainen taisteluvarustus maksaa runsaat kaksi miljardia euroa, jos joukot varustetaan Yhdysvaltojen jalkaväen tasoisesti. Lähivuosina hintalappuun lisätään aina vain uutta tekniikkaa, mm. pimeänäkölaitteet, taistelupäätteet, mikrodronet jne. Lisäksi on hankittava myös raskas aseistus sekä varustettava ilma-, meri- ja kybervoimat.

Esimerkiksi Suomen 64 ikääntyvän Hornetin korvaaminen käy erittäin kalliiksi, jos Suomeen halutaan aitoja viidennen sukupolven hävittäjiä, joilla pärjää vielä 2030-luvulla, kun Hornettien lentotunnit tulevat täyteen. Jos Venäjän Su T-50 ei ehdi vientimarkkinoille, vaihtoehtoina ovat käytännössä F-22 ja F-35, jos Yhdysvallat suostuu niitä myymään.

Todennäköisesti Suomi tyytyy edullisempiin 4,5-välisukupolven vaihtoehtoihin, joista esimerkiksi JAS Gripen NG vaikuttaa mielenkiintoiselta. Brasilia päätti juuri viime talvena ostaa 36 JAS Gripen NG:tä. Tukipalveluineen, koulutuksineen ja varaosineen kauppasummaksi tuli hyvin edullisena pidetty 3,6 miljardia euroa.

Tosin ilman häiveominaisuuksia Gripen on altis esimerkiksi Venäjän S-400-ilmatorjuntaohjuksille, joiden kantama riittää Viipurista Turun ilmatilaan. Tosin^2 Gripen NG:n infrapuna- ja visuaalinen profiili on ilmeisesti pienempi kuin esimerkiksi F-35:n. Ja samaan aikaan pitäisi uusia myös suuri osa laivaston raskaasta kalustosta. Rajaloukkauksia tunnetusti tapahtuu paitsi ilmassa myös pinnan alla.

Pelkästään kalustohankintoihin pitäisi siis löytyä ~15 miljardia euroa seuraavien 15 vuoden aikana.

Kersantti Karoliina Ensimmäinen Suomen puolustuspolitiikan peruskysymys on siis se, pidetäänkö koko maan kattavasta aluepuolustuksesta kiinni vai ei? Jos aluepuolustusta halutaan jatkaa nykyisessä laajuudessa, asevelvollisuus on ainoa vaihtoehto. Itse asiassa ikäluokkien vähitellen pienentyessä asevelvollisia tarvitaan lisää eli asevelvollisuus on laajennettava naisiin. Samalla puolustusmenoihin tarvitaan roima korotus, jotta naisille pystytään tarjoamaan sekä koulutus että moderni sodanajan varustus.

Krimiltä tuttujen ”pienten vihreiden miesten” torjumiseen perinteinen aluepuolustus soveltuu hyvin. Tunnuksettomien joukkojen suorittama aluekaappaus on mahdollinen vain, jos alueella ei ole edes muodolliseen vastarintaan pystyviä asevoimia paikalla. Tosin Ukrainan armeijalla oli Krimillä joukkoja, mutta syystä tai toisesta ne pysyttelivät kasarmeissaan.

Samalla on mietittävä siviilipalveluksen sisältö uusiksi. Siviilipalveluksen valitseville miehille ja naisille on tarjottava vuoden varastoimisen asemesta turvallisuuden kannalta mielekästä koulutusta, joka valmentaa esimerkiksi pelastus- ja huoltotehtäviin kriisitilanteissa. Seuraava Suomen turvallisuutta uhkaava kriisi ei välttämättä ole sotilaallinen, eikä pelkän sotilaskoulutuksen saaneista joukoista ole silloin hyötyä.

Kysymys aluepuolustuksesta on sidoksissa kysymykseen asevelvollisuudesta. Jos aluepuolustuksesta pidetään kiinni, asevelvollisuus on käytännössä ainoa mahdollisuus ylläpitää riittävän suurta reserviä. Sen sijaan jos aluepuolustuksesta luovutaan, voidaan keskustella myös asevelvollisuuden korvaamisesta hyvin varustellulla palkka-armeijalla. Määrän korvaaminen laadulla ei välttämättä alenna kustannuksia, sen sijaan työurat pitenevät, kun asevelvollisuus/siviilipalvelus ei enää vie miehiltä (ja tulevaisuudessa myös naisilta)165-347 päivää ja kertausharjoitukset päälle.

Tahdotko sinä, Suomi, ottaa tämän NATON … Toinen peruskysymys koskee Suomen sotilaallista liittoutumattomuutta. Suomi selvisi kylmästä sodasta hokemalla puolueettomuuttaan ja liittoutumattomuuttaan, ja noiden hokemien kaiun kuulee edelleen.

Suomettumisen vuosina NATO demonisoitiin. Tai erään sanomalehden katukyselyyn vastanneen suomalaisen sanoin: ”Olen lap­ses­ta as­ti kuul­lut, et­tä Na­to ei ole meil­le hy­vä asia." Silti harva kehtasi edes Suomi-Neuvostoliitto-seurassa ehdottaa Suomen liittymistä Varsovan liittoon. Sehän olisi ollut luonteva tapa suojautua imperialistisen NATOn uhalta.

Yksi liittoutumattomuuden perusteista oli vielä 80/90 luvuilla vallalla ollut ajatus, että Suomeen kohdistuisi sotilaallinen uhka vain osana laajempaa konfliktia NATOn ja Varsovan liiton välillä. Siksi esim. vanhoilla Drakeneilla ja Mig-21bisseillä kuviteltiin pärjättävän, koska suurvaltojen parempi kalusto olisi sidottuna jossain muualla.

Ukraina (ja Georgia ja Irak) ovat kuitenkin osoittaneet, että sotaa voidaan käydä myös paikallisesti, myös Euroopassa, ja parhaalla käytettävissä olevalla kalustolla. Krimillä nähtiin nimenomaan Venäjän asevoimien parhaimmistoa, hyvin koulutettuja ja varustettuja erikoisjoukkoja.

Venäjän viimeaikainen toiminta on lisännyt NATO-jäsenyyden kannatusta Suomessa. Venäjän ihmisoikeusrikkomukset, kansallismielisyyden nousu, historian luova uudelleenkirjoitus, luova uutisointi, asevarustelu, ilmatilan loukkaukset, jäätyneet kriisit ja sotilaalliset aluevaltaukset herättävät levottomuutta. Päättääkö Venäjä seuraavaksi suojella Suomessa asuvia Venäjän keisarikunnan jälkeläisiä Helsingin fasistijuntan hirmuvallalta? Tosin Kaakkois-Suomessa ei ole Venäjälle kriittistä aseteollisuutta kuten Itä-Ukrainassa.

Eniten nyky-Venäjässä huolestuttaa sen arvaamattomuus. Moni arvelee NATO-jäsenyyden hillitsevän Venäjää Suomen rajoilla, mutta ei Viron NATO-jäsenyys ole estänyt Venäjää ärhentelemästä Viron rajoilla. Sen sijaan jäsenyys on tuonut Baltian kentille NATO-maiden hävittäjiä pitämään Venäjän koneet omalla puolella rajaa. Jos Suomi olisi NATOn jäsen, Liettuan Zokniain tukikohdassa päivystäisivät vuorollaan myös Suomen Hornetit.

Toisaalta moni suomalainen kavahtaa myös Yhdysvaltoja ja Yhdysvaltojen vetämää NATOa tismalleen samoista syistä kuin Venäjääkin: Irakin sota, Guantanamo, NSA, ”epätavanomaiset kuulustelumenetelmät”, Abu Ghraib, … Niin idällä kuin lännellä on omat syntilistansa.

Viro, Latvia ja Liettua havainnollistavat, miten NATO-jäsenyys nostaa Venäjän kynnystä vaikuttaa pienen naapurimaan asioihin sotilaallisesti. Suomessa tämä on pantu merkille ja liitytty NATOn kumppanuusohjelmiin ja osallistuttu yhteisiin harjoituksiin. Mutta kuinka pitkään Suomi voi tasapainoilla aidalla, lähestyä NATOa olematta kuitenkaan NATOn jäsen?

Suomen NATO-suhteessaan käyttämä kondomi alkaa olla hyvin ohut, mutta suojaa silti vielä NATOn perussopimuksen viidenneltä artiklalta, NATO-maiden yhteiseltä puolustukselta. Suomi ei ole sitoutunut auttamaan hyökkäyksen kohteeksi joutunutta NATO-maata eikä NATO-mailla ole velvollisuutta auttaa Suomea, jos Suomeen hyökätään.

Moraalisia kompromisseja Täydellisessä maailmassa ei tarvitsisi miettiä sotilaallista maanpuolustusta. Täydellisessä maailmassa tarjolla olisi liittolaisia, joiden kanssa ei tarvitse tehdä moraalisia kompromisseja.

Liittoutumaton Suomi olisi kuitenkin sotilaallisen kriisin koittaessa nimenomaan yksin. Yksi Krimin valtauksen opetuksista on ollut se, että apua on turha anella kun tilanne on jo päällä, ainakaan NATOlta. Ukraina on NATOn rauhankumppanuusmaa siinä missä Suomikin, ja sekä Ukrainalla että Suomella on NATOn kanssa yhteisiä sotaharjoituksia.

Itselleni NATOn kaksi suurta ongelmaa ovat Yhdysvaltojen vahva rooli NATOssa, ja Yhdysvaltojen turvallisuuspolitiikan presidenttijohtoisuus.  Yhdysvaltojen sisä- jaturvallisuuspolitiikka ohjaavat käytännössä myös NATOn politiikkaa, ja Yhdysvaltojen politiikka riippuu siitä, millainen henkilö Valkoisessa Talossa istuu. 1990-luvun NATO on eri asia kuin 2010-luvun NATO.

Bosnian sodan aikaan kannatin Suomen NATO-jäsenyyttä, sillä NATO oli ainoa taho, jolla oli tahto ja kyky lopettaa Euroopassa käynnissä ollut kansanmurha. EU ei siihen kyennyt, eivät myöskään NATOn eurooppalaiset jäsenmaat ilman Yhdysvaltojen tukea. Sitten Bush-nuorempi nousi Clintonin tilalle Yhdysvaltojen presidentiksi, ja Bushin turvallisuuspolitiikka käänsi minut vastustamaan NATO-jäsenyyttä.

Nyt olen taas kahden vaiheilla. Käytännössä NATO on Yhdysvallat ja sen eurooppalaiset kaverit. Jos Eurooppa olisi NATOssa edes tasavertainen kumppani, mielipide olisi paljon helpompi muodostaa. 200 miljardin euron vuosittaisista puolustusmenoista huolimatta Eurooppa on joutunut pyytämään Yhdysvaltoja apuun aina kun Euroopalla on ollut turvallisuuspoliittinen ongelma.

NATOn eurooppalaiset jäsenet ovat monella tapaa riippuvaisia Yhdysvalloista. Esimerkiksi NATOn satelliittitiedustelu on käytännössä Yhdysvaltojen satelliittien varassa. Myös NATO-maiden täsmäaseet vaativat toimiakseen amerikkalaisia gps-satelliitteja, kunnes Euroopan oman Galileo-järjestelmä valmistuu.

Euroopan NATO-maiden omaa ilmakuljetuskapasiteettia on rakennettu Jugoslavian hajoamissotien kokemusten jälkeen nopeasti, mutta pitkän matkan kuljetuksiin tarvitaan edelleen amerikkalaisia koneita. Suomikin on mukana NATOn Strategic Airlift Capability –ohjelmassa, joka operoi kolmea Unkariin sijoitettua C-17 Globemaster III -kuljetuskonetta. Ihan vaan siltä varalta, että Suomesta tai Suomeen on tarpeen siirtää nopeasti joukkoja kauas.

Jos Länsi-Euroopalla tai EU:lla olisi oma sotilasliitto, vaikka tiiviissä yhteistyössä Yhdysvaltojen kanssa, kannattaisin siihen liittymistä; Amerikkalaisia emme ole, venäläisiksi emme tahdo tulla, olkaamme siis eurooppalaisia.

Sen sijaan Yhdysvaltojen vetämään NATOon kynnys on paljon korkeampi. Se on kuitenkin realiteetti, ettei Euroopan Unioni ainakaan lähivuosina saa turvallisuuspoliittista ulottuvuutta. WEU:kin lakkautettiin vuonna 2011.

Suomella on siis kolme vaihtoehtoa:

Sotilaallinen liittoumattomuus ja etäisyyden ottaminen NATOon.Sotilaallinen liittoutumattomuus jatkaen tiivistä yhteistyötä NATOn kanssa.NATOon liittyminen oikeuksineen ja velvollisuuksineen sekä Venäjän vastareaktioihin varautuminen. Etäisyyden ottaminen NATOon antaisi Venäjälle viestin, että sen aggressiivinen uhkailupolitiikka on onnistunut: Suomi on peloteltu takaisin tutulle paikalleen Venäjän etupiiriin.

Nykytilan jatkaminen eli liittoutumattomuus NATOn kainalossa ei ole ongelmatonta sekään. Riskinä on jääminen Ukrainan tavoin yksin, jos Suomea painostetaan sotilaallisesti tai Suomi joutuu perinteisen tai hybridihyökkäyksen kohteeksi. EU:n pakotteet eivät paljon lämmitä Donetskin juoksuhaudoissa palelevia ukrainalaisia sotilaita.

NATOa myötäilevän liittoutumattomuuden jatkamisen etuna olisi poliittisen liikkumatilan säilyttäminen suhteessa NATOn kansainvälisiin operaatioihin. Voisimme edelleen osallistua niihin samaan tapaan kuin tähänkin asti (IFOR, SFOR, KFOR ja ISAF) ilman samanlaista poliittista painetta kuin jos olisimme NATOn jäseniä.

NATOon liittymisen välittömänä riskinä olisi Venäjän poliittinen, taloudellinen ja sotilaallinen reaktio. Tosin ennen Euroopan ja Venäjän pakotenokittelua Venäjä kävi sujuvasti kauppaa niin Puolan kuin Baltian maidenkin kanssa, vaikka ne ovat NATOn jäseniä.

Pidemmällä aikavälillä NATO-jäsenyyden uhkakuvana on poliittinen sitoutuminen NATOn mahdollisiin sotilastoimiin. Vaikka jokainen NATOn jäsenmaa päättää itse yhteisiin operaatioihin osallistumisesta, sivuun jättäytyminen veisi Suomelta vaikutusvaltaa NATOn yhteisiin päätöksiin. Samalla Suomi joutuisi ottamaan osansa Maailman suurimman sotilasliiton moraalisesta vastuusta, kun päätetään NATOn sotilaallisen voiman käytöstä tai selvitetään NATOn joukkojen tekemiä ihmisoikeusrikoksia.

NATO-jäsenyyden etuna on NATO-sopimuksen viides pykälä. NATOn jäsenillä olisi velvollisuus auttaa Suomea, jos Suomeen hyökättäisiin, tai Suomea painostettaisiin sotilaallisesti.

Henkilökohtainen asia Eli mitä mieltä olen Suomen NATO-jäsenyydestä? Ainakin asiasta pitää kyetä keskustelemaan normaalisti, asiana asioiden joukossa. Neuvostoliiton romahtamisesta on jo yli 20 vuotta! On oireellista, miten herkkiä sanoja NATO, Venäjä ja suomettuminen suomalaisille edelleen ovat.

Vasta informoidun julkisen keskustelun perusteella suomalaiset voivat muodostaa NATO-jäsenyydestä henkilökohtaisen mielipiteensä. Se on jokaisen tehtävä itse, sillä näin tärkeästä Suomen linjan muutoksesta voidaan päättää vain kansanäänestyksellä.

Henkilökohtaisesti en haluaisi vielä sanoa kantaani ääneen, koska se ei ole vielä valmis. Poliitikkona ja eduskuntavaalien lähestyessä minulla ei ole kuitenkaan sitä ylellisyyttä. Eli olen tällä hetkellä, toistaiseksi, nykyisen tiedon perusteella, hieman enemmän jäsenyyden kannalla, kuin sitä vastaan.

Ensi maanantaina kaupunginhallituksessa melko kevyt lista. Muun muassa toimeenpannaan valtuuston Länsimetron jatkopäätöstä ja vastataan ja tilintarkastajan huomioihin. Tässä lista avattuna, esityslista kokonaisuudessaan löytyy täältä. Suomenojan satama -case ei ole listalla, vaikka sisäisen tarkastuksen tai ainakin alustavien tulosten piti valmistua viikolla 42. Viimeistään seuraavaan kaupunginhallituksen kokoukseen asia on tuotava. - Valtuustokysymys tietotekniikkapalveluiden ulkoistamisesta sekä salasanojen vaihdosta (Kv-asia) Seppo Huhdan (ps) ja 11 muun valtuutetun kysymys, jonka syynä on kesäinen uutisointi siitä, että salasanojen vaihdosta koituu Espoossa vuositasolla 200 000 euron kustannukset. Työasemien kokonaiskustannukset ovat reilu 10 me/vuosi. Vastauksessa todetaan,...

Metropoliselvityksen tausta-analyysi on hyvin samanlainen, johon olemme vihreässä ryhmässä päätyneet.Olemme halunneet katsoa seudun kokonaisetua ja nähneet, että pitkällä aikavälillä se on myös yksittäisten kuntien ja erityisesti kuntalaisten etu.Kuntien välisen kilpailun sijaan olemme painottaneet kuntien välistä tiivistä yhteistyötä ja tasa-arvoa, näin syntyvää päällekkäisyyksien purkua, säästöjä ja osaamisen jakamista. Haluamme tavoitella tästä syntyvää menestyksen mahdollisuutta koko seudulle.Olemme [...]

Espoon johtaminen on ollut viime aikoina valokeilassa, kun on setvitty muun muassa venesatamasotkuja ja avustusten hakematta jättämisiä.Kuntajohtaminen on monella tapaa murroksessa. Kunnista on tullut monialaisia kuntakonserneja, joiden johtaminen edellyttää entistä laajempaa ammatillista osaamista ja johtamistaitoja. Koska kunnissa tehdään merkittäviä asukkaiden hyvinvointiin vaikuttavia päätöksiä, on tärkeää saada niihin päteviä johtajia.Espoossa kaupungin ylintäkään virkamiesjohtoa ei valita avoimen [...]

Haluan kodin, jota voin hallita yhdeltä ruudulta; Kodin, jonka huoneiden lämpötilaa voin säätää yksitellen kellonaikojen mukaan; Kodin, jonka energian- ja vedenkulutusta voin seurata laitekohtaisesti; Kodin, joka varoittaa rakenteisiin ilmestyvästä kosteudesta; Kodin, joka sammuttaa päälle unohtuneen hellan; Kodin, joka tuottaa, myy ja ostaa sähköä älykkäästä sähköverkosta; Kodin, joka sytyttää kukkavalot pilvisenä päivänä;  …

Itse asiassa haluan asua automaatiojärjestelmässä, robotissa.

Robotit ja teollinen internet vievät ajatukset teollisuuden kokoonpanolinjoille, mutta suurimmat muutokset näkyvät ihmisten arjessa. Teollisessa esineiden internetissä yhä useampi termostaatti, maalämpöpumppu, aurinkokenno, sadevesikaivo ja sähkökiuas kytketään verkkoon, jossa ne kommunikoivat keskenään ja kokonaisuutta hallitsevan ohjausjärjestelmän sekä älykkään sähköverkon kanssa.

Julkisuudessa puhutaan robottiautoista, mutta samalla pitäisi keskustella myös robottikodeista tai perinteisemmin älytaloista. Miten voisimme edistää älytalojen rakentamista? Älytaloja on yritetty kehittää jo 20 vuoden ajan! Mitkä sääntelyn ja markkinoiden esteet pitää purkaa?

Suomen rakennusalaa on moitittu vanhanaikaiseksi. Nyt rakennusliikkeillä olisi tilaisuus parantaa mainettaan. Sähköjohtojen lisäksi asuntojen seiniin pitäisi asentaa vakiovarusteena myös verkkojohdot. Kosteisiin tiloihin ja kosteusvaurioille alttiisiin rakenteisiin tulisi sijoittaa etäluettavat kosteusanturit. Lämmitysjärjestelmän termostaateilla ja lämmityslaitteilla tulisi olla omat ip-osoitteet. Aurinkokennojen ja pientuulivoimaloiden asentamisen tulisi olla teknisesti ja hallinnollisesti helppoa.

Kaapelit ja anturit eivät yksin tee asunnosta älykotia. Todelliset hyödyt ja säästöt saadaan vasta niitä hyödyntävistä älykkäistä järjestelmistä.  Näiden järjestelmien kehittämisessä ja tuotteistamisessa Suomen rakennusalalla olisi ainutlaatuinen mahdollisuus.

Tiedote 20.10.2014 Espoon johtaminen on ollut viime aikoina valokeilassa, kun on setvitty muun muassa venesatamasotkuja ja avustusten hakematta jättämisiä. Kuntajohtaminen on monella tapaa murroksessa. Kunnista on tullut monialaisia kuntakonserneja, joiden johtaminen edellyttää entistä laajempaa ammatillista osaamista ja johtamistaitoja. Koska kunnissa tehdään merkittäviä asukkaiden hyvinvointiin vaikuttavia päätöksiä, on tärkeää saada niihin päteviä johtajia. Espoossa kaupungin ylintäkään virkamiesjohtoa ei valita avoimen poliittisin perustein, mutta tehtäviin on valikoitunut politiikassa tavalla tai toisella meritoituneita henkilöitä. Toisaalta suuren kaupungin poliittinen johtaminen alkaa olla yhä vaativampaa ja hankalmpaa muun päivätyön ohessa. Oulussa ja Turussa...

Tiedote 17.10.2014 -Helsingin, Espoon ja Vantaan kannattaisi terästää yhdessä otettaan asunnottomuuden hoidossa, toteaa vihreiden valtuustoryhmän varapuheenjohtaja ja asumispoliittisen työryhmän puheenjohtaja Susanna Rahkonen. -Seudulla on nostettava tuettujen vuokra-asuntojen määrää, kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja sekä tila- ja asuntojaoston puheenjohtaja Tiina Elo sanoo. Tänään, YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisena päivänä, vietetään Asunnottomien yötä. Susanna Rahkonen muistuttaa, että osa pääkaupunkiseudun aikuisista ei pysty elämään itsenäistä elämää, koska asunto puuttuu. Suomen asunnottomista yli kaksi kolmasosaa on Helsinkiläisiä, Espoolaisia ja Vantaalaisia. -Pääkaupunkiseudulla on liian vähän asuntoja kysyntään nähden ja asumisen hinta on tästä syystä kova. Tilanne...

Oi suo, suokukko ja suopursun tuoksu! Soidensuojelun täydennysohjelma on hanke, jossa suojellaan Etelä-Suomen viimeiset luonnontilaiset suot, kansallisaarteemme. Valtaosa soistamme on ojitettuja ja luontoarvonsa menettäneitä. Arvosoilla elävät kasvit ja linnut ovat uhanalaisia. Tutkijat ja asiantuntijat ovat vuosien ajan kartoittaneet suomme ja niiden luontoarvot, minkä pohjalta suojeltavat suot on valittu suojeluohjelmaan. Maanomistajat ovat olleet hankkeelle myönteisiä, sillä saavathan he korvauksen suojelusta. Suo on ekosysteemi, joka on pelastettava kokonaisuutena, jota ei voi toiselta puolelta kuivata ilman että koko suo kärsii. Suot on pelastettava nyt ennen kuin on liian myöhäistä! Suojelulla on kiire, sillä eteläisessä Suomessa on luonnontilaisia soita jäljellä vain rippeet ja yli puolet eri suoluontotyypeistä on uhanalaisia. Soidensuojelun täydennysohjelma on toteutettava sovitusti. Tarvittavat selvitykset on tehty, rahoitus valmiina ja seuraavana on vuorossa maanomistajien kuuleminen.

Olen todella huolissani siitä, että ympäristöministeri Grahn-Laasonen jäädytti suojeluohjelman kriittisessä vaiheessa, juuri kun kuulemiset olisi aloitettu. Hanke on vaarassa viivästyä, pahimmillaan jopa kaatua. Tiedämme, ettei suoluonnolla ole aikaa odottaa. Vastustus suojelulle on ollut hämmästyttävän vähäistä. Toisaalta iso osa näistä soista on valtion tai energiayhtiö Vapon hallussa. Olen ymmärtänyt, että Vapo on viime vuosina halunnut tarjota arvokkaimmat suot suojeluun, kuten moni muuukin vastuuntuntoinen maanomistaja. Toisaalta yhdenkin omistajan vastustus kaataa suojelun, jos edettäisiin pelkästään vapaaehtoisuuden turvin.

Metsien suojelun osalta vapaaehtoisuus on toiminut, mutta soita ei voi suojella pirstaleina, vaan koko suo on suojeltava kerralla. Yksi hyvä esimerkki on Hyvinkään kaunis Kurkisuo, joka saatiin suojeluun vuonna 2012. Tätä ennen oli käyty vuosia kiistaa kahden maanomistajan välillä. Vapo suunnitteli turpeen nostoa, kun taas Altia halusi suojella suon ja pohjaveden. Kuvassa Kurkisuohon tutustuvat Risto Sulkava ja Keijo Savola Suomen luonnonsuojeluliitosta sekä Eduskunnan ympäristö- ja luontoryhmän Pertti Salolainen, Tuija Brax, Johanna ja Pirkko Ruohonen-Lerner.

Opin paljon uutta suoluonnosta Ympäristöakatemian suokurssilla syyskuussa 2013. Esimerkiksi päiväperhoset ovat hyvin herkkiä muutoksille, kuten ojitukselle ja toimivat monimuotoisuuden mittareina. Kuvissa kurssilaiset Janakkalan Suurisuolla sekä näkymä Torronsuolta. Parasta suoluonnolle aikoihin on uusi ympäristönsuojelulaki, joka suojelee arvokkaimmat suot turpeen nostolta ja soidensuojelun täydennysohjelmalla lisätään suojeltua suopinta-alaa. Suomi on suomaa, mutta kuivattu ja köyhdytetty sellainen. On meidän velvollisuutemme pelastaa jälkipolville arvokkaat suoluonnon rippeet.

Tässä eilisen tila- ja asuntojaoston päätökset. Esityslista avattuna löytyy täältä. Teimme päätöksiä muun muassa Träskändasta, Rödskogs skolasta ja Tapiolan kentän huoltorakennuksesta. - Päätökset ja kirjelmät ja kokouksessa kuultavat selostukset Kuultiin selostuksia ja tehtiin päätöksiäkin: - Asuinalueiden kehittäminen Espoo on mukana Ympäristöministeriön koordinoimassa Asuinalueiden kehittämisohjelmassa 2013-2015, jossa kohteina Suvela, Kirkkojärvi ja Espoon asemanseutu. Osahankkeita on yli 30. Hankkeille on saatu avustusta 1,1 me. Sen lisäksi Keski-Espoon kenttärakennukselle saatiin kertaluonteinen investointiavustus 0,65 me. Hankkeisiin liittyy neljä tutkimushanketta, joissa kaupunki on mukana asiantuntijana: - Välittävät Valittavat Verkostot (espoolainen lähiökehittämisen malli, jossa...

Kokouksessa saimme mm. selvityksen valtion koulukorjausavustuksen hakematta jättämisestä, Träskändan kartanon tulevaisuudesta, Rödskogs skolan tilavaihtoehdoista sekä tilojen hyvästä hallinnasta ja korjausvelasta. Lisäksi palautimme hintavan Tapionkentän huoltorakennuksen hankesuunnitelman uudelleen valmisteltavaksi. Valtion koulukorjausavustukset menivät Espoolta sivu suun. Vaadimme ja saimme selvityksen siitä, miten … Continue reading →

Eilen oli varsinainen maratonkokouspäivä. Aamukahdeksasta ilta kahdeksaan, viisi kokousta ja kriisiviestintäkoulutus. Tässä eilisen kaupunginhallituksen päätökset niiltä osin kuin ei menty pohjaesityksen mukaan. Esityslista avattuna löytyy täältä. - Osallistujien nimeäminen Uudenmaan maakuntaparlamenttiin 20.-21.11.2014 Perussuosmalaiset yrittivät saada jälkijunassa kolme edustajaa lisää. Viime kokouksessa nimettiin 11 osallistujaa (PS ja sit 3, Vihr 3, Rkp 2, Kok 1, Sd 1 JA Vas 1). Ei nimetty lisäedustajia, vaan pitäydyttiin edellisen kokouksen päätöksessä ja ydessä sovitussa menettelytavassa. - Espoon kaupungin lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevasta lainsäädännöstä Tämä oli ensimmäinen kerta kun sote-asiaa linjattiin...

Annoimme kaupunginhallituksessa Espoon lausunnon sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevasta lainsäädännöstä eli ns. sotejärjestämislaista. Kyseessä on tarpeellinen uudistus, mutta vielä on monia avoimia kysymyksiä. Tärkeänä yksityiskohtana lausuntoon kirjattiin esityksestäni tahtotila turvata laadukas opiskelijaterveydenhuolto ja YTHS:n olemassaolo äänin 10-5. Yliopisto-opiskelijoiden terveydenhuollon järjestäminen … Continue reading →

Jokainen itseään kunnioittava aate tarvitsee hyvän vihollisen. Vihollisen, joka huolettaa ja pelottaa ihmisiä; Vihollisen, jota ei voi voittaa, jotta missiolta ei katoa pohja. Tarvittaessa hyvä vihollinen voidaan luoda jopa tyhjästä. Esimerkiksi moni uskonto on menestynyt demonisoimalla seksuaalisuuden.

Etenkin politiikassa uhkakuvia riittää, ympäristötuho, maahanmuutto, Venäjä, EU, huumeet, verot, uusliberalismi, … Joskus tuntuu siltä, että politiikassa ei olla niinkään jonkin asian puolesta kuin jotain asiaa vastaan.

Suomalaisen politiikan paras vihollinen on kuitenkin viina. Alkoholin ainutlaatuista asemaa Suomen politiikassa kuvastaa se, että Suomen historian kahdesta suorasta kansanäänestyksestä ensimmäisellä kumottiin vuonna 1931 kieltolaki … ja toisella liityttiin vuonna 1994 Euroopan Unioniin.

Usein kun suomalainen poliitikko on halunnut nostaa profiiliaan, hän on vaatinut tiukennuksia alkoholilakeihin. Viinapirua on yritetty saada aisoihin rajoittamalla alkoholin saatavuutta ja mainontaa ja nostamalla hintaa. Usein tulokset ovat olleen päinvastaisia kuin on odotettu. Esimerkiksi ennen kieltolakia suomalaisia pidettiin Euroopan raittiimpana kansana. 13 vuodessa kieltolaki rikkoi juomisen sosiaaliset kontrollit ja opetti suomalaiset juomaan mietojen asemesta kirkasta viinaa. Kieltolain jäljet näkyvät suomalaisessa juomakulttuurissa edelleen.

Vastaavasti kun alkoholiveroa laskettiin Viron tuonnin hillitsemiseksi vuonna 2004, suomalaisten ennustettiin intoutuvan ryyppäämään päntiönään ja alkoholihaittojen räjähtävän käsiin. Todellisuudessa alkoholin kulutus on vuoden 2004 jälkeen laskenut, ja alkoholin terveyshaittoihin kuolleiden määrä pysynyt ennallaan.

Tai kun Porin Jazzeissa kiellettiin omien juomien tuonti konserttialueelle, konserttiyleisössä olikin enemmän päihtyneitä kuin aiemmin.

Myös usein kuultu ”ajatelkaa lapsia” –argumentti hämmentää. Suomalaiset nuoret juovat aiempaa vähemmän ja aloittavat vanhempina kuin ennen, vaikka mietojen alkoholijuomien mainonta on ollut sallittua vuodesta 1995. Toki voi olla, että nuoret joisivat vielä vähemmän, jos eivät olisi nähneet tai kuulleet alkoholijuomia olevan olemassa. Toisaalta väitteitä mainonnan vaikutuksista nuorten alkoholin kulutukseen on väitetty suoranaiseksi tieteen tiedon vääristelyksi.

Viime viikkoina on päivitelty vuodenvaihteessa voimaan tulevan mietojenkin alkoholijuomien ulkomainonnan kieltävän uuden alkoholilain vaikutuksia hevosten ja makkaroiden nimiin. Toki vanhankin lain voimin on pystytty esimerkiksi poistattamaan sana ’viski’ Olut & Viski Expon nimestä sekä tilaisuutta käsitelleistä blogeista. Mitähän nimeä Olut & [tyhjä] Exposta mahdetaan käyttää ensi vuonna, kun uusi laki on voimassa? [Täällä ei ole mitään nähtävää] Expo?

Internet on tehnyt alkoholin mainonnan rajoitusten valvonnasta käytännössä mahdotonta. Kukaan ei mitenkään pysty valvomaan kaikkia kaikkien suomalaisten kirjoituksia verkossa. Suosituilla blogeilla, vlogeilla ja some-tileillä on enemmän seuraajia kuin monella perinteisellä sanomalehdellä.

Näin vaalien lähestyessä ei riitä, että ihmettelee lain ongelmia. On ehdotettava mielestään parempia vaihtoehtoja.

Täydellisessä maailmassa koko kysymystä ei tarvitsisi miettiä, koska kaikki joisivat sen terveellisen punaviinilasillisen päivässä, mutta eivät koskaan toista. Mutta koska emme elä täydellisessä maailmassa, jotain rajoja ja sääntöjä tarvitaan:
Sallisin kaikkien alkoholijuomien mainonnan, mutta kieltäisin edelleen väkevien juomien mielikuvamainonnan.Alkoholimainosten tulisi sisältää maininta alkoholin terveyshaitoista.Alkoholimainontaa ei saisi kohdistaa alaikäisille.Media (myös sosiaalinen media) saisi käsitellä alkoholijuomia vapaasti. Valvontaviranomainen arvioisi, onko kyse journalismista, julkisesta keskustelusta vai mainonnasta.Antaisin anniskelulupia myöntäville viranomaisille enemmän harkintavaltaa. Jos esimerkiksi konserttiyleisön omien juomien ei arvioitaisi aiheuttavan häiriöitä, niitä ei tarvitsisi periaatteen vuoksi kieltää.Kuten sanottu, emme elä täydellisessä maailmassa eli näissäkin on ongelmia. Alkoholin kulutuksen muutoksia tulisi jatkossakin seurata ja reagoida tarvittaessa. Tilastoihin tulisi kuitenkin kyetä suhtautumaan kylmän asiallisesti, antamatta ennakkoasenteiden vääristää johtopäätöksiä. Esimerkiksi alkoholimainosten vaikuttavuudesta esitetyt johtopäätökset ovat niin ristiriitaisia, että ristiriidan analysointi alkaa olla mielenkiintoisempi tutkimuskohde kuin itse alkoholimainonta.

Yksi ratkaisematon kysymys on alkoholimainonta nuorten käyttämissä liikuntatiloissa. Monen urheiluseuran (urheiluyrityksen) talous riippuu kuitenkin (alkoholi)mainoksista saaduista tuloista sekä alkoholin myynnistä otteluiden ja muiden yleisötapahtumien yhteydessä. Sellaista poliittista tahtotilaa Suomesta tuskin löytyy, että urheiluseuroilta vietäisiin mahdollisuus rahoittaa toimintaansa alkoholin avulla.

Tässä tila- ja asuntojaoston ensi maanantain kokousasiat avattuna. Lista näyttää lyhyeltä, mutta selostuksiin kätkeytyy monta tärkeää asiaa, mm. Träskändan kartano ja Rödskogs skola. Esityslista kokonaisuudessaan löytyy täältä. - Päätökset ja kirjelmät ja kokouksessa kuultavat selostukset Tässä kohtaa on paljon asiaa. Kuullaan seuraavat selostukset: - Asuinalueiden kehittäminen. Asuntopäällikkö Anne Savolainen. Kuulemme Ympäristöministeriön koordinoiman Asuinalueiden kehittämisohjelman etenemisestä. Espoosta mukana Suvela ja Kirkkojärvi. - Träskändan kartanon tuleva käyttö. Toimitusjohtaja Carl Slätis. Tarkoitus on saada Träskändan kartano vihdoin korjattua ja arvoiseensa käyttöön. Tilakeskus on käynyt neuvottelut Mikeva Oy:n kanssa, joka on valmis...

Ensi maanantaina kaupunginhallituksessa isoimpana asiana lausunto sote-järjestämislaista. Ja henkilökohtaisesti merkittävä asia on pääsy ystävyyskaupunkimatkalle Shanghaihin. Tässä lista avattuna. Esityslista kokonaisuudessaan löytyy täältä. - Osallistujien nimeäminen Uudenmaan maakuntaparlamenttiin 20.-21.11.2014 Vielä muutama mattimyöhäinen ilmoittautuu: Nimetään Seppo Huhta ja Veera Ruoho (Finlandiatalon osuuteen). - Edustajien nimeäminen 26.-30.11.2014 matkalle ystävyyskaupunki Shanghaihin Ehdotetaan nimettäväksi kh:n puheenjohtajisto. Lisäksi matkaan lähtee kaupunginjohtaja ja johtavia virkamiehiä sekä oppilaitosten ja yritysten edustajia. Lennot economy-luokassa ja hotelli Shanghain keskustassa, 3 yötä, maksavat noin 1 500 euroa / henkilö. Lisäksi maksetaan päivärahat kaupungin luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussäännön mukaisesti. Espoo...

Helsingin Sanomat kirjoitti tänään, että muiden kielten kuin englannin ja ruotsin opiskelu on vähentynyt kouluissa jo vuosia.

Esimerkiksi saksan kirjoittaneita oli 90-luvulla vuosittain selvästi yli 10 000, mutta nykyään enää alle 2000.

Opiskelin itse kouluaikana neljää kieltä, josta 2 oli pitkiä kieliä. Kirjoitin A-ranskan.
Olen ollut kiitollinen kielitaidostani.

Silti huomaan, etten ole aivan varma, missä määrin siitä pitäisi huolestua, että valinnaisten kielten opiskelu on peruskoulussa vähentynyt ja vieraita kieliä kirjoitetaan yhä vähemmän ylioppilaskirjoituksissa.

Vieras kieli avaa aina oven yhteen uuteen kulttuuriin. Yhden tietyn kielialueen kielen hallitseminen helpottaa muiden saman kielialueen kielten oppimista.

Mutta pitääkö kaikki kielet todella opetella jo viimeistään lukiossa? Voisiko kuitenkin olla tärkeää, että ihmiset ylipäätänsä saavat hyviä kokemuksia kielten opiskelusta ja haluavat jatkaa korkeakouluissa tai esimerkiksi työväenopistossa kielten opiskelua?

Sellainen ajatus, että kielen oppiakseen se on pakko aloittaa viimeistään lukiossa, ei ole järkevä. Ihmiset opiskelevat lukuisia muitakin asioita vielä myöhemmin.

Asia on mielestäni todella monimutkainen. Onko kuitenkin parempi osata muutama kieli erittäin hyvin kuin useita joten kuten? Jos katsotaan 15 vuotta kirjoitusten jälkeen, niin kuinka moni aikoinaan useamman vieraan kielen hallinnut pystyy vielä käyttämään kyseisiä kieliä?

Ovatko viimeistään lukiossa aloitetut kielet juuri ne, joita haluaa ja pystyy ylläpitämään myös myöhemmin? Onko kielipaletti nykyisellään hyvä? Pitäisikö Saksan sijasta opiskella ennemmin viroa tai kiinaa?

Jollain tavalla kielten opiskelun väheneminen on hyvin kiinnostava ilmiö. Maailma on kuitenkin yhä kansainvälisempi, joten olisi voinut kuvitella päinvastaisenkin kehityksen. Käy mielessä sekin, onko kyse yhä enemmän tehokkuudesta ja suorittamisesta. Lehtijutussakin kiinnitetään huomiota hyvien arvosanojen saamisen merkitykseen. Minkä muiden asioiden pohjalta valintoja tehdään? Jättävätkö lukiolaiset valitsematta vieraan kielen siksi, että epäilevät sen osaamisen hyötyjä? Itse halusin yliopistossa opiskella tiettyjä kieliä ihan siksi, että ne kuulostivat kauniilta. Viron opiskelun aloitin siksi, että jotenkin hävetti, että suomalaisena sitä aina odotti, että Virossa osataan suomea, teki mieli voida kommunikoida paikallisella kielellä. Mutta nykyään nuorilla on aina vain enemmän suorituspaineita.

Ehkä siksikin haluaisi myös ajatella, että kaikkea ei ole pakko tehdä lukioon mennessä eikä kerralla. Että ehkä tärkeintä olisi muistaa, että asioita voi tehdä myös myöhemmin. Myös rauhassa, korkea-asteella yhtä kieltä kerrallaan. Pääasia, että uteliaisuus kieliä kohtaan säilyisi. Ja miten tämä liittyy kunnallispolitiikkaan? Siten, että työväen opiston opintomaksut on pyrittävä pitämään kohtuullisina. Kielten opiskelu on myös aikuisten oikeus ja mahdollisuus.