Kaupunginhallituksen lista oli kevyt, mutta sitäkin painavampi oli keskustelu ennen kokousta. Metropoliselvittäjät olivat kuulemassa kaupunginhallituksen näkemyksiä ja alustukset kirvoittivat reippaan keskustelun. Mitään virallisia kantoja ei tietenkään esitetty, koska virallinen lausunto annetaan myöhemmin. Tämäkin keskustelu oli kuitenkin osa kuntien kuulemista. Korostin omassa puheenvuorossani, että Helsingin seudulle tarvitaan 2-tasoista demokraattista selkeää päätöksentekoa, esiselvitys osoittaa sen hyvin. Malli

Uuden kaupunginhallituksen ensimmäinen kokous on huomenna, vihdoin pääsemme hommiin! Tapasimme kaupunginhallituksen varsinaisten jäsenten kanssa jo keskiviikkona Gumbölessä kaupunginjohtajan vieraina. Taustoiltaan ja osaamiseltaan monipuolinen porukka on kasassa ja viidestätoista peräti kymmenen on uusia. Uskon, että työskentely tällä porukalla on hyvää ja rakentavaa. Listalla on lähinnä nimitysasioita, pääsemme siis harjoittelemaan rauhassa kokouskäytäntöjä. Lista-asioiden lisäksi metropoliselvittäjät vierailevat kaupunginhallituksen

...työnantajalle.

Helsingin Sanomat julkaisi sunnuntaina 27.1.2013 Suomen Yrittäjänaisten mielipidekirjoituksen, jossa vaadittiin vanhemmuuden kustannusten kattamista verovaroista sen sijaan, että ne jäävät pääsääntöisesti naisten työnantajien maksamiksi.

Naisten työllistymistä vaikeuttaviin asioihin on puututtava. Olen siis sitä mieltä, että Yrittäjänaiset ovat oikealla asialla.

Mutta. Yrittäjänaiset ovat vuosia kertoneet, että yksi vauva maksaa työnantajalle keskimäärin 10 000 euroa. HS:n kirjoituksessa summa oli jo 12 000 euroa. Välillä on puhuttu myös 20 000 eurosta.

Summan suuruus hämmentää minua. Olen ollut itse esimiesasemassa ja nähnyt, että perhevapaiden kustannukset ovat oikeasti murto-osa Yrittäjänaisten ilmoittamasta.

Esimerkiksi tässä Yrittäjänaisten laskelmassa sijaisen koulutusajan palkaksi on laskettu 4000 euroa ja rekrytointikustannukset ovat 1000 euroa. Äitiyslomalle jääneen tilitoimiston työntekijän palkka on ollut 2500 euroa.

Tässä esimerkissä hoitoalan yrityksen työntekijä (palkka 2248 euroa) on jäänyt äitiyslomalle.

Sijaisen perehdytyksen ja lomakorvauksen on katsottu jälleen maksaneen työnantajalle yli 4000 euroa.

Kuinka usein sijaisen perehdytys oikeasti maksaa työnantajalle 4000 euroa? Varsinkaan suorina kustannuksina eli kyse ei ole siitä, että jonkun toisen työntekijän työaikaa menisi perehdyttämiseen. Yhden näkemäni laskelman mukaan sijainen ja raskaana oleva työntekijä olivat yhtä aikaa 2 kuukautta töissä. Onko tämä oikeasti tavallista jollain alalla? Pisin yhtäaikaisesti tietämäni työssäolo on ollut 1 kk ja silloin työpaikan johtaja vaihtui pysyvästi. Jos puhutaan erityisesti naisvaltaisista yrityksistä, niin esimerkiksi kampaamossa tuskin vaaditaan 2kk samanaikaisesti työskentelyä. Luulisi, että myös esimerkkilaskelmissa eli hoitoalalla ja tilintarkastuksessa ei välttämättä vaadittaisi kuukauden yhtäaikaista läsnäoloa poisjäävän työntekijän kanssa. Kyse on yleensä valmiksi koulutetuista ihmisistä, jotka pystyvät perehtymään muutamissa viikoissa tehtäviinsä. Hoitoalalla "keikan heittäminen" eli sijaisuuksien tekeminen useissa eri paikoissa on vielä hyvin tavallista. Koulutuksen kautta hankittu ammattitaito takaa töiden sujuvuuden.

Ajatus siitä, että työnantajalle pitäisi maksaa sijaisen perehdytys verovaroin, on ylipäätänsä ongelmallinen.

Myös tilitoimiston työntekijän vanhempainvapaan ajan lomapalkka ei kerta kaikkiaan voi pitää laskelmassa paikkansa sikäli kuin sitä pitäisi edes laskea mukaan kuluihin, koska työnantaja voi hakea sen KELAlta takaisin.

2500 euroa kuussa tienaavan henkilön vanhempainvapaan ajan lomapalkka (joka siis työnantajan kuuluu maksaa) on Yrittäjänaisten laskelmassa 5369(!) euroa. KELAn internet-sivujen esimerkissä aavistuksen vähemmän eli 25 000 vuodessa tienaavan henkilön vanhempainvapaapäiväraha-ajan lomapalkka on 2000 (koko lomapalkka 2500). KELA korvaa tuon 2000 euroa työnantajalle korotettuna kertoimella 1,26 eli työnantaja sai 2520 euroa. Yrittäjänaisten esimerkissä työnantajan maksettavaksi jäi KELA-korvauksen jälkeen vielä 1761 euroa. Voi tietenkin olla, että korvaustasoa on nostettu sen jälkeen kun laskelmat on tehty, mutta miten ihmeessä tuo vanhempainvapaan ajan lomapalkka on laskettu.

Minua häiritsee myös se, että Yrittäjänaisten kirjoituksista tulee välillä sellainen käsitys, että vanhemmuuden kustannuksia ei tällä hetkellä olisi ollenkaan tasattu.
Kaikki kustannukset eivät oikeasti jää työnantajan maksettaviksi, vaan niistä voi hakea KELAlta korvauksia, kuten yllä mainituista laskelmista ilmeneekin.

Esimerkiksi vuosiloman palkanmaksun takia työnantaja voi hakea KELAlta korvauksia. "Korvausta maksetaan enintään se määrä, minkä työnantaja on työntekijälle vuosilomakorvauksena tai lomapalkkana maksanut." Useimmissa työehtosopimuksissa on palkallinen äitiysvapaa, joka vaihtelee parista viikosta kolmeen kuukauteen. Tältä ajalta työnantaja on oikeutettu saamaan työntekijän äitiyspäivärahan suuruisen korvauksen eli noin 90-70 prosenttia palkasta.

Myös sairaan lapsen hoidosta syntyviä kustannuksia vaaditaan korvattavaksi ja tämä onkin oikeutettu vaade. Tämäkin ongelma tosin hoituisi jo siten, että sairasta lasta jäisi äidin sijaan nykyistä useammin hoitamaan isä, jolloin kustannukset jakautuisivat tasaisemmin. Ei voi olla niin, että vain naiset ovat sellaisissa työtehtävissä, joista voidaan jäädä pariksi päiväksi pois.

Kustannuksia, jotka mahdollisesti vaikuttavat halukkuuteen palkata naisia, siis syntyy kyllä työnantajalle. Niiden mittaluokka vain on tuskin yleensä Yrittäjänaisten ilmoittamalla tasolla.

Varsinkin pienyrittäjälle jo muutamilla tuhansilla euroilla voi olla luonnollisesti suurta merkitystä. Vanhemmuuden kustannuksista on puhuttava ja niihin on haettava parasta mahdollista ratkaisua. Onko kyse verovaroista vai työnantajien (ja työntekijöiden?) maksamista vakuusmaksuista? Sitä odotellessa naiset eivät kuitenkaan hyödy siitä, että kustannuksista puhutaan suurempina kuin ne todennäköisesti usein ovat. Jos kustannuksia lähdetään korvaamaan nykyistä enemmän, on myös syytä pohtia, mitä kustannuksia ja kuinka paljon? Pitäisikö esimerkiksi äitiysvapaan ajan palkan korvaussummaa nostaa?

Tieto- ja viestintäteknologia muuttaa toimintatapoja, ja muutos herättää usein vastarintaa. Hyvän esimerkin tästä tarjoaa eduskunnan puhemies Eero Heinäluoman (sd) ja Espoon kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Timo Soinin (ps) turhautuminen ”värkkien näpelöintiin” kokouksissa.  Heinäluoma ja Soini kokevat, että valtion ja kunnan korkeimmissa päättävissä instituutioissa tulisi keskittyä kuuntelemaan muiden puheenvuoroja. Tai Timo Soinin sanoin ”Valtuustossa pitäisi kuunnella puheita kuin näpelöidä twittereitä tai ipadejä. Olisi ihan kiva keskittyä itse asiaan.” Ilmeisesti mahdolliset muistiinpanot tulisi tehdä kynällä ja paperilla. Sen sijaan monet nuoremmat ja vähän vanhemmatkin kansanedustajat ja kaupunginvaltuutetut kokevat tieto- ja viestintätekniikan arkiseksi työvälineeksi, joka ilman muuta kuuluu mukaan myös kokouksiin. Vaatimus luopua tehokkaista työvälineistä tuntuu lähinnä simputukselta.

Monien mielestä läppäreiden asemesta sekalaiset peperiläjät vaikuttavat sopimattomilta nykyaikaisen kaupungin tai valtion korkeimpien päättävien instituutioiden pöydille. Paperiläjät viestivät arvokkuuden asemesta tehottomuudesta ja jälkeenjääneisyydestä.

Selityksenä ”värkkien” vierastamiseen voi olla Heinäluoman ja Soinin pitkä poliittinen ura. Politiikka on niin intensiivinen ja kokonaisvaltainen 24/7/365 elämäntapa, että ympäröivän maailman kehitystä ei ehdi kokea omakohtaisesti. Uudet ilmiöt kuten sosiaalinen media koetaan vieraiksi.

Hyvän esimerkin tästä tarjoaa Timo Soinin käsitys, että sosiaalinen media tuskin innostaa espoolaisia kiinnostumaan kunnallispolitiikasta. Itse olen asiasta erittäin eri mieltä. Mielestäni kuntalaisten on paljon helpompi seurata lautakuntien ja valtuuston toimintaa sosiaalisessa mediassa kuin esimerkiksi esityslistoja kaupungin nettisivuilta selaamalla.

Itse asiassa vasta sosiaalinen media on tehnyt kunnallisen päätöksenteon aktiivisen seuraamisen ylipäätään mahdolliseksi! Ainakin minulle tulee nykyään jokaisen valtuuston kokouksen yhteydessä palautetta kuntalaisilta, jotka ovat seuranneet kokouksen nettilähetystä. Ja se palaute tulee nimenomaan sosiaalisessa mediassa.

Kutsunkin Timo Soinin ja Eero Heinäluoman tutustumaan twitterin ja facebookin maailmaan! Ainakin Espoossa monien valtuutettujen profiileissa käydään valtuuston kokousten aikana aktiivista dialogia valtuustossa käsiteltävistä aiheista.

Timo Soini korostaa jatkuvaa vuorovaikutusta äänestäjien kanssa myös vaalien välillä. Siksi minun on niin vaikea ymmärtää hänen nihkeyttään sosiaalisen median virtuaalisia toreja kohtaan. Missä muualla äänestäjien kohtaaminen on yhtä helppoa kuin netissä? Netissä poliitikko on tavoitettavissa jatkuvasti eikä vain kerran kahdessa vuodessa, kun poliitikko ehtii piipahtaa äänestäjän kotikaupungin torilla.

Myös virtuaalinen tori on paikka, jossa poliittinen päättäjä voi ja pitää keskustella kansalaisten kanssa.

Viime maanantaina Espoon kaupunginhallitus päätti yksimielisesti esittää valtuustolle, että Espoo ei osallistu sosiaali- ja terveydenhuollon tietojärjestelmän Apotin hankintaan. Kaupunginhallituksen jäsenenä olin tuota päätöstä tekemässä...

Espoon kaupunginvaltuusto päättää ensi maanantaina osallistumisesta Sosiaalihuollon, perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhteisen asiakas- ja potilastietojärjestelmäpalvelun eli APOTTI-hankkeen mukaiseen hankintaan. Kaupunginhallituksen esitys jättäytyä APOTTI-hankkeen ulkopuolelle hyväksytään valtuustossa todennäköisesti suurella äänten enemmistöllä tai jopa yksimielisesti.

Miksi Espoo päättää irtautua hankkeesta, johon mm. Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiiri, Helsinki, Vantaa ja Kauniainen ovat jo päättäneet osallistua?

Apotin tavoitehan on vähintäänkin kannatettava, luoda pääkaupunkiseudun perus- ja erikoissairaanhoitoon ja sosiaalitoimeen yhtenäinen tietojärjestelmä, jossa potilastiedot ovat kaikkien niitä tarvitsevien käytettävissä.

Moni kauhistelee Apotin puolen miljardin euron ympärillä liikkuvia hinta-arvioita, mutta se olisi pieni summa verrattuna siihen, mitä pääkaupunkiseudun tämänhetkinen potilastietohässäkkä maksaa turhana työnä ja hoitovirheinä.

Tieto ei kulje edes sairaaloiden sisällä. Siitä ei ole kuin joku vuosi, kun Meilahden sairaalan anestesiahoitaja joutui kesken nukutuksen kysymään, saanko selvää osastolta vatsani päällä tulleen kansion kanteen liimattuun post-it lappuun kirjoitetuista ohjeista. Post-it-laput olivat ainoa toimiva tapa välittää tietoa osaston ja leikkaussalin välillä.

Syytä Espoon kieltäytymiseen on haettu julkisuudessa milloin Espoon ja Helsingin pykivistä suhteista, milloin Espoon kaupunginhallituksen puheenjohtajan työnantajasta. Anteeksi nyt vaan, arvoisat spekulantit, olen ollut läsnä lähes kaikissa kokouksissa, joissa Apottia on käsitelty kaupunginhallituksessa ja valtuuston neuvottelutoimikunnassa, ja näihin ei siellä ilmaa tuhlattu.

Sen sijaan pohdittiin mm. toimittajaloukkua, potilastietojen kansallista hallintaa ja terveydenhuollon organisaatioiden ja toimintaprosessien kehityksen pysähtymistä.

# # # Apotti-järjestelmä on arkkitehtuuriltaan monoliittimainen kokonaisuus, joka sisältää valtaosan sosiaalitoimen ja terveydenhoidon potilastietojen hallinnan toiminnoista. Kokonaisuus on niin suuri, että sen pystyy toimittamaan vain erittäin suuri ohjelmistotalo.

Useimpien kotimaisten tietojärjestelmäkehittäjien rahkeet eivät Apotin toimittamiseen yksinkertaisesti riitä. Puoli miljardia euroa vastaa noin(!) 1000 ihmisen kokopäiväisen työpanoksen sitomista hankkeeseen, jos hankkeen oletetaan valmistuvan aikataulussa vuonna 2017. (Olettaen, että yhden työntekijän kuukausikustannukset ovat 10.000 euroa).

Ehkä tärkein Espoon vetäytymisen peruste on Apottiin sisäänrakennettu toimittajaloukku. Loukku syntyy siitä, että jos ja kun HUS ja pääkaupunkiseudun kunnat eivät saa haltuunsa Apotin lähdekoodia, vain Apotin toimittaja pystyy tekemään siihen muutoksia. Avoimen lähdekoodin vaihtoehtoja ei tarjolla ole.

Apottiin tehtävät muutokset ja päivitykset on siis tilattava sen toimittajalta – toimittajan määrittelemään hintaan.

Muutoksia ja päivityksiä joudutaan tekemään jo ennen järjestelmän valmistumista. Apotin kaltaisen tietojärjestelmän ennalta määritteleminen ei yksinkertaisesti ole mahdollista. Jo toimintaympäristö muuttuu vuosia kestävän kehitystyön aikana niin paljon, että suunnitelmia on pakko muuttaa. Esimerkiksi sote-uudistus ja metropolihallinto vaikuttavat hyvin todennäköisesti myös Apotin toteutukseen.

Käytännössä muutoksia joudutaan tekemään jatkuvasti työn edetessä, joko hallitusti ketterillä menetelmillä tai kalliisti erikseen tilattavina muutostöinä.

Yritys määritellä liian tarkasti etukäteen mitä tilataan, on yksi keskeinen syy siihen, että julkisen sektorin tietojärjestelmien hankintakustannukset repeävät niin usein käsistä, eikä lopputulos vastaa toiminnan tarpeita.

Eivätkä muutostyöt ja päivitykset lopu Apotin käyttöönottoon. Tietojärjestelmä ei ole koskaan valmis! Aina kun sosiaalitoimen tai terveydenhoidon lainsäädäntö, organisointi, työmenetelmät tai toimintaprosessit muuttuvat, myös Apottia on muutettava. Ja muutostyöt voidaan tilata vain järjestelmän toimittajalta.

Tietojärjestelmien hankkiminen on halpaa, kun sitä vertaa tietojärjestelmien ylläpitoon.

Samat haasteet koskevat toki myös muita potilastietojärjestelmiä kuin Apottia. Espoo aikoo kuitenkin minimoida toimittajaloukun kokoamalla sosiaalitoimen ja terveydenhuollon asiakastietojärjestelmän keskenään kommunikoivista yhteentoimivista osista, jotka kaikki kehitetään ja kilpailutetaan yksi kerrallaan. Näin tehdään esimerkiksi Virossa ja Tanskassa eli Espoo ei hyppää suureen tuntemattomaan.

Kilpailu paranee, kun kilpailutettavat kokonaisuudet eivät ole liian suuria, ja myös keskisuuret ohjelmistoyritykset pystyvät tarjoamaan omia ratkaisujaan.

Espoo ei halua joutua samanlaiseen pakkorakoon, missä HUS on nyt. Kun HUS ei ollut tyytyväinen käyttämäänsä potilastietojärjestelmään, HUS:n oli pakko päättää hankkia kokonaan uusi järjestelmä sen sijaan, että HUS korvaisi vain huonosti toimivat osat.

# # # Toinen, filosofisempi ongelma on Apotti-hankkeen keskittyminen tietojärjestelmän eikä toiminnan kehittämiseen.

1980-luvulla monessa teollisuusyrityksessä kohdattu tuottavuusparadoksi opetti sen, että uuden tietojärjestelmän hankkiminen tukemaan vanhaa toimintatapaa laskee työn tuottavuutta ja laatua. Työn tuottavuus kasvoi vain niissä teollisuusyrityksissä, joissa tietotekniikkaa oli käytetty työmenetelmien ja toimintaprosessien muuttamiseen.

Tietojärjestelmän hankkimisen asemesta tuleekin ensisijaisesti kehittää toimintaa. Vasta toissijaisesti kehitetään tietojärjestelmiä tukemaan ja mahdollistamaan nämä uudet toimintatavat.

Apotin arkkitehtuurista voi nähdä, että sen halutaan tekevän kaiken sen mitä HUS:n nykyiset järjestelmät tekevät, mutta paremmin. Käytännössä kaikki nykyiset toiminnot on koottu Apotin kiinteään ”ytimeen”, joka muodostaa kaksi kolmasosaa koko järjestelmästä. Aivan kuin HUS ja pääkaupunkiseudun kuntien sosiaali- ja terveystoimet olisivat potilastietojärjestelmää lukuun ottamatta saavuttaneet täydellisyyden, jossa ei ole kehittämisen saati parantamisen varaa.

Apotin käyttöönotto ei tee toimintatapojen ja organisaatioiden kehittämistä ainakaan helpommaksi, sillä muutokset vaativat koko Apotti-järjestelmän avaamista. Pienemmistä osista koostuvassa modulaarisessa järjestelmässä itse toiminnan kehittäminen on helpompaa, koska muutoksia joudutaan tekemään vain niihin kokonaisjärjestelmän osiin, joita muutos koskee.

 Apotti-hankkeen valmistelussa on unohtanut, että jos lässähtäneen kakun tilalle yrittää leipoa uuden kakun samalla reseptillä, myös se todennäköisesti epäonnistuu.

Apotti-hankkeessa on suuri riski, että toistetaan samat virheet, jotka aikanaan johtivat HUS:n vanhan potilastietojärjestelmän ongelmiin.

# # # Vetääkö Espoo siis verkkopiuhat seinästä? Eikö tieto Apotin valmistuttua enää kulje Espoon terveyskeskusten ja Jorvin sairaalan välillä? Joutuvatko Espoon ja Helsingin sosiaalityöntekijät jatkossakin soittamaan toisilleen saadakseen työssään tarvitsemiaan tietoja? Jääkö Kauniainen Apotteineen mottiin Espoon sisälle?

Ei. Sekä Espoo että Apotti joutuvat joka tapauksessa tekemään järjestelmistään KanTa-yhteensopivia eli potilastiedot kuten hoitosuunnitelmat, diagnoosit ja laboratoriotulokset kulkevat Kansallisen terveysarkiston kautta. Kun KanTa on otettu käyttöön, suunnitelmien mukaan syksyllä 2014, kaikkien terveydenhoidon tietojärjestelmien, myös Apotin on tuotettava potilastietonsa KanTa-järjestelmän standardoidussa muodossa.

KanTa-järjestelmän tuloon jo ensi vuonna ja sen kunnille ja sairaanhoitopiireille asettamiin velvoitteisiin ei oikein ole vielä herätty kaikkialla Suomessa.

Sosiaalipuolen vastaava KanSa-järjestlmä ei valitettavasti ole vielä yhtä pitkällä eli sosiaalityöntekijöiden puhelinrumba jatkuu joitakin vuosia pidempään.

KanTa-järjestelmän rakentamisen lisäksi Suomeen ollaan suunnittelemassa kansallista palveluarkkitehtuuria ja sote-kokonaisarkkitehtuuria, joilla halutaan tehdä julkisen sektorin tietojärjestelmistä yhteentoimivia. Tavoitteena on Viron mallin mukainen väylä, jonka kautta järjestelmät keskustelevat avointen rajapintojen yli.

Niin Apotin kuin Espoossa käyttöön otettavien ohjelmien on aikanaan avattava myös omat rajapintansa tälle väylälle. Muuten Apotti tai Espoo jää irralliseksi saarekkeeksi muun Suomen yhteentoimivien palveluiden ulkopuolelle.

# # #

Uusia espoolaisvaltuutettuja ei käy kateeksi. Ensimmäisessä kokouksessa lyödään eteen koko vaalikauden taloudellisesti ylivoimaisesti suurin päätös, joka vaikuttaa suoraan mm. espoolaisten terveyteen ja Espoon ja naapurikuntien suhteisiin. Ja minä kuvittelin haastavaksi joutumista ensimmäisessä kokouksessa päättämään Espoon Areenan rakentamisesta.

PS: Alussa linkittämäni esityslista-otteen liitteistä voi lukea Espoon kaupungin teettämän kustannushyötylaskelman ja riskiarvion.

Viimeisessä kokouksessa oli isoja asioita, joista onnistuttiin taas tekemään yksimielisiä päätöksiä. Kiitos siitä kuuluu lautakunnan pj. Markku Markkulalle, jonka työtä olen oppinut kuluneen neljän vuoden aikana arvostamaan kovasti. Ja tietysti myös koko lautakunnalle sekä virkamiehille. Haikein mutta luottavaisin mielin jätän kaupunkisuunnittelun uuden vihreän ryhmän hoitoon. Menestystä haastavaan työhön uusi vpj. Kirsi Louhelainen, jäsen Risto Nevanlinna

There is a brief summary in Finnish on Facebook

Yo, como millones otros, estaba mirando la inauguración de Barack Obama de la televisión por la Mañana. Estoy bastante contenta. Obama hablaba por ejemplo sobre los derechos de parejas del mismo sexo ", our journey is not complete until our gay brothers and sisters are treated like anyone else under the law", sobre el cambio del clima " we will respond to the threat of climate change, knowing that the failure to do so would betray our children and future generations"y sobre la securidad social y Medicare "these things do not sap our initiative, their strenghten us" .  

También hablaba sobre los derechos de los inmigrantes. Pues, lo hizo también hace cuatro anos, pero deseo que ahora pase algo. No es fácil para él hacer cambios grandes, porque los republicanos tienen la mayoria en la Cámara de Representantes. Pero ahora los republicanos saben que sin votos de latinos ningún republico no va a ganar un puesto de presidente. Tienen que ser interesados por los derechos de las inmigrantes. Hay aproximadamente 11 millones inmigrantes ilegales en EE.UU. Hay tantas personas quienes han vivido toda su vida en Estados Unidos, han nacido en EE.UU, pero viven sin derechos, porque ya sus padres han llegado como inmigrantes ilegales.

Durante los ultimos cuatro anos he estado varias veces decepsionada de Obama como probablemente todo el mundo. Prometió por ejemplo que va a cerrar Guantanamo, pero pasó nada. Y tantas civiles se han muerto en la guerra contra el terrorismo. Sin embargo me gusta verle como presidente y estoy muy contenta que le eligieron. 

Durante la primera época de Obama la lucha contra el cambio del clima en EE.UU ha avanzado bastante, aunque no sufisientemente. Sin embargo ha puesto algunas nuevas reglas estrictas para disminuir emisiones de carbono y su govierno ha financiado la energia limpia y el desarrollo de la tecnologia limpia. Parece que Mitt Romney piensa en que el cambio del clima es algo cracioso o por lo menos no entiende la situación.  "Obama promised to slow the rise of the oceans. He wanted to heal the planet. I want to help you and your families. " También me molesto mucho los pensamientos de Romney sobre los derechos de las mujeres. "Planned Parenthood, we get to rid of it." Para mi Romney representó el pasado y Obama es una persona quién puede hacer cambios muy importantes. Es una alegria grande que la igualdad parece que ser un valor muy importante para él.  Estoy segura que en el futuro la gente no puede entender como los parejas de mismo sexo llevaron tanto tiempo sin derechos iguales.

Deseo que Obama tome acción en su segunda época y quedará a historia como presidente quién mejoró los derechos de varios grupos y quién verdaderamente comenzó la lucha contra el cambio del clima, pero terminó varias guerras tradicionales.

Uuden valtuustokauden ensimmäinen valtuuston kokous on paljolti henkilövalintoja. Vihdoin pääsevät uudet luottamushenkilöt töihin! Esityslista liitteineen löytyy täältä: Kokouksen kiinnostavinta antia lienee metropoliselvityshenkilöiden vierailu valtuuston kuultavana. Vihreiden valtuustoryhmä kokoontuu valtuustotalolla aina viikkoa ennen valtuuston kokousta klo 17.30. Ryhmäkokoukset ovat avoimia kaikille Espoon Vihreiden jäsenille. Ennen ryhmäkokouksia valtuuston neuvottetoimilukunta (= kaikkien ryhmien puheenjohtajat) kokoontuu käymään lista-asiat läpi.

Vanha kaupunkisuunnittelulautakunta kokoontuu vielä kerran ensi keskiviikkona. Listalla on asiaa melkoisesti, tärkeimpinä Lommila, Blominmäki ja metron jatkon maanalaiset kaavat. Eslityslista löytyy kokonaisuudessaan täältä: Lista-asiat: - Viherlaakso, eteläinen, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville, pöydälle 12.12.2012 Kertauksena 12.12. kokouksen raportista: Asemakaavan muutoksella mahdollistetaan kuusikerroksisen asuinkerrostalon rakentaminen olemassa olevan, kaksikerroksisen asuin- ja liikerakennuksen tilalle kortteliin 61024, sekä autopaikkojen lisärakentaminen

11.1. Kuka ostaa tehtaasta kauppaan kuljetetun kahvikupin, jos samanlaisen voi tulostaa kotona muutaman sentin kustannuksin?» Maaseudun autioituminen ja kaupungistuminen olivat 1900-luvun megatrendejä. Vielä 1950-luvulla enemmistö suomalaisista asui maalla.

Vuosisadan vaihteessa ajateltiin internetin ja etätyön kääntävän maaltapaon maallepaoksi, ihmisten muuttavan avokonttoreista mökkilaitureille. Toisin kävi.

Vaikka teknologia mahdollistaa monien töiden tekemisen missä ja milloin vain, etätyöstä on käytännössä tullut perinteisen työn jatke, ei sen korvaaja. Mökillä työskentelyn asemesta työpäivää jatketaan iltaisin kotona.

Ei ihme, että työnantajat kustantavat työntekijöilleen etätyövälineet, vaikkei varsinaisia etätöitä tehtäisikään. Halpa hinta ilmaisista ylitöistä!

Pelkkä Internet ei riittänyt pysäyttämään kaupungistumista, eihän syrjäkylillä edes ole nopeaa laajakaistaa. Tee siinä sitten töitä, jos hspa pätkii heti, kun tukiaseman tiellä oleva puu huojuu tuulessa. Pelkällä puhelimella ja sähköpostilla pärjää loppujen lopuksi vain harvassa työssä. Lisäksi on tavattava ihmisiä. Moni työpäivä täyttyy tapaamisista ja palavereista, joita ei etänä voi hoitaa, ainakaan vielä.

Laajakaistan rakentaminen kuitenkin etenee, ja yhteyksien nopeutumisen myötä kokouksiin etänä osallistuminenkin helpottuu. Tai helpottuisi, jos eri valmistajien video- ja webneuvottelujärjestelmät ymmärtäisivät toisiaan. Mitä etätyötä se sellainen on, jos etäpalaveria varten on tultava työpaikan videoneuvottelustudioon?

Etätyö ei yleisty, ennen kuin etäkokousten tekniset esteet saadaan ratkaistua. Silloinkin vaikutukset yhteiskuntaan ja maaseudun elinvoimaisuuteen jäisivät todennäköisesti vähäisiksi.

Kotona ja mökillä vietettäisiin vähän enemmän aikaa, työpaikalla ja ruuhkassa vähemmän, asuntojen koko kasvaisi työhuoneen verran, moottoriteitä rakennettaisiin vähän vähemmän, talviasuttavat mökit muuttuisivat kakkosasunnoiksi, bensan kulutus laskisi, ja sähkön kulutus kasvaisi.

Sen sijaan 3d-tulostuksen yleistyminen voi oikeasti siirtää yhteiskunnan painopistettä.

3d-tulostimet ovat tekemässä esineille saman kuin mp3-soittimet musiikille ja lukulaitteet kirjoille: Enää ei tarvita cd-valimoja tai levykauppoja, pian ei tarvita myöskään kirjapainoja tai kirjakauppoja. 10-20 vuoden kuluttua monet käyttämämme esineet valmistetaan kotona tai ”lähipajassa”.

Yhdysvaltojen armeija kokeilee Afganistanissa lähipajan prototyyppiä, 3d-tulostimin ja työstölaittein varustettua konttia. Jos kokeilu onnistuu, armeija ei tulevaisuudessa valmista ja varastoi varaosia, vaan ne tulostetaan ja työstetään paikan päällä suoraan piirustuksista.

Ellei piirustuksia ole, tarvittava osa skannataan, minkä jälkeen siitä voidaan tulostaa rajattomasti kopioita.

3d-tulostus sivuuttaa tuotannon, varastot, kuljetukset ja kaupan. Kuka ostaa tehtaasta kauppaan kuljetetun kahvikupin, jos samanlaisen voi tulostaa kotona muutaman sentin kustannuksin? Jopa yksinkertaista elektroniikkaa pystytään jo tulostamaan.

Mitä taloudesta ja työpaikoista jää jäljelle? Palvelut ja se mitä ei pystytä tulostamaan. Huonekaluja ja 3d-tulostimia valmistetaan todennäköisesti perinteiseen tapaan vielä 2030-luvulla.  Tosin joihinkin 3d-tulostimiin saa jo puulankaa, joka mahdollistaa puumassan tulostamisen.

Ympyrä sulkeutuu, 3d-yhteiskunta voi osoittautua maatalousyhteiskunnaksi. Ruokaa ja biomassaa tarvitaan aina.

Vaikka jopa ruokaa voidaan tulostaa, 3d-tulostin ei taio proteiineja ja kuituja tyhjästä. Tulostusmateriaalien tuotanto esimerkiksi puusta ja viljelykasveista onkin 3d-tulevaisuudessa keskeinen teollisuudenala.

Kaikkien ei toki tarvitse palata maalle, mutta tulevaisuudessa yhä harvemman on työn takia enää pakko asua kaupungissa. Sen sijaan ihmiset, kulttuurit ja palvelut houkuttelevat väkeä maalta kaupunkeihin myös jatkossa.

Jyrki J.J. Kasvi Kirjoittaja Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus TIEKEn tutkimus ja kehittämisjohtaja.

Vihreät ovat tietoisia kuntauudistuksen maanlaajuisesta tarpeesta. Tosin Uusimaa on alueena erityinen ja elinvoimainen. Täällä asuu kolmannes suomalaisista ja tuotetaan 40 % koko maan bruttokansantuotteesta. Tänään julkaistu metropoliselvitys eri vaihtoehtoineen on hyvä pohja päätöksenteolle. Jatkotyöhön kehityskelpoisin on malli numero 1.

Selvityshenkilöt esittävät kolmea mallia:

1. Vähäiset kuntarakennemuutokset ja vahva metropolihallinto
Tässä vaihtoehdossa kuntajakoselvitysalueita muodostaisivat metropolialueen 14 kunnasta alle 20 000 asukkaan kunnat. Sipoo ja Helsinki selvittäisivät yhdistymistä samoin Kauniainen ja Espoo sekä Pornainen ja Mäntsälä. Muiden kuntien osalta kuntajakoselvityksiä ei tehtäisi. Osaliitokset olisivat kuitenkin tarpeellisia. Metropolihallinto olisi seudun voimavarojen kokoaja, suuntaaja ja päätöksentekijä. Malli edellyttäisi metropolilakia sekä muutoksia muuhun lainsäädäntöön. Nykyiset maakuntakaava ja yleiskaava yhdistettäisiin metropolikaavaksi ja sen toimeenpano-osaksi tulisivat nykyiset maankäytön, asumisen ja liikenteen (MAL) aiesopimukset. Metropolihallinnon ylin päättävä elin olisi suorilla vaaleilla valittava metropolivaltuusto. Näin toteutuisi demokraattinen päätöksenteko ja poliittinen vastuu seudun kilpailukyvyn kannalta keskeisissä tehtävissä. Ehdotuksessa nykyiset kuntayhtymät ja vapaaehtoisen yhteistyön organisaatiot liitetään metropolihallintoon ja perustetaan liikelaitos, joka vastaa seudun sosiaalisesta asuntotuotannosta. Metropolihallinnon ydintehtävät liittyisivät alueen kilpailukykyyn, maankäyttöön, asumiseen ja liikenteeseen, asuinalueiden eriytymisen vähentämiseen, työvoimaan ja maahanmuuttoon. Metropolihallinto laatisi ja hyväksyisi metropolikaavan sekä toteuttaisi ja rahoittaisi seudulliset väylä- ja vesihuoltoinvestoinnit.

2. Merkittäviä kuntarakennemuutoksia
Selvityshenkilöiden ehdottamassa toisessa vaihtoehdossa toteutettaisiin merkittäviä kuntarakennemuutoksia. Ne koskisivat kaikkia 14 kuntaa. Kuntajakoselvitysalueet muodostaisivat Helsinki Sipoon kanssa, Espoo Kauniaisten, Vihdin ja Kirkkonummen kanssa, Vantaa Keravan ja Tuusulan kanssa, Järvenpää Mäntsälän ja Pornaisten kanssa sekä Hyvinkää Nurmijärven kanssa. Myös osakuntaliitoksia selvitettäisiin. Yhteisten tehtävien hoitamiseksi perustettaisiin Helsingin liitto. Tämä tarkoittaisi Uudenmaan liiton, HSL:n ja HSY:n kuntayhtymien toimintojen järjestämistä uudelleen metropolikuntayhtymäksi. Lisäksi ehdotetaan sosiaalista asuntotuotantoa hoitavan liikelaitoksen perustamista. Helsingin liitto vastaisi muun muassa metropoliseudun kilpailukyvystä ja kehityksestä sekä yhdyskuntarakenteen suunnittelusta ja sillä olisi palveluiden koordinointiin liittyviä tehtäviä. Merkittävin tehtävistä olisi metropolikaavan laatiminen. Toisin kuin edellisessä vaihtoehdossa, seudulle ei valittaisi suorien vaalien kautta metropolivaltuustoa.

3. Suurkunnat ja sopimusyhteistyö
Suurten kuntien vaihtoehdossa Helsingin seudulle muodostettaisiin 13 kunnasta kaksi vahvaa kaupunkia. Vaihtoehdossa Helsinki, Espoo, Kauniainen, Vantaa, Sipoo ja Kirkkonummi muodostaisivat kuntajakoselvitysalueen. Toisen selvitysalueen muodostaisivat Hyvinkää, Järvenpää, Tuusula, Kerava, Nurmijärvi, Mäntsälä ja Pornainen. Vihdin kunta jäisi metropolialueen selvitysalueiden ulkopuolelle ja muodostaisi selvitysalueen Lohjan, Karkkilan, Siuntion ja Inkoon kanssa. Tässä vaihtoehdossa kuntarakenne perustuu suurkuntiin, ja seudun kaupungeilla olisi sekä vastuu että riittävät voimavarat ja osaaminen metropolialueen kansainvälisen kilpailukyvyn varmistamiseen. Suurkunnat vastaisivat yhtenä työssäkäyntialueena luontevasti maankäytön, asumisen ja liikenteen asioista, kaikkien palvelujen järjestämisestä sekä asuinalueiden eriytymisen estämisestä. Vahvalle metropolihallinnolle ei olisi tarvetta, vaan yhteistyö perustuisi kaupunkien yhteiseen metropolikaavaan sekä kaupunkien ja valtion välisiin kasvu- ja aiesopimuksiin.

Mielestäni edellä esitetyistä malleista paras on vaihtoehto 1, johon kuuluu laaja, seudullinen vaaleilla valittava metropolivaltuusto. Malli 1 on hyvä ja kehityskelpoinen pohja päätöksenteolle. Toki kaikkiin yksityiskohtiin on tutustuttava huolellisesti ja selvitysmiehen esitystä voidaan muuttaa soveltuvin osin paremmaksi. Tärkeintä on turvata parhaalla mahdollisella tavalla koko seudun asukkaiden hyvinvointi. On tärkeää saada voimavarat yhteen hiileen puhaltamaan ja päästä eroon osa-optimoinnista.

Nykyiset kunnat vastaisivat lähipalveluista, kuten kouluista, päivähoidosta ja vanhusten palveluista. Seutuvaltuusto taas asumisesta, liikenteestä ja maankäytöstä sekä seudun kilpailukykyyn liittyvistä asioista, kuten elinkeinotoiminnasta ja yrittäjyyden edistämisestä.

Palveluiden turvaaminen on keskeisintä ja toinen tärkeä seikka on, että maankäytön suunnittelu saadaan seudullisesti järkeväksi. Tarvitaan kohtuuhintaisia asuntoja, mutta yhdyskuntarakenne ei saa hajautua hallitsemattomasti. Järkevä yhdyskuntarakenteen suunnittelu vähentää liikenteen ilmastopäästöjä ja säästää arvokkaita luontokohteita ja viheralueita. Yksi keskeinen, tärkeä haaste on joukkoliikenteen palvelutason parantaminen niin seutu- kuin lähiliikenteessä.

Uudistuksen keskiössä on asukkaat ja heidän palveluidensa turvaaminen. Asukkaita on kuultava ja onkin syytä miettiä, miten asukkaiden vaikutusmahdollisuuksia saadaan parannettua.

YLE kertoi 4.1.2013, että kaivoslupia tullaan pian myöntämään entistä enemmän ja nopeammassa tahdissa.

Kaivoslupien myöntämisessä tulisi mielestäni ottaa nyt aikalisä. Kaivosten nähdään lisäävän työllisyyttä alueilla, joilla teollisuuden rakennemuutos on vienyt työpaikkoja. Silti lupia ei tulisi ikään kuin paniikkiratkaisuna myöntää tällä tavoin.

Haluammeko todella jättää Lapin tuleville sukupolville täysin myllerrettynä? Mikä merkitys matkailulla on elinkeinona? Entä luontoarvoilla? Haluammeko todella antaa Suomen mineraalivarat halvalla ulkomaisille yhtiöille? Opittiinko Talvivaarasta mitään?

Tämä kartta antaa käsityksen uusien kaivosten lukumäärästä. Kyse on tuhansista valtauksista.

Monet mineraalit ehtyvät tai loppuvat jopa kokonaan seuraavina vuosikymmeninä. On varmaa, että kaivosyhtiöiden kiinnostus Suomeen ei lopu lähivuosina. Tälläisessa tilanteessa kaivoslupia ei tulisi myöntää ollenkaan vaan odottaa, mikä mineraalien arvo tulee tulevaisuudessa olemaan. Ja jos kaivosten perustaminen koetaan tulevaisuudessa välttämättömäksi, niin se pitää tehdä tavalla, jolla Suomi hyötyy niistä eniten pyrkien samalla minimoimaan ympäristötuhot.

Lupien myöntäminen pitäisi ehdottomasti vähintään jäädyttää siksi ajaksi, että lainsäädäntö saadaan ajan tasalle. Louhimiselle tulisi asettaa vero ja samalla käydä perusteellinen keskustelu luonnonvarojen hyödyntämisen periaatteista Lapissa. Kun kaivostoiminta on kerran aloitettu, seuraukset näkyvät vielä satojen vuosien päästä.

Jostain syystä tällainen protektionismi tai luonnonvaranationalismi kuulostaa nykyään vanhahtavalta.

Kehitysmaissa on kuitenkin paljon kokemuksia siitä, mitä luonnonvarojen myynti ulkomaille tarkoittaa, ja mitkä ovat kaivosteollisuuden seuraukset ympäristölle. On surullista, että Suomessa toimitaan nyt samoin lyhytnäköisen edun tavoittelun nimissä.

Samalla on hämmentävää, että maailmantalouden painopisteen siirtyessä myös alkutuotanto näyttää nyt siirtyvän länsimaihin. Olemme tottuneet lukemaan uutisia, joissa ylikansalliset yhtiöt vievät luonnonvarat sellaisista maista kuin Peru ja Kongo ja valitettavan usein jättävät jälkeensä ympäristöongelmia. Nyt Suomi on siinä tilanteessa, että kaikki mahdollisuudet uusien työpaikkojen syntymiseen halutaan käyttää välittömästi.

Lupasin ja vannoin etten koske oleskeluyhteiskuntakeskusteluun edes sillä kuuluisalla pitkällä kepillä. Mutta kerrankos sitä poliittinen eläin lupauksensa pettää.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistön uudenvuoden puheessaan suomen kieleen tuoma oleskeluyhteiskunnan käsite on puhuttanut ihmisiä. Valtakunnan mäntyniemilogit ovat kohta viikon ajan pohtineet, mitä Niinistö oleskeluyhteiskunnalla loppujen lopuksi tarkoitti: ”Kaikki työ on arvokasta, ja arvokasta on myös työn tavoittelu. Sen sijaan vaikeaa on ymmärtää sitä ajattelua, että tämä olisi oleskeluyhteiskunta, jossa tietoisesti jätetään omat mahdollisuudet käyttämättä ja odotetaan muiden kattavan pöydän.”

Eli oleskeluyhteiskunta on vastakohta, se mitä jää jäljelle, kun

ei tehdä työtäei tavoitella työtäei käytetä omia mahdollisuuksiaei kateta itse omaa pöytää. Eli ei tuo nyt niin radikaalilta kritiikiltä nykymenolle näytä. Ne, joilla niitä omia mahdollisuuksia on, ohjataan jo nyt työnhakuun tai koulutukseen. Ne, joilla mahdollisuuksia syystä tai toisesta ei ole, ovat oikeutettuja verovaroilla kustannettuun toimeentuloon.

Pulmana on ollut se, ettei kaikille ole ollut tarjota työtä tai koulutusta, johon hänet olisi voitu ohjata. Siksi vuoden vaihteessa tuli voimaan nuorisotakuu, joka takaa jokaiselle peruskoulun päättäneelle koulutuspaikan sekä jokaiselle alle 25-vuotiaalle sekä alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle koulutus-, harjoittelu-, työpaja- tai työpaikan kolmen kuukauden sisällä työttömäksi ilmoittautumisesta.

Tietenkään nuorisotakuu ei auta yli 30-vuotiaiden tilannetta.

Toki on niitäkin, jotka tietoisesti kieltäytyvät ilmoittautumasta työttömiksi. Mitä näille ihmisille sitten tulisi tehdä? Ainakaan toistaiseksi suomalainen yhteiskunta ei ole ollut valmis viemään heiltä ruokaa suusta ja kattoa päältä. Nuorten työhausta kieltäytyjien toimeentulotukea leikataan jo nyt.

Lisäksi on joukko suomalaisia, jotka eivät tee eivätkä hae työtä, mutta eivät myöskään hae niitä yhteiskunnan tukia, joihin heillä olisi oikeus. Miten yhteiskunta voisi kannustaa näitä ihmisiä ulos peräkamareista verosampoa pyörittämään? Leikkaamalla etuuksia, joita he eivät käytä? Paitsi kunnan kustantamia hautajaisia. (Vainaja voi hakea omiin hautajaiskustannuksiinsa kunnan sosiaalitoimistosta toimeentulotukea.)

Oleskeluyhteiskunta-käsitteen voi toki nähdä kritiikkinä myös aivan toiselle ihmisryhmälle, pääomatuloilla eläville oleskelijoille. He eivät tee eivätkä tavoittele palkkatyötä; Kattavatko oman pöytänsä, on määrittelykysymys.

Eli vaatiko Sauli Niinistö itse asiassa pääomatulojen verotuksen kiristämistä?

# # #

Oleskeluyhteiskunnan lisäksi Sauli Niinistö kritisoi puheessaan itsekkyyden ja ahneuden nousua suomalaisessa yhteiskunnassa:

 ”On nähty itsekkyyden tai suoranaisen ahneuden nousevan. Se on merkki oikeudentunnon kuihtumisesta; ei tehdäkään välttämättä niin, kuin oikealta tuntuu, vaan niin, miten saa itselleen eniten hyötyä. Sillä asenteella yhteisöstä katoaa luottamus. Niukat ajat, joissa elämme, vaativat ennemminkin ajattelemaan, voiko jostain edustaan luopua.”

Tämä viesti olisi jäänyt julkisuudessa paljon vähemmälle huomiolle, ellei Niinistö olisi päättänyt alleviivata sanomaansa ilmoittamalla haluavansa oman verottoman vuosipalkkionsa laskevan 160.000:sta 126.000 euroon.

Jos oleskeluyhteiskunta-käsitteen määrittely herätti hämmennystä, tasavallan presidentin palkkion leikkaamisesta vedetyt johtopäätökset ovat olleet täysin nurinkurisia. Toki sen tietää vain Sauli Niinistö itse, mutta en usko hänen ajatelleen mitään kansallista palkka-alea, kuten monessa puheenvuorossa on päätelty.

Päinvastoin, mielestäni Sauli Niinistö kritisoi elinkeinoelämän korkeimman johdon palkkoja ja palkkioita, joihin verrattuna tasavallan presidentin oma palkkio on pikkuraha. Se on oikeudentunnon kuihtumista, kun johto palkitaan työntekijöiden mittavista irtisanomisista roimilla palkankorotuksilla. Se syö yhteisön luottamusta, kun johtajat antavat toisilleen bonuksia.

Itse asiassa Niinistön puheen voi nähdä myös tuloerojen kasvun kritiikkinä. Siis jotain ihan muuta kuin mitä moni kokoomus-taustaiselta tasavallan presidentiltä osasi odottaa.

Käytännössä Sauli Niinistön esimerkki tuskin kuitenkaan kantaa omia palkkioitaan jo kilvan leikkaavia ministereitä ja kansanedustajia pidemmälle. No, onhan se rahaa se muutama sata tonniakin, mikä sen seurauksena valtion kassaan vuodessa säästyy.  Miinus menetetyt verot. Nettohyöty jäänee 300.000–400.000 euron paikkeille.

Ja hyvä niin. Jos palkka-ale leviäisi eduskunnasta työmarkkinoille, tuloksena olisi kansantalouden syöksykierre. Ostovoiman pudotessa putoaisi myös kysyntä, mikä näkyisi nopeasti työllisyydessä. Asuntolainojen hoito vaikeutuisi, mikä heikentäisi suomalaisten pankkien taloutta. Palkkojen pienentyessä vähenisivät myös valtion ja kuntien verotulot, mikä johtaisi julkisten palveluiden leikkauksiin.

Esimerkiksi Aalto-yliopiston taloustieteen laitoksen johtaja, professori Pertti Haaparanta arvioi palkka-alen johtavan deflaatiokierteeseen, jossa korot ja velat nousisivat. Deflaatiokierteestä on kokemusta esimerkiksi Japanissa, jonka deflaatio-lama on jatkunut jo vuosien ajan.

Tasavallan presidentti ei voi kieltää yksityisiä yrityksiä nostamasta johtajiensa palkkoja ja palkkioita vaikka joulukuusen latvaan. Ainoa mahdollinen tapa puuttua kohtuuttomiin palkkoihin on verotus. Ei suurimpien tulojen verotuksen kiristäminenkään valtiontaloutta pelasta, mutta jää siitä valtion kassaan kuitenkin enemmän kuin jokunen sata tonnia.

Oma mäntyniemiloginen tulkintani tasavallan presidentin uudenvuoden puheesta on siis se, että Sauli Niinistön mielestä ylimpien tuloluokkien ja pääomatulojen verotusta tulee kiristää.

Eduskunnan arvovalta on pelastettu, vaaleat farkut on kielletty istuntosalissa. Näinhän Arkadianmäeltä loppuvuodesta uutisoitiin. Erityisen piston rinnassani tunsin kun kuulin, että myös t-paitojen käytön kieltämisestä oli keskusteltu. Omana eduskunta-aikanani kun en käyttänyt pikkutakin alla kravattia kertaakaan, t-paitaa sitäkin useammin.

Jäikö pukukoodia lehtitietojen mukaan peräänantamattomasti ajaneen puhemies Eero Heinäluoman sieluun t-paidoistani pysyvä arpi? Esimerkiksi tekijänoikeuslain eduskuntakäsittelyssä pukeuduin paitaan, johon oli painettu DVD-levyjen aluekoodin purkava skripti. Minusta se paita päällä eduskunnassa otettujen kuvien julkaiseminen on ollut lain voimaantulon jälkeen laitonta.

Ainakaan EU-parlamenttiin Heinäluoman ei koskaan kannata hakea. T-paidat kun ovat siellä vakiintunut poliittisen keskustelun muoto.

Odotan jännityksellä ensi kevään keskusteluita eduskunnan istuntosalissa: Puhemies: Edustaja N.N., teidän vaaleat farkkunne ovat puhemiesneuvoston antamien pukeutumisohjeiden vastaiset.

Edustaja: Arvoisa puhemies, nämä eivät ole vaaleat vaan valkoiset.

Puhemies: Täältä katsoen ne näyttävät kyllä vaaleilta. Edustaja: Arvoisa puhemies, valkaisin nämä itse, jotta en rikkoisi pukeutumisohjeita.

Missä vaiheessa vahtimestari saapuu paikalle mukanaan värikartta, johon Puhemiesneuvoston arvovaltajaosto on merkinnyt vaalean ja valkoisen sekä vaalean ja tumman rajat.

# # # Vaaleiden farkkujen lisäksi edustajia kiellettiin pitämästä iPad-täppäreitään pystyssä, vaan ainoastaan arvokkaasti hieman koholla. Tämäkin pitkän pohdinnan tuloksena syntynyt armollinen myönnytys tehtiin ilmeisesti vasta kun joku tuli ajatelleeksi, miten naurettavalta eduskunta näyttäisi edustajien kumarrellessa pöydällä vaakatasossa olevien täppäriensä päälle. Katselukulma kun ei olisi ollut mitenkään optimaalinen.

Varsinaiset läppärit ovat istuntosalissa edelleen kiellettyjä. Istuntosalissa kun ei puhemiesneuvoston mielestä ole sopivaa tehdä toimistotöitä. En tiedä missä eduskunnassa puhemiesneuvoston jäsenet ovat viimeiset 10 vuotta olleet, sillä istuntosalissa hoidettiin jo viime vuosikymmenellä niin sähköpostit kuin kirjoitettiin puheitakin – kommunikaattorin pientä ruutua tihrustaen.

Ei pidä ihmetellä, miksi istuntosali on niin usein niin tyhjä. Joskus kun ne sähköpostitkin on hoidettava, muistiot luettava ja puheet kirjoitettava, eikä kedin päivässä ole kokouksetonta hetkeä. Käytännössä edustajat istuvat usein täysistunnon aikana omassa työhuoneessa läppärin ääressä – ja seuraavat samalla istuntoa eduskunnan sisäiseltä tv-kanavalta.

Kai se tyhjä sali sitten näyttää arvokkaammalta. Henkilökohtaisesti olen tästä ipad-gatesta paljon enemmän huolissani kuin farkkugatesta. Viis siitä, että suomalaiset kansanedustajat eivät saa olla muotitietoisia, mutta takertuminen viime vuosisadan työtapoihin ja ajankäyttöön on paljon vaarallisempaa.

Ei ihme, että Suomi on pudonnut tietoyhteiskuntakehityksessä jälkeen kilpailijamaista. Jos asenne tietotekniikan hyödyntämiseen on maan korkeimmalla päättävällä tasolla torjuva, miten muu yhteiskunta voisi ennakkoluulottomasti tarttua uuden tekniikan tarjoamiin mahdollisuuksiin?

Ei liene sattumaa, että esimerkiksi sähköisten palveluiden edelläkävijämaina pidetyissä Virossa ja Etelä-Koreassa tietotekniikka on myös parlamentin istuntosalissa arkinen työväline.

Toki kansanedustajien kannattaa miettiä, mitä täppäreillään ja läppäreillään tv-kameroiden seuraamassa istontosalissa tekevät. Ettei käy kuten Ranskan parlamentissa.