Suomella ei mene hyvin, ei huonosti, vaan hyvin huonosti. Näinhän meille monella suulla toitotetaan. Meillä on liikaa velkaa, teemme liian vähän töitä, jäämme eläkkeelle liian nuorina ja saamme liikaa palkkaa.

Etenkin elinkeinoelämän mielestä kilpailukyvytön Suomi on lähes konkurssissa. Suomessa ei kannata yrittää, sähkö on liian kallista, verot ovat liian korkeita, ja viimeistään rikkidirektiivi ajaa yritykset maasta.

# # #

Suomen rajojen ulkopuolelta katsottuna Suomen tilanne näyttää kuitenkin hämmentävän erilaiselta.

Aloitetaan vakavimpana pidetystä ongelmasta eli Suomen julkisen talouden velkaantumisesta. Suomen velkataakka on kasvanut viime vuosina nopeasti, totta, mutta onko se kansainvälisessä vertailussa poikkeuksellisella tasolla? Ei ainakaan vielä.

Julkinen talous velkaantuu, kun talous yskii. Onko yritystoiminta Suomessa siis erityisen haastavaa?

Kun amerikkalainen talouslehti Forbes vertasi yritysten toimintaedellytyksiä eri maissa, Suomi sijoittui sijalle kuusi. Suomi on siis itse asiassa poikkeuksellisen hyvä maa yrittää! Suomea rasittaa Forbesin vertailussa vain yritysverotus, joka sekin on Suomessa pari prosenttiyksikköä alhaisempi kuin EU-maissa keskimäärin.

Valtiovalta on siis ainakin yrittänyt hoitaa oman leiviskänsä talouden piristämiseksi. Onko suomalaisten palkkataso sitten poikkeuksellisen korkea? Ei, suomalaisten yritysten työvoimakustannukset ovat EU-maista vasta kahdeksanneksi korkeat. Myöskään parjatut sosiaaliturvamaksut eivät ole Suomessa muihin EU-maihin verrattuna erityisen korkeat.

Työntekijätkin ovat siis reippaasti nielleet kitkerän palkkamalttilääkkeensä.

No ainakin sähkö on Suomessa kallista? Itse asiassa sähkön kuluttajahinnat ovat Suomessa kilpailijamaihin verrattuna täysin kilpailukykyiset. Esimerkiksi Tanskassa sähkö maksaa kuluttajille tuplasti enemmän, eikä Suomen teollisuuskaan maksa sähköstään kohtuuttoman kovaa hintaa.

Entä rikkidirektiivi eli kansainvälisen merenkulkujärjestön IMO:n MARPOL-sopimuksen lisäpöytäkirjan toimeenpano Euroopan Unionissa? Jostain kumman syystä MARPOL-sopimus ei näytä kaatavan yrityksiä Ruotsissa, Tanskassa, Saksassa, Hollannissa, Belgiassa tai Puolassa, joiden satamiin ei rikkiä tupruttavilla laivoilla ole sen enempää asiaa kuin Suomeenkaan. Itä- ja Pohjanmeren lisäksi myös Yhdysvaltojen ja Kanadan rannikot kuuluvat MARPOL-sopimuksen SECA-alueisiin (Sulphur Emission Control Area), joissa rikkipäästöille on asetettu ylärajat.

Eivätkä rikkipäästöjen aiheuttamat hengityselinsairaudet ole kansantalouksille ihan ilmaisia nekään.

Pitäisikö suomalaisten eläkeikää sitten nostaa, jotta pärjäisimme kilpailijamaille? Ainakaan Suomen virallinen eläkeikä ei ole muihin maihin verrattuna erityisen alhainen. Monissa Euroopan maissa naisten eläkeikä on jopa huomattavasti Suomea alhaisempi.

Jokin suomalaisessa työelämässä kuitenkin mättää, koska moni suomalainen jää paljon ennen eläkeikää työkyvyttömyyseläkkeelle. Siinä ei eläkeiän nostaminen paljon auta, jos suomalaiset työntekijät eivät selviä työkykyisinä edes nykyiseen eläkeikään, toisin kuin monissa kilpailijamaissa.

Suomalaisten työnantajien tulisi katsoa peiliin ja ryhtyä töihin: Mitä _me_ voisimme tehdä toisin, jotta edes meidän yrityksemme/kuntamme/tms työntekijät jaksaisivat työssään yhtä pitkään kuin muissa maissa.

# # #

Luenko eri tilastoja kuin kaikki muut, vai mikä tässä mätää?

Suomeen halutaan selvästi luoda kriisitietoisuutta, jotta ihmiset hyväksyisivät velkaantuvan julkisen talouden tasapainottamisen sekä sopeutumisen työikäisen väestön hupenemiseen.

Työvoiman osuus Suomen väestöstä pienenee ja väki ikääntyy nopeasti, minkä seurauksena suomalaisten elintaso laskee, jos suomalaisen työn tuottavuus ei nouse samassa tahdissa.

Kuten työhyvinvoinnin ylläpitämisessä, myös työn tuottavuuden parantamisessa vastuu on … suomalaisilla työnantajilla. Jonkin aikaa toimeen tarttumista voi lykätä ja sysätä vastuuta muille, vaatia uusia tukia ja verohelpotuksia, mutta lopulta pallo putoaa oikeaan osoitteeseen, omaan syliin.

# # #

On pakko kysyä, miksi suomalaisille puhutaan systemaattisesti palturia? En yleensä usko salaliittoihin, mutta tällä kertaa kiusaus on kova. Kuka tätä kuoroa oikein johtaa?

Sen vielä jotenkin ymmärrän, että etujärjestöt pyrkivät vaikuttamaan julkiseen mielipiteeseen, mutta mikseivät edes talouslehtien toimittajat perkaa näitä väitteitä? Jos poliitikot puhuisivat yhtä pehmeitä, heidän argumenttinsa revittäisiin palasiksi.

Ilmeisesti kriisitietoisuus on karannut käsistä ja alkanut ruokkia itseään. Kun riittävän moni riittävän monta kertaa hokee, että talouden taivas putoaa, se myös lopulta putoaa!

Kuka jaksaa innostua yrittämään maassa, jossa mikään ei kannata. Kriisitietoisuuden asemesta Suomi on laulettu toivottomuuden apatiaan.

# # #

Valikoinko itse taulukoita yhtä tarkoitushakuisesti kuin tuhkaa päälleen ripottelevat talousvaikuttajat? Taatusti! Haluan näillä esimerkeillä osoittaa, että kaikki ei ole talousuutisissakaan aina sitä mitä halutaan antaa ymmärtää.

Valtion taloustilanne on haastava. Tänäkin vuonna kasvatamme velkaa noin 7 miljardilla eurolla, mikä tarkoittaa sitä, että lähestymme uhkaavasti EU:n taloussopimusten kestävyysrajaa. Velkamme on kohta 60 % bruttokansantuotteesta, ellei muutosta synny. Yksi tärkeä toimi kansantalouden vahvistamiseksi on työllisyyden parantaminen. Iso mahdollisuus on pienissä ja keskisuurissa yrityksissä, sillä suurin osa uusista työpaikoista on syntynyt viime vuosina juuri pk-yrityksiin.

Yritysten yhteisövero on alennettu yli neljän prosenttiyksikön verran 20 %:iin. Tämä parantaa yrittäjien mahdollisuuksia investoida kasvuun eli yrityksen laajentamiseen. Veromuutos hyödyttää kaikkia yrittäjiä, mutta valtion osinkoverouudistus suosii enemmän suuryrityksiä. Nyt on pienten vuoro.

Vihreät haluavat, että kevään kehysriihessä päätetään toimenpiteitä pienyrittäjien aseman parantamiseksi. Moni pienyrittäjä elää hyvin niukoilla tuloilla ja kokee epävarmuutta työllistämisen suhteen. On parannettava pienyrittäjän sosiaaliturvaa sekä madallettava kynnystä ja riskiä työllistää vähentämällä työllistämisen kuluja ja byrokratiaa.

Vihreät esittivät joulukuussa lukuisia uusia keinoja parantaa työn ja sosiaaliturvan yhteensovittamista. Yksi ehdotuksista koskee yrittäjien asumistuen parantamista. Koti on jokaiselle tärkeä, ja liian iso riski oman kodin menetyksestä on kohtuuton. Hallitus on jo tehnyt työttömien työllistymistä tukevan päätöksen asumistuen suojaosasta, jonka lakiesitystä odotetaan kevääksi. Asumistuki ei siis heti heikkene, kun työtön ottaa vastaan työpaikan. Myös pienyrittäjä tarvitsee parempaa turvaa asumiseen.

Yrittäjän asumistuki määräytyy nykyään laskennallisen YEL- tai MYEL-työtulon perusteella. Tämä tulo ei ole läheskään aina sama kuin yrittäjän oikea kuukausittainen tulo. Koska asumistuessa on kyse viimesijaisesta tuesta, tulee asumistuen arvioinnissa huomioida yrittäjän todelliset tulot, jotta se tukisi paremmin pienituloisia yrittäjiä tulojen vaihdellessa. Tämä uudistus helpottaisi pienyrittäjien asemaa konkreettisesti. Uudistuksen yhteydessä tulee toki huomioida yrittäjän epätasaiset vuositulot asumistuen perusteissa. Nykyinen laskennallinen tulo on kuitenkin siihen liian kaavamainen laskentatapa.

Yrittäjän riski Suomessa on suhteellisen suuri, varsinkin työntekijöiden palkkaukseen liittyy sekä riskejä että ennalta arvaamattomia maksuja. Työelämään tarvitaan joustoa, sillä työelämä ja tuotannon rakenteet muuttuvat yhä nopeammin. Sosiaaliturvan pitäisi myös kannustaa yrittäjyyteen. Pitää olla oikeus onnistua ja oikeus epäonnistua. On voitava yrittää ja ottaa riskejä. Joustoa ja turvaa tarvitsevat sekä yrittäjä että työntekijä.

Työ on tapa kiinnittyä yhteiskuntaan ja tuo sisältöä elämään. Monelle työttömälle mahdollisuus osallistua työelämään olisi realistista jonkinlaisen osittaisen yrittämisen mallin kautta. Sosiaaliturvajärjestelmä ei kuitenkaan salli yrittäjyyden kokeilemista tai asteittaista siirtymistä siihen, vaan vaihtoehtoina ovat edelleen täysi työttömyys tai täysi yrittäjyys. Sosiaaliturvan tulisi tunnustaa määräaikainen ja osa-aikainen yrittäjyyden kokeilu, suorastaan kannustaa siihen.

Uudistukset, jotka edistävät työn ja sosiaaliturvan yhdistämistä, parantavat samalla heikoimmassa asemassa olevien ihmisten asemaa. Mutta loppujen lopuksi kaikki hyötyvät, kun saamme lisää työtä ja verotuloja.

Tänään on kansainvälinen saamelaisten päivä, onnea! Saamelaiset ovat koko Euroopan pohjoisin alkuperäiskansa ja ainoa EU-alueella asuva alkuperäiskansa. Tätä rikkautta on edistettävä päätöksenteossa mm. edistämällä saamelaisten oikeutta kulttuuriin, kieleen ja elinkeinoihin kuten poronhoitoon.

Yksi keskeinen asia, jotta kulttuuri säilyy sukupolvelta toiselle, on oma kieli. On tärkeää, että saamelaislapset oppivat äidinkieltään. Suomessa puhutaan kolmea eri saamea, joista inarinsaame ja koltansaame ovat vaarassa hävitä, ja pohjoissaamenkin puhujia on vain noin 2 000.

Kielipesätoiminta antaa alle kouluikäisille lapsille päivähoitoa kielikylvyn periaatteella ja auttaa pelastamaan häviämässä olevat kielet. Kielipesiä on käytetty Suomessa 90-luvun lopulta alkaen saamen kielten turvaamiseksi. Erityisen hyviä tuloksia on saatu äärimmäisen uhanalaisen inarinsaamen elvyttämisessä. Suunnitteilla on kielipesien avaaminen myös saamelaisten kotiseutualueen ulkopuolelle ainakin Rovaniemelle, Helsinkiin ja Ouluun.

Kielipesiä on rahoitettu opetus- ja kulttuuriministeriön varoista, mutta lisäresursseja tarvitaan hyvän tason ylläpitämiseksi. Pidän arvokkaana sitä, että valtionvarainvaliokunta lisäsi eduskunnan budjettikäsittelyssä saamen kielen kielipesätoiminnan määrärahaa. Tämä on yksi esimerkki, joka puoltaa eduskunnan huolellista budjettikäsittelyä. Siinä paikataan puutteita kaikkein haavoittuvimpien kohteiden hyväksi, vaikka kokonaisuudessaan eduskunnan lisäykset ovat vain pieni murto-osa koko valtion budjetista.

Päivän hyvä uutinen uusmaalaisille on, että Karjaan ja Inkoon lähijunat säilyvät. :) Jätin asiasta kirjallisen kysymyksen liikenneministerille ja onneksi hän ymmärsi lähijunaliikenteen tärkeyden. Y-junien säilyminen ennallaan helpottaa monen työmatkaliikennettä. Raideliikenteen parantaminen on tulevaisuutta ja Rantaradan palvelutason parantaminen on nostettu tärkeäksi tavoitteeksi radan varrella olevissa kunnissa, kuten Espoossa, Kirkkonummella, Siuntiossa ja Raaseporissa.

Alla linkit ministeriön tiedotteeseen sekä kirjalliseen kysymykseen:

Tiedote: Karjaan ja Inkoon lähijunat säilyvät

Kirjallinen kysymys lähijunista Inkooseen ja Karjaalle

Kiitos Merja ja kaikki asiaan vaikuttaneet!

Hallitusvastuu painaa Sosialidemokraattista puoluetta, eikä valtiovarainministerin salkku ainakaan kevennä puoluejohtaja Jutta Urpilaisen taakka.

SDP:n kannatusluvut varisevat, ja äänestäjiä vuotaa perussuomalaisiin. Perussuomalaiset ovat äijäenergiallaan onnistuneet tekemään vaikutuksen demarien perinteisiin ydinkannattajiin, ay-aktiiveihin duunarimiehiin.

Ei ihme, että Urpilaisen haastajaksi puheenjohtajakisaan on noussut nimenomaan kovaotteisena ay-jyränä tunnettu Ammattiliitto Pron puheenjohtaja, Antti Rinne.

Samaan aikaan perussuomalaisten eduskuntaryhmä on syrjäyttänyt ryhmän puheenjohtajan paikalta Pirkko Ruohonen-Lernerin, varanotaarin ja naisen, ja valitsi tilalle Jari Lindströmin, Voikkaan lakkautetun paperitehtaan entisen paperimiehen ja luottamusmiehen. (korjattu, Lindström oli luottamusmies, ei pääluottamusmies.)

Sekä Rinne että Lindström vetoavat talouden rakennemurroksen murjomiin työmiehiin, joiden työpaikat katoavat perinteisen teollisuuden mukana, eikä vastaavia töitä ole tulossa tilalle. Edessä on vain epävarmuutta ja uusien ammattien opettelua.

Vuoden 2015 eduskuntavaalien mielenkiintoisin taistelu käydäänkin perussuomalaisten ja sosialidemokraattien välillä duunarimiesten äänistä.

Molempien puolueiden asema on epävarma, eikä kummallakaan ole varaa hävitä.

SDP:llä ei ole varaa enää yhteenkään vaalitappion. SDP:n on pakko onnistua tekemään Sipilät, vakuuttamaan perussuomalaisia viime vaaleissa äänestäneille vanhoille kannattajilleen, että ”on kotiin tulon aika”.

Perussuomalaisten on puolestaan vakiinnutettava asemansa yhtenä neljästä suuresta puolueesta. Jo puolustusvoitto riittäisi muuttamaan perussuomalaiset tähdenlennosta politiikan kiintotähdeksi. Mutta se edellyttää demareilta kaapattujen äänestäjien paluumuuton estämistä. Osa kepulaisista meni jo.

Taistelussa duunarimiesten sieluista pienipalkkaiset palkansaajanaiset ovat vaarassa unohtua. Heidän on ollut helppo samaistua Jutta Urpilaiseen, Krista Kiuruun, Pia Viitaseen ja Susanna Huoviseen. On kuvaavaa, että SDP:n kuudesta ministeristä neljä on naisia, ja vain Lauri Ihalaisella on vahva ay-tausta.

SDP:n ja perussuomalaisten keskittyessä ay-miehiin, pienipalkkaiset naiset saattavat muistaa, että naisvaltaisten alojen ääntä ei ole keskusliittojen johdossa juuri kuultu. Muuten he eivät olisi pienipalkkaisia.

Eduskuntavaalien lähestyessä muut puolueet tuskin jättävät tilaisuutta käyttämättä. Vaalikeskusteluissa kuullaan monta palkansaajanaisille suunnattua iskurepliikkiä.

SDP:n painajaisskenaariona on duunarimiesten äänien valuminen perussuomalaisille, ja palkansaajanaisten pako liian äijäksi äityneestä puolueesta.