Blogit Blogit

Kaupunginhallitus 15.12.2014 raportti

Kaupunginhallituksessa eniten keskustelua aiheutti kaupungin lausunto HLJ2015-luonnoksesta. Lopulta äänestettiin tieliikennemaksukannasta, vaikka kyse oli vain siitä, että ollaan mukana selvittämässä vaihtoehtoja. Kokoomukselle tuli tarve saada tähän kohtaan oma kriittinen kädenjälkensä. Alla asiat, joista on relevanttia raportoitavaa, esityslista avattuna löytyy täältä. Listan ulkopuolelta käytiin läpi kuntajakoselvitystä (=metropolikaupunkiliitos) ja metropolihallintolakia koskevien lausuntojen käsittelyaikataulu: 12.1. lausuntoesitykset kaupunginhallitukseen, jäävät pöydälle 19.1. kaupunginhallitus päättää lausunnoista 26.1. valtuusto päättää lausunnoista. Aikataulu on tosi tiukka, kun asukkaille on annettu kommentointiaikaa kuntaliitoksesta 8.1. asti. Tätä kritisoimme ja pidimme tärkeänä, että kuntalaisten palaute otetaan aidosti huomioon. Peruste aikataululle...

Lue lisää
Blogit Blogit

Sote-uudistuksella parannettava asukkaiden palveluja

Länsiväylä 13.12.2014

Vaalikausi on lopuillaan ja hallituksen merkittävien rakenneuudistusten läpiviennillä alkaa olla kiire. Tavoitteena oli vahvojen peruskuntien varaan rakentuva palvelujärjestelmä. Nyt näyttää siltä, että saamme suuriin kuntayhtymiin perustuvan sote-uudistuksen.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä ja tuottamisesta uhkaa tulla byrokratiaviidakko, joka ei säästä kustannuksia ja josta on läpinäkyvyys ja selkeys kaukana. Ne kunnat, jotka ovat tuottaneet palveluita kustannustehokkaasti, näyttävät joutuvan maksumiehiksi. Esimerkiksi Espoolle uudistus tietäisi 33 me vuosittaista lisälaskua, puolikkaan veroprosentin verran.

Sote-uudistuksessa ei saa vesittää sitä hyvää kehittämistyötä, jota kunnissa on tehty. Toistaiseksi ei myöskään ole kyetty näyttämään, että säästöjä syntyisi varmuudella muuten kuin palveluita leikkaamalla. Alkuperäinen tavoite eli sosiaali- ja terveyspalveluiden integraatio ei näytä toteutuvan alkuunkaan suunnitellulla tavalla. Ja demokraattinen päätöksenteko karkaa kauas.

Nyt pitäisi palauttaa mieleen uudistuksen alkuperäiset tavoitteet, jotka ovat jääneet hallintorakennekeskustelun jalkoihin. Uudistuksen tarkoitus oli integroida sosiaali- ja terveyspalvelut, madaltaa perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välistä kuilua ja kehittää erityisesti perusterveydenhuoltoa. Tarkoitus oli myös hillitä kustannuskehitystä.

Kun katsoo Espoolle kaavailtua lisälaskua, näyttää tapahtuvan aivan jotain muuta. Uudistuksen myötä kuntien mahdollisuus kehittää omia palveluita ja valvoa niiden kustannuskehitystä heikkenee entisestään ja samaan aikaan kulut nousevat huomattavasti.

Sote-uudistusta tarvitaan. Hyvinvointivastuun tasaaminen on järkevää ja kaikille suomalaisille on tarjottava tasa-arvoisesti mahdollisuus kattaviin sosiaali- ja terveyspalveluihin. Uudistus on kuitenkin toteutettava kustannustehokkuuteen kannustaen ja siten, että hyvin toimivia käytäntöjä ei romuteta.

Tiina Elo
kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja (vihr.)

Inka Hopsu
valtuustoryhmän puheenjohtaja (vihr.)

Pinja Nieminen
sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen (vihr.)

Espoo

Lue lisää
Blogit Blogit

Tila- ja asuntojaosto 15.1.2014 Vuokra-asuntoja ja kristillisen koulun tilanne

Jos on kaupunginhallituksen lista maanantaina pitkä, niin tila- ja asuntojaoston lista on vastaavasti lyhyt. Jaostossa miehityksemme muuttuu seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi siten, että Saara Hyrkkö siirtyy konsernijaostoon ja Jyrki Myllärniemi tulee seurakseni tila- ja asuntojaostoon. Suurkiitos Saaralle hyvästä työstä. Yhteistyömme on kokouksissa toiminut mainiosti, kun olen puheenjohtajan voinut luottaa Saaran tukeen ja apuun päätösten sorvaamisessa. Epäilemättä yhteistyö jatkuu sujuvana myös uudella tiimillä. Kulunut kaksivuotiskausi on mennyt paljolti sisäilmaongelmaisten koulujen ja päiväkotien ongelmia ratkoessa. Seuraavalla kaksivuotiskaudella ehdimme toivottavasti paneutua myös strategisiin tilakysymyksiin, jotka nousevat valtuustossa esiin miltei joka kokouksessa. Tässä lista-asiat...

Lue lisää
Blogit Blogit

Sote-uudistuksella parannettava asukkaiden palveluita

Länsiväylä 13.12.2014 Vaalikausi on lopuillaan ja hallituksen merkittävien rakenneuudistusten läpiviennillä alkaa olla kiire. Tavoitteena oli vahvojen peruskuntien varaan rakentuva palvelujärjestelmä. Nyt näyttää siltä, että saamme suuriin kuntayhtymiin perustuvan sote-uudistuksen. Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä ja tuottamisesta uhkaa tulla byrokratiaviidakko, joka ei säästä kustannuksia ja josta on läpinäkyvyys ja selkeys kaukana. Ne kunnat, jotka ovat tuottaneet palveluita kustannustehokkaasti, näyttävät joutuvan maksumiehiksi. Esimerkiksi Espoolle uudistus tietäisi 33 me vuosittaista lisälaskua, puolikkaan veroprosentin verran. Sote-uudistuksessa ei saa vesittää sitä hyvää kehittämistyötä, jota kunnissa on tehty. Toistaiseksi ei myöskään ole kyetty näyttämään, että...

Lue lisää
Blogit Blogit

Kaupunginhallitus 15.12.2014 Pysäköintiyhtiöitä, Tapiolan Harjoitusareena Oy ja MASU + HLJ lausunnot

Vuoden viimeinen kaupunginhallituksen kokous on maanantaina. Pitkä lista isoja ja pieniä asioita, mm. muutaman pysäköintitalon takaus sekä lausunto Helsingin seudun maankäyttösuunnitelmasta ja joukkoliikennesuunnitelmasta (HLJ 2015). Alla asiat avattuna, esityslista kokonaisuudessaan löytyy täältä. – Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen Kiinteistö Oy Espoon Suviniityn pysäköinnin lainalle (Kv-asi Esitetään takausta enintään 13,7 miljoonan euron lainalle. Kiinteistö Oy Espoon Suviniityn Pysäköinti on perustettu 2010 rakennuttamaan, omistamaan ja hallinnoimaan Suviniityn kalliopysäköintilaitosta ja väestönsuojaa. Suviniityn alue puolestaan on kaupungin maaomistuksessa oleva asuinkerrostaloalue Espoon keskuksessa, radan eteläpuolella. Alue on suurilta osin toteutumaton, mutta nyt siis vihdoin...

Lue lisää
Blogit Blogit

Vanhusten kotihoito

Valtuustokysymyksen vastauksessa todetaan, että kaikki vanhuspalvelut nähdään Espoossa kotona asumista tukevana toimintana. Tämä on hyvä ja toimiva periaate. Tänään ja budjettineuvotteluissakin kuitenkin vihreät ja usea muukin ryhmä nostivat esiin huolen kotihoidon resurssien riittävyydestä vanhusväestön määrän kasvaessa ja laitoshoidon vähentyessä.   Olen itsekin seurannut kotihoidon kehittymistä läheltä jo pidemmän aikaa sisareni työn ja oman mummini hoidon […]

Lue lisää
Blogit Blogit

Puheenvuoroni valtuustossa lastensuojeluun ja terveyspalveluihin liittyen

Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Paula Viljakainen kertoi tarkastuslautakunnan kiinnittäneen huomiota lastensuojelun tarpeeseen Espoossa ja lastensuojelun kuluihin. Istun toista valtuustokautta sosiaali- ja terveyslautakunnassa ja täytyy kyllä sanoa, että tämä on erittäin aiheellinen huomio. Espoossa on viime vuosina panostettu ennaltaehkäisevien palveluiden kuten perhetyön lisäämiseen ja kehittämiseen. Toivon, että säästöpaineiden keskellä ei missään vaiheessa unohdeta tätä ennaltaehkäisevän työn tärkeyttä.

Joskus kuulee sellaista keskustelua, että huonossa taloustilanteessa on keskityttävä lähinnä lakisääteisiin palveluihin eli toteuttamaan lähinnä ne velvoitteet, mitä lainsäädännöstä tulee. Olisi kuitenkin syytä muistaa, että lakisääteiset palvelut ovat usein juuri niitä raskaita ja kalliita palveluita, joiden tarvetta olisi syytä pyrkiä ehkäisemään.

Taloudellisesti vaikeina aikoina on riski, että myös lastensuojelun tarve kasvaa ja se on hyvinkin todennäköistä. Sen takia niiden ennaltaehkäisevien palvelujen tarve on juuri nyt niin suuri. Ja kyse on perhetyön ja kotiavun kaltaisten palveluiden ohella myös esimerkiksi työllisyys- ja mielenterveys- ja päihdepalveluiden sekä maahanmuuttajapalveluiden toimivuudesta.

Kuten Mari Nevalainen aiemmin tänään muistutti, niin yhden lapsen vuoden kestävän laitossijoituksen hinnalla saa esimerkiksi 3000 tuntia kotipalvelua, sillä saa myös esimerkiksi 400 käyntiä nuorisopsykiatrian poliklinikalla tai 7 vuotta intensiivistä perhetyötä. Siihen siis todella kannattaa pyrkiä, että säästöjä hankitaan toimintaa kehittämällä, ei missään nimessä säästämällä niistä palveluista, jotka eivät ole lakisääteisiä.

Mitä tulee vielä Viljakaisen myös mainitsemaan erikoissairaanhoitoon, niin kulut kasvavat koska väestö vanhenee ja hoidot kehittyvät ja kallistuvat. Kuten jo tänään mainittu, niin sairaanhoitopiirien välisissä kustannusvertailuissa HUS on ihan kärkikastia. Toimivalla perusterveydenhuollolla voidaan kuitenkin jossain määrin vaikuttaa erikoissairaanhoidon tarpeeseen, vähintään yrittää hidastaa kulukehitystä.

Mitä näihin terveysasemapalveluihin tulee, niin kuten valtuutettu Niemi [Marika Niemi] jo kommentoikin, niin tilanne Espoossa on kohentunut, joskaan se ei tosiaan, kuten Niemi sanoi, koske aivan kaikkia terveysasemia. Kehittämistyötä on siis jatkettava.
Ero työterveyshuollon piirissä olevien ja julkisen sektorin terveyspalveluiden piirissä olevien terveyspalveluiden saatavuudessa on edelleen suuri.

On myös tärkeää, että tehdään kaikki mahdollinen sen eteen, että sote-uudistus ei tule vesittämään sitä hyvää kehitystyötä, jota Espoossa on tehty. Tavallaan aivan uskomatonta, että tällaista pitää edes pelätä, mutta tältähän se juuri nyt näyttää eli Espoolle olisi tulossa 33 miljoonan euron lisälasku. Jos tähän ei onnistuta vaikuttamaan niin pelkään, että tarkastuslautakunnalla on lähivuosina yhä enemmän ikävää sanottavaa.

Lue lisää
Blogit Blogit

Suojellaan suot – meidän kaikkien kansallisomaisuus

Epäuskoisena olen seurannut soidensuojeluohjelman kohtaloa, kun ympäristöministerin salkku siirtyi Vihreiltä Kokoomukselle. Espoon kuntapolitiikassa olen toki tottunut siihen, että kun on kyse luonnonsuojelusta, Vihreät jäävät useimmiten yksin erityisesti Kokoomuksen keskittyessä vähättelemään luontoarvoja ja korostamaan kulloisenkin rakennushankkeen hyötyjä. Sen sijaan huolestuttavaa on, jos ympäristöministeri ei hoida työtään, eli puolusta suomalaista luontoa, tässä tapauksessa uhanalaisia soita. Ympäristöministeri Ville Niinistön johdolla soidensuojeluohjelma eteni hyvässä hengessä. Vastakkainasettelu syntyi vasta, kun Sanni Grahn-Laasonen sen synnytti. Ministerin sooloilu näyttää johtavan siihen, että koko ohjelma typistyy kattamaan vain valtion maat ja mahdollisesti vapaaehtoisesti suojeltavaksi annettavat yksityiset...

Lue lisää
Blogit Blogit

Vihdoinkin, YK:n vammaisten oikeuksien sopimus

Hallitus antoi eilen eduskunnalle esityksen YK:n vammaisten oikeuksien sopimuksen ratifioinnista. Vihdoinkin! Tätä on kauan odotettu. Sopimus hyväksyttiin YK:n yleiskokouksessa joulukuussa 2006 ja se koskee yli 650 miljoonaa ihmistä maailmassa. Suomessa on sellainen käytäntö, että YK:n sopimukset ratifioidaan vasta, kun lainsäädäntö on sopimuksen mukaisella tasolla.

Vammaisten palveluita ja ihmisoikeuksia koskevissa kysymyksissä on tultu vuosien saatossa pienin askelin eteenpäin. Viime kaudella voimaan tullut vaikeavammaisten henkilöiden oikeus henkilökohtaiseen avustajaan on tärkeä asia. YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskeva yleissopimus on edellyttänyt mm. tahdon vastaisen laitoshoidon kieltämistä ja sitä, että jokaisella on oikeus asua millä paikkakunnalla haluaa.

Vammaisjärjestöt ovat huolehtineet niistä vammaisista, jotka eivät ole jaksaneet puolustaa oikeuksiaan. Avun saaminen on turhan monelle omaiselle ja vammaiselle kovan työn takana. Siksi on tärkeää, että vammaisjärjestöt ovat vahvasti mukana YK sopimuksen toimeenpanossa ja sen seurannassa. Onneksi uuden kuntalain myötä vammaisten asioista huolehtiminen paranee, sillä uuden kuntalain mukaan vammaisneuvostot tulevat kaikkiin kuntiin vanhusneuvostojen rinnalle.

Pohjoismaiset naapurimaamme Ruotsi ja Norja ovat jo aikoja sitten ratifioineet sopimuksen. Suomessa haasteet sopimuksen ratifioimiseen ovat liittyneet kotikuntalakiin, sosiaalihuoltolakiin ja kehitysvammaisten erityishuollon kysymyksiin. Esteetön ympäristö, tärkeiden palvelujen turvaaminen, pääsy harrastuksiin ja kulttuurin pariin, mahdollisuus työhön ja opintoihin sekä kohtuulliseen toimeentuloon, ovat kaikki osa hyvä elämää. Monelle itsestään selviä, mutta vammainen voi tarvita apua ja tukea täysipainoiseen arkeen. Kiitän ministeri Tuomiojaa, että toitte esityksen eduskunnalle.

Lue lisää
Blogit Blogit

Koodiopisto

Diginatiivi suomalaisnuori on todettu Himalajan jetin ja Loch Nessin hirvion kaltaiseksi taruolennoksi. Todellisuudessa suomalaisten nuorten itseluottamus omiin tietoteknisiin taitoihin on laskenut vuosisadan alusta alkaen, eivätkä kaikki nuoret osaa käyttää tietokonetta työvälineenä.

Ei ihme, sillä keskustelu koulujen tuntijaosta ja opetusohjelmista on keskittynyt uskonnon tuntimäärään ja kaunokirjoitukseen. Käsi ylös, kuka on kuluvan vuoden aikana edes yhden kerran kirjoittanut ”kaunoa”?

Nyt nuorten digiuunouteen on lopulta havahduttu, ja konekirjoitus ja ohjelmointi ollaan ottamassa opetusohjelmiin. Mallia on otettu Virosta, jossa ohjelmointia opetetaan jo ekaluokkalaisille.

10-sormijärjestelmä säästää aikaa ja vaivaa kaikissa ammateissa, mutta onko ohjelmointi sellainen kansalaistaito, joka kaikkien on syytä hallita?

Toisaalta, algoritminen ajattelu, kyky ymmärtää älykkäiden järjestelmien toimintaa _on_ tietoyhteiskunnan yleissivistystä.

Toisaalta, tietoyhteiskunnassa tarvitaan myös paljon muuta yleissivistystä kuten tiedonhallintataitoja, tietoturvataitoja, medialuku- ja kirjoitustaitoja, digitaalista sosiaalista pääomaa sekä tietysti tietotekniikan peruskäyttötaitoja.
Mihin kaikkeen koulupäivät riittävät?

Ehkä parempi vaihtoehto olisi ottaa mallia Suomen musiikkiopistoista ja urheiluseuroista.

Musiikista ja urheilusta kiinnostuneille lapsille ja nuorille on tarjolla ammattimaista valmennusta, jonka ansiosta maailman konserttisalit ja jäähallit ovat täynnä suomalaisia ammattimuusikoita ja -urheilijoita.

Entä jos tarjolla olisi samalla periaatteella toimivia koodiopistoja, joissa tietotekniikasta, ohjelmoinnista ja automaatiosta kiinnostuneet lapset ja nuoret saisivat koulun jälkeen asiantuntevaa opetusta ja ohjausta lahjojensa kehittämiseen.

Illalla ylpeät vanhemmat hakisivat lapsensa kotiin, treenaamaan saamiaan koodaustehtäviä kotitietokoneella.

Lue lisää
Blogit Blogit

Miksi hallitus ajaa venäläistä ydinvoimaa kuin käärmettä pyssyyn?

Eduskunta äänestää Fennovoiman periaatepäätöksestä huomenna. Keskustelu sai yllättävän käänteen, kun valtion puoliksi omistama Fortum ilmoitti lähtevänsä mukaan, mikäli saa haltuunsa venäläistä vesivoimaa. Tällä kytkyllä Fennovoiman kotimainen omistus kasvaisi, mutta edelleen hanke rahoitettaisiin merkittävässä määrin suomalaisten yhteisillä varoilla. Elinkeinoelämä ei ydinvoimaa tarvitse eikä usko sen kannattavan. Siksi monet yritykset ovat vetäytyneet hankkeesta. Fennovoiman omistavat suomalaiset kunnat, Venäjän valtion Rosatom ja nyt Fortum ostettiin mukaan lupaamalla sille edullisesti valtava määrä venäläistä vesivoimaa. Miksi Suomen hallitus ajaa tällaista hanketta kuin käärmettä pyssyyn? Venäläinen ydinvoima ei ole kestävä ratkaisu Ydinenergiaa voi vastustaa...

Lue lisää
Blogit Blogit

Valtuusto 3.12.2014 Toisin tekemällä tuottavuutta – terveyspuhelimesta toivomus

Valtuusto pääti tänään ensi vuoden talousarviosta. Sopu syntyi, mutta tärkeää keskustelua käytiin tiukasta taloustilanteesta. Ryhmäpuheenjohtajamme Inka Hopsu kävi ryhmäpuheessaan läpi vihreät saavutukset. Omassa puheessani keskityin liikelaitosmallin ongelmiin, henkilöstön merkitykseen tuottavuuden parantamisessa sekä tarpeeseen tehdä toisin, jotta rahat saadaan riittämään. Tein myös toivomuksen terveysneuvontapuhelimen säilyttämisestä: ”Valtuusto toivoo, että selvitetään mahdollisuus säilyttää terveysneuvontapuhelinpalvelu siten, että palvelun saa yhdestä numerosta vuorokaudenajasta riippumatta. Lisäksi kartoitetaan mahdollisuuksia kansallisen neuvontapuhelimen käyttöönotolle.” *   *   * Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut, Myös minä haluan kiittää neuvottelutoimikunnan pj. Inka Hopsua ansiokkaasti johdetuista neuvotteluista. Hieno rakentava ote ja valtavasti...

Lue lisää
Blogit Blogit

Valtuustoaloite Espoon kaupungin ostotietojen julkaisemiseksi

Jätin valtuustoaloitteen Espoon ostotietojen julkaisemiseksi kokouksessa 3.12.2014. Sen allekirjoitti 36 valtuutettua. Myös Helsingin Sanomat uutisoi aloitteeni. Kunta on asukkaidensa yhteisö. Asukkailla on oikeus tietää, millaisia päätöksiä kaupungissa tehdään ja mihin verorahoja käytetään. Nykyaikana avoimuudella on yhä suurempi rooli luottamuksen rakentamisessa … Continue reading

Lue lisää
Blogit Blogit

Neuvottelutoimikunnan pj:n talousarviopuhe budjettisovusta 3.12.2014

Valtuuston neuvottelutoimikunta saavutti neuvotteluissa neuvottelutuloksen Espoon kaupungin vuoden 2015 talousarviosta ja taloussuunnitelmasta sekä investoinneista. Sopimuksen takana ovat kaikki valtuustoryhmät.   Sopimuksen hankalimpana osuutena neuvotteluissa näin ryhmien erilaiset arviot palveluihin kohdistuvien resurssien riittävyydestä kasvavassa kaupungissa. Tämä johti ryhmät erilaisiin arvioihin tulopohjan vahvistamisen tarpeesta. Osalle ryhmistä palveluiden rahoittaminen katteesta ja lisälainoin oli helpompaa kuin toisille. Silti huoli […]

Lue lisää
Blogit Blogit

Ryhmäpuheenvuoro talousarvioesityksestä 3.12.2014

Vihreä ryhmä suhtautui kaupunginjohtajan budjettiesitykseen hyvin kriittisesti. Se sisälsi leikkauksia palveluista, jotka koemme kuntalaisille erittäin tärkeiksi. Lisäksi hoitamalla esimerkiksi lapsuusajan palveluita heikosti kasvatamme varmasti laskua tulevaisuudessa. Halusimme budjettiratkaisusta pitkäjänteisen ja tulevaisuuteen katsovan. Veronkorotus oli meillä näistä suurista palvelutarpeista johtuen tulonlisäyskeinona yksi varteenotettava vaihtoehto. Suoraan sanoen lähtökohdat budjettisovulle eivät olleet loistavat. Ryhmä kuitenkin katsoi, että taloudellisesti […]

Lue lisää