Blogit Blogit

Tila- ja asuntojaosto 19.1.2015 raportti

Maanantain kokouksessa kaikki asiat päätettiin esityksen mukaan. Esityslista avattuna löytyy täältä. Työohjelmaan lisättiin elokuulle asunto-ohjelman seuranta. Lisäksi jaosto haluaa paneutua korjausrahojen riittävyyteen siten, että korjausvelka saadaan selätettyä ja hätäväistöt estettyä. Espoon asuntoja sekä Tilakeskuksen tuottavuustoimia tilatehokkuuden parantamiseksi ja kustannusten alentamiseksi käsitellään omissa iltakouluissaan. Espoon sairaala Olin pyytänyt kokoukseen selostuksen myös Espoon sairaalan tilanteesta, koska erimielisyydet kaupungin ja urakoitsijan välillä ovat nousseet julkisuuteen mm. Rakennuslehdessä.  Edellisen selostuksen saimme kesäkuussa. Kiistoista huolimatta rakentaminen etenee suunnitelmien mukaan. Hankkeen johtamisessa ja suunnittelun ohjauksessa on ollut parannettavaa ja siihen on puututtu. Kuten jutustakin...

Lue lisää
Blogit Blogit

Kaupunginhallitus 19.1.2015 raportti

Tänään kaupunginhallituksessa tehtiin espoolaisittain parempaa metropolia. Yli 20 esityksen äänestysrumban tuloksena lausuntoon metropolihallintolaista tehtiin yksi muutos: Kaupunginhallituksen enemmistö kannatta vaaleilla valittua metropolihallintoa.  Suoria vaaleja kannattivat lisäksemme demarit, perussuomalaiset ja rkp. Vuosien väännön jälkeen tämä tuntui merkittävältä saavutukselta. Toivottavasti valtuuston enemmistö on viikon päästä samoilla linjoilla. Muut esityksemme vahvemman metropolin ja ympäristöhallinnon (= ely-keskusten) aseman säilyttämiseksi kaatuivat, mutta teemme ne uudestaan valtuustossa. Tässä muut päätökset, jotka poikkesivat esityksistä. Esityslista kokonaisuudessaan löytyy täältä. – Kuntajaon muuttamisesta tehdyn esityksen hylkääminen (Kv-asia) (Pöydälle 12.1.2015) Meidän Saara esitti kansanäänestyksen järjestämistä kuntakohtaisina sitovina kaikissa...

Lue lisää
Blogit Blogit

Tila- ja asuntojaosto 19.1.2015 hankesuunnitelmia, köyttösuunnitelma ja vuosikorjausrahojen käyttö

Maanantaina on vuoden ensimmäinen tila- ja asuntojaoston kokous. Hyväksyttävänä hankesuunnitelmia, tämän vuoden käyttösuunnitelma sekä vuosikorjausrahojen käyttö. Tuottavuusohjelmassa asetetaan kovat odotukset tilapuolelle. Niitä seurataan tuloskortilla. Alla kokousasiat avattuna. Esityslista kokonaisuudessaan löytyy täältä. – Päätökset ja kirjelmät ja kokouksessa kuultavat selostukset vuonna 2015 Listalla kaksi selostusta (otsikossa virhe, nämä vain tämän kokouksen selostukset): – Tilakeskus -liikelaitoksen tilaajatoiminnot – Siirtokelpoisten tilojen ja väistökoulujen tilannekatsaus tammikuu 2015 Ensimmäinen koskee käynnissä olevaa omistaja-tilaaja-tuottaja -mallin uudistamista Tilakeskuksen näkökulmasta. Ei ole etukäteen jaossa. Jälkimmäisen, eli siirtokelpoisten väistötilojen osalta aletaan olla loppusuoralla: – Kirstin koulun vastaanottotarkastus...

Lue lisää
Blogit Blogit

Kaupunginhallitus 19.1.2015 Lausunnot metropolihallinnosta ja kuntaliitoksesta

Maanantaina kaupunginhallituksessa ollaan jälleen kerran suurten kuntarakenneuudistusten äärellä. Pöydällä ovat lausunnot metropolihallinnosta ja pääkaupunkiseudun kuntaliitoksesta. Myös melkoisen tyrmäävä vastaus kuntaliiton kyselyyn sote-uudistuksesta aiheuttaa päänvaivaa. Sote-uudistusta tarvitaan, mutta toisaalta itsekin näen hallituksen esityksessä monia ongelmia. Alla lista-asiat avattuna, esityslista kokonaisuudessaan löytyy täältä. - Espoon kaupungin lausunto hallituksen esityksestä metropolihallintoa koskevaksi lainsäädännöksi (Kv-asia) (Pöydälle 12.1.2015) Lausunnossa on muutamia ongelmakohtia, jotka vesittäisivät metropolin valtaa. Lisäksi ely-keskuksilta haluttaisiin siirtää kaavaohjaus metropolille, mikä taas on ongelmallista, kun ely on valtion valvova viranomainen. Tässä seitsemän muutosesitystämme perusteluineen. Pitkä lista, mutta laitan sen nyt kokonaisuudessaan,...

Lue lisää
Blogit Blogit

Parempi koulutus – parempi maailma

Suomen koulutusosaamista tulisi käyttää nykyistä enemmän myös kehitysyhteistyössä. Peruskoulumme menestyksestä on paljon opittavaa, vaikkei järjestelmäämme sellaisenaan voikaan siirtää. Koulutus ja sen tuoma elinkeino ovat tapoja ehkäistä radikalisoitumista ja nuorten liittymistä ääriryhmiin. Jokaisella on oikeus hyvään opettajaan ja opetukseen sekä niiden osaltaan mahdollistamaan positiiviseen kuvaan tulevaisuudesta. Osana YK:n vuosituhattavoitteita asetettiin maaliksi, että kaikki lapset pääsisivät kouluun […]

Lue lisää
Blogit Blogit

Galleria Espoonsillan vuokrasopimusta jatkettava

Länsiväylä 3.1.2015 Länsiväylässä 27.12. uutisoitiin Galleria Espoonsillan lopettamisesta kaupungin säästökuurin takia. Galleria on elävöittänyt Espoon virastokeskusta kaupungin tiloissa kymmenen vuoden ajan Kuvataideyhdistys Suna ry:n pyörittämänä. Käyttöoikeuslupaa on jatkettu helmikuun loppuun asti, mutta sen jälkeen toiminta uhkaa päättyä, koska kaupungista ei löydy maksajaa noin 24 000 euron vuosivuokralle. Tähän asti vuokran Tilakeskukselle on maksanut kaupunkisuunnittelukeskus. Toiminnan sisällön näkökulmasta luonteva maksajataho olisi kulttuuritoimi. Vuokrasumma tekisi kuitenkin ison loven kulttuuritoimen tiukkaan budjettiin ilman lisärahoitusta. Galleria toimii virastotalossa, joka on saanut purkutuomion. Tilakeskuksella ei tiettävästi ole tilalle muuta käyttöä. Tämä on surullinen...

Lue lisää