Tule tapaamaan livenä Espoon Vihreiden ehdokkaita kesäkampanjan SUPERLAUANTAIHIN 12.6.! Mukana menossa Vihreiden puheenjohtaja ja sisäministeri Maria Ohisalo sekä espoolaiset kansanedustajamme Tiina Elo, Inka Hopsu, Saara Hyrkkö ja Noora Koponen. Tavattavissa myös useita Espoon nykyisiä kaupunginvaltuutettuja mutta myös uusia ehdokkaitamme…. Read More
Viimeinen valtuuston kokous ennen kuntavaaleja venyi yli puolen yön. Vihreiden kädenjälki näkyi ja ääni kuului kuten kaikissa kokouksissa läpi valtuustokauden. Aluksi käytiin laaja keskustelu taloudesta, kun käsittelyssä oli vuoden ensimmäinen osavuosikatsaus. Sen yhteydessä linjattiin tukipaketista lapsille ja nuorille… Read More
Lapset leikkivät ja oppivat joka päivä. Lasten turvallinen ja kehitystä tukeva arki ei synny tyhjästä tai korulauseista. Varhaiskasvatuksessa tarvitaan osaava ja riittävä henkilöstö, hyvät tilat ja tukipalvelut. Kotona lapsensa hoitavaa perhettä tuetaan muun muassa asukaspuistojen toiminnalla ja kerhoilla… Read More
Viime viikon perjantaina kulttuurialan tekijät kokoontuivat yhteiseen mielenosoitukseen. Viesti oli selvä: koronarajoitukset ovat kohdistuneet epäoikeudenmukaisella tavalla juuri kulttuuri- ja tapahtuma-alaan. Kulttuuriväki vaatii muun muassa freelancereiden tukiverkon parantamista, tapahtumien avaamista turvallisuus huomioiden ja kulttuurin rahoituksen nostoa prosenttiin valtion budjetista…. Read More
Esteellisyyttä on monenlaista toimintarajoitteesta ja vammasta riippuen. Palvelut ja ympäristö toimivat kaikille, kun ne toimivat vanhuksille ja vammaisille. Esteettömyyteen ei yleensä kiinnitetä huomiota silloin, kun se toimii esim. katukivet on viistottu niin kävely- kuin pyöräreiteillä, portaiden vieressä on… Read More
Eilen 7.6.2021 Espoon valtuusto hyväksyi Pohjois- ja Keski-Espoon yleiskaavan. Vihreiden valtuustoryhmä esitti kaavaa palautettavaksi muutoksilla, joilla olisi turvattu paremmin luonnon monimuotoisuutta, säilytetty Oittaan virkistysalue suurempana, ehkäisty kaupunkirakenteen haitallista hajautumista ja vähennetty ympäristö- ja maisemahaittoja. Vihreiden esitystä tukivat vasemmiston… Read More
Olemme keskellä suurta yhteiskunnallista murrosta, kun valtiot kautta maailman pyrkivät hiilineutraaleiksi. Espoossa meillä on erinomainen mahdollisuus tehdä kestävän elämäntavan opettamisesta ja kokemisesta koko elämän mittainen kokonaisvaltainen oppimispolku. Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan tuoreessa koulutuspoliittisessa selonteossa korostetaan ekososiaalista sivistystä, systeemistä näkökulmaa ja… Read More
Liikunta on tärkeä keino edistää terveyttä, henkistä hyvinvointia sekä sosiaalisia taitoja. Vain harva nuori liikkuu säännöllisesti ja liikunnan määrä laskee etenkin peruskoulusta toiselle asteelle siirryttäessä. Urheiluseuroilla on keskeinen merkitys lasten ja nuorten liikunnassa, mutta myös kaupunki ja koulut… Read More
Suurin osa nuorista voi hyvin, mutta osalla ongelmat ovat käyneet yhä haastavammiksi. Tarvitsemme riittävästi resursseja korjaaviin toimiin sekä uusien keinojen etsimistä ennaltaehkäisevään työhön. Nuorisotyöntekijöiden määrä on Espoossa jo aikaa sitten tippunut kaupungin kasvun vauhdista, vaikka Vihreät saivatkin budjettineuvotteluissa… Read More
Helsingin Sanomat järjestää TÄNÄÄN sunnuntaina 6. kesäkuuta Virtuaalisen vaalitorin klo 15-17! Mukana Espoosta Saara Hyrkkö, Antti Brunni, Pinja Nieminen, Mikki Kauste ja Sofia Suomalainen. Vihreiden lähetyksessä käydään keskustelua mm. vartin kaupungista, varhaiskasvatuksesta ja kulttuurista toimittaja Laura Frimanin johdolla…. Read More