Pienituloiset kaupunkilaiset ovat Orpon hallituksen useiden päällekkäisten leikkausten kohteena poikkeuksellisen rankalla tavalla. Asumistuen leikkaukset osuvat lukemattomiin pientä palkkaa saaviin kaupunkilaisiin. Erityisenä kärsijänä ovat työssäkäyvät yksinhuoltajat, mutta myös monet muut pienipalkkaiset työntekijät esimerkiksi palvelualoilla, joissa ihmiset tekevät vastoin omaa… Read More
Espoon Vihreiden uutena toiminnanjohtajana on aloittanut Reima Kuukka! Kuukka on 28-vuotias espoolaistunut tamperelainen, jolla on pitkä historia vihreässä liikkeessä. Kuukkaa siirtyy Espoon Vihreiden toiminnanjohtajan pestiin Vihreiden nuorten kampanja-asiantuntijan tehtävistä. Kaksi vuotta Espoossa asuneena Kuukka kertoo kotiutuneen uuteen asuinalueeseensa… Read More
Kaupunginvaltuuston kokouksen jälkeen vaihtuva valtuustoryhmän jäsen summaa kokouksen asiat ja päätökset. Tällä kertaa vuorossa kaupunginvaltuutettu, ryhmän varapuheenjohtaja Meri Löyttyniemi. Espoon kaupunginvaltuusto kokoontui kauniin helteisenä iltana, heti Seinäjoen puoluekokouksen jälkeen. Valtuuston puheenjohtajan nuija siirtyi kokoomukselta vihreiden Inka Hopsulle, kesään… Read More
Kaupunginvaltuusto hyväksyi maanantaina 12.6. Turvesuonristin asemakaavan, joka mahdollistaa urheiluhallien rakentamisen suoalueelle Laajalahdessa. Vihreät esitti valtuustossa asemakaavan hylkäämistä, mutta esitys ei saanut riittävästi tukea. Espoon Vihreät katsoo, että urheiluhallit pitäisi kaavoittaa paikkaan, joka sopii rakentamiselle paremmin. Espoon Vihreät pitää… Read More
Vihreiden kansanedustaja ja pitkäaikainen valtuutettu Inka Hopsu valittiin Espoon valtuuston puheenjohtajaksi maanantaina 12.6. valtuuston kokouksessa. Inka Hopsu toimii tehtävässä 31.5.2024 saakka. ‘’Kiitos luottamuksesta tähän tuttuun mutta mielenkiintoiseen ja vastuulliseen tehtävään. Te tunnette minut, puheenjohtajana pyrin edistämään tasapuolista ja… Read More
Espoon Vihreiden valtuustoryhmä piti kesäkokoustaan Bergön upealla lintutornilla 5.6.2023 Suvisaaristossa. Kokouksessa vaihdettiin Vihreitä kuulumisia, käytiin läpi kesäkuun valtuuston asialistaa ja päätettiin myös muutamista henkilömuutoksista koskien Vihreiden lautakuntapaikkoja sekä Vihreiden valtuustoryhmän puheenjohtajistoa. Kaupunginhallitus esittää nykyistä Vihreiden valtuustoryhmän puheenjohtajaa Inka… Read More
Vihreiden varapuheenjohtajaksi ehdolla on espoolainen Noora Koponen. Noora on Vihreiden entinen kansanedustaja (2019-2023), fysioterapeutti, kirjailija ja Leijonaemot ry:n tuore toiminnanjohtaja. Noora on lähtöisin kokkolalaisesta yrittäjäperheestä. Yrittäjyys on ollut vahva osa hänen sukuaan vuosikymmenten ajan, jonka myötä sinnikkyys sekä… Read More
Espoosta ehdolla Vihreiden puheenjohtajaksi on kansanedustaja ja diplomi-insinööri Saara Hyrkkö. Saara toimii vihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtajana, ja on tehnyt töitä erityisesti koulutuksen, kulttuurin, sosiaali- ja terveyspalveluiden, tasa-arvon sekä ulko- ja turvallisuuspolitiikan parissa. Saaraa innostaa ongelmanratkaisu ja teknologian kehitys. Hän… Read More
Kaupunginvaltuuston kokouksen jälkeen vaihtuva valtuustoryhmän jäsen summaa valtuustonkokouksen asiat ja päätökset. Tällä kertaa vuorossa on kaupunginvaltuutettu Peppi Seppälä. Espoon kaupunginvaltuusto kokousti toiseksi viimeistä kertaa ennen eduskuntavaaleja mikä innoitti valtuutettuja keskustelemaan normaalia enemmän ja poikkihallinnollisia kehiysohjelmia käsitellessä käytiin läpi… Read More
Vihreät lähtee Uudenmaan piirin kevään eduskuntavaaleihin 37 ehdokkaan voimin. Heistä 12 on espoolaisia. Espoon vihreät eduskuntavaaliehdokkaat ovat Gyan Dookie, väitöskirjatutkija, opetusalan asiantuntija, muusikko https://www.facebook.com/DookieGyan Tiina Elo, kansanedustaja, MMM (ympäristönsuojelu), kaupunginvaltuutettu www.tiinaelo.fi Janne Hirvasvuopio, oikeustieteen opiskelija, kansanedustajan poliittinen… Read More