Espoon lääkäritilanne oli jälleen muutama viikko sitten otsikoissa Helsingin Sanomiin lähetetyn mielipidekirjoituksen muodossa. Kirjoittaja ei ollut saanut tarvitsemaansa hoitoa Jorvin sairaalasta eli tarkalleen ottaen kyse ei ollut siten Espoon vaan sen sijaan Uudenmaan sairaanhoitopiirin tilanteesta. Terveyspalvelujen saatavuus on kuitenkin ongelma koko julkisessa terveydenhuollossa, joskin erikoissairaanhoidossa tilanne on yleisesti ottaen parempi kuin perusterveydenhuollossa eli terveysasemilla.
Espoon terveysasemien viroista oli alkukesästä täytetty asemasta riippuen 40-100%. Asemien välillä on siis suuria eroja. Positiivista on ollut nähdä, miten esimerkiksi Leppävaaran aseman lääkärit ja hoitajat ovat ponnisteluillaan saaneet joskus hyvinkin hankalassa tilanteessa olevan aseman toimimaan aiempaa paremmin. Espoossa terveyskeskustyötä on kehitetty esimerkiksi Hyvä vastaanotto –hankkeessa, jolla on pyritty parantamaan palvelujen saatavuutta ja lyhentämään odotusaikoja.
Myös paljon muuta on viime vuosina tehty Espoossa. Lääkärien palkkoja on nostettu. Päivystysvastuusta on luovuttu. Vuonna 2011 päätimme sosiaali- ja terveyslautakunnassa perustaa 10 uutta lääkärinvirkaa ja vuonna 2012 vielä lisää. Paikallinen virkaehtosopimus on otettu käyttöön ja sen myötä lääkäreille voidaan muun muassa räätälöidä juuri sellaiset työajat kuin hän itse haluaa. Osa-aikatyön tekeminen onkin ollut suosittua.
Paljon on kuitenkin vielä tekemistä. Jonot lääkärin vastaanotolle ovat joidenkin asemien kohdalla edelleen aivan sietämättömiä. Julkinen terveydenhuolto kilpailee tällä hetkellä työvoimasta yksityisen sektorin kanssa eli lääkäreillä on mahdollisuus valita, mennäkö töihin terveysasemalle vai esimerkiksi työterveyshuoltoon. Kunnat tai sairaanhoitopiirit joutuvat myös maksamaan huomattavia summia rahaa ostaakseen vuokralääkäripalveluita yksityisiltä terveydenhuoltoalan yrityksiltä.
Vaikka Suomessa on enemmän lääkäreitä kuin koskaan, myös yksityisten terveyspalvelujen tarjonta on siis viime vuosikymmeninä kasvanut reippaasti. Lääkärien koulutusmääriä on hieman nostettu, mutta tilanne ei kuitenkaan vielä tällä parane.
Mielestäni perusterveydenhuollossa on nyt pakko pyrkiä rakentamaan mahdollisimman samanlaiset työolosuhteet kuin yksityisellä sektorilla on rekrytoimisen helpottamiseksi. Yksilöllisesti räätälöidyillä työajoilla onkin pyritty juuri tähän. On myös muistettava tuoda esille julkisella puolella työskentelyn etuja, kuten pidempiä lomia ja parempia koulutusvapaita. Toimistotyön määrää julkisella sektorilla olisi saatava vähennettyä eli avustavaa henkilökuntaa palkattava enemmän. Olisi myös pyrittävä siihen, että erilaisten todistusten kirjoittamisen hoitaisivat jatkossa useammin sairaanhoitajat. Nyt lääkäreiden työaikaa menee esimerkiksi flunssasta johtuvien lääkärintodistusten ja ajokorttitodistusten kirjoittamiseen.
Työterveyshuollossa terveydenhoitajat kirjoittavat yhä useammin rutiininomaiset poissaolotodistukset ja lääkärit voivat keskittyä vaativampaan asiakastyöhön.
Joillekin terveysasemille olisi hyvä saada sosiaalityöntekijöiden vastaanotot.
Asemat, joilla henkilökuntapula on kaikkein hankalin sijaitsevat usein alueilla, joilla asuvilla on keskimääräistä enemmän sosiaalisia ongelmia. Lääkäreiltä myös haetaan keskusteluapua, jota ei kuitenkaan 20 minuutissa yleensä ehdi antaa. Keskusteluapua saattaa myös parhaiten tarjota esimerkiksi aiheeseen erikoistunut sosiaalityöntekijä tai psykiatrinen sairaanhoitaja yleislääkärin sijasta.
Väestön syvenevät terveyserot ovat ilmiö, johon tulisi ylipäätänsä kiinnittää erityistä huomiota. Osa suomalaisista voi aina vain paremmin, mutta osa taas entistä huonommin. On pyrittävä siihen, että asuinalueiden väliset sosiaaliset erot sekä terveyserot eivät kasva entisestään.
Julkisen terveydenhuollon tila tulee lähivuosina varmasti olemaan entistä enemmän keskusteluissa. Suomalaista terveydenhuoltoa pidettiin joskus maailman parhaana. Nykyään Suomi on niiden neljän OECD –maan joukossa, joissa lääkärille pääsy on kaikista vaikeinta. Työ- tai opiskeluterveydenhuollon piirissä olevien tilanne on erinomainen ja näihin palveluihin myös sijoitetaan rahaa. Samaan aikaan lapset, lapsia kotona hoitavat, työttömät ja eläkkeellä olevat odottavat pahimmillaan kuukaudesta toiseen yhtä ainoaa lääkäriaikaa.
Espoon lääkäritilanne oli jälleen muutama viikko sitten otsikoissa Helsingin Sanomiin lähetetyn mielipidekirjoituksen muodossa. Kirjoittaja ei ollut saanut tarvitsemaansa hoitoa Jorvin sairaalasta eli tarkalleen ottaen kyse ei ollut siten Espoon vaan sen sijaan Uudenmaan sairaanhoitopiirin tilanteesta. Terveyspalvelujen saatavuus on kuitenkin ongelma koko julkisessa terveydenhuollossa, joskin erikoissairaanhoidossa tilanne on yleisesti ottaen parempi kuin perusterveydenhuollossa eli terveysasemilla.
Espoon terveysasemien viroista oli alkukesästä täytetty asemasta riippuen 40-100%. Asemien välillä on siis suuria eroja. Positiivista on ollut nähdä, miten esimerkiksi Leppävaaran aseman lääkärit ja hoitajat ovat ponnisteluillaan saaneet joskus hyvinkin hankalassa tilanteessa olevan aseman toimimaan aiempaa paremmin. Espoossa terveyskeskustyötä on kehitetty esimerkiksi Hyvä vastaanotto –hankkeessa, jolla on pyritty parantamaan palvelujen saatavuutta ja lyhentämään odotusaikoja.
Myös paljon muuta on viime vuosina tehty Espoossa. Lääkärien palkkoja on nostettu. Päivystysvastuusta on luovuttu. Vuonna 2011 päätimme sosiaali- ja terveyslautakunnassa perustaa 10 uutta lääkärinvirkaa ja vuonna 2012 vielä lisää. Paikallinen virkaehtosopimus on otettu käyttöön ja sen myötä lääkäreille voidaan muun muassa räätälöidä juuri sellaiset työajat kuin hän itse haluaa. Osa-aikatyön tekeminen onkin ollut suosittua.
Paljon on kuitenkin vielä tekemistä. Jonot lääkärin vastaanotolle ovat joidenkin asemien kohdalla edelleen aivan sietämättömiä. Julkinen terveydenhuolto kilpailee tällä hetkellä työvoimasta yksityisen sektorin kanssa eli lääkäreillä on mahdollisuus valita, mennäkö töihin terveysasemalle vai esimerkiksi työterveyshuoltoon. Kunnat tai sairaanhoitopiirit joutuvat myös maksamaan huomattavia summia rahaa ostaakseen vuokralääkäripalveluita yksityisiltä terveydenhuoltoalan yrityksiltä.
Vaikka Suomessa on enemmän lääkäreitä kuin koskaan, myös yksityisten terveyspalvelujen tarjonta on siis viime vuosikymmeninä kasvanut reippaasti. Lääkärien koulutusmääriä on hieman nostettu, mutta tilanne ei kuitenkaan vielä tällä parane.
Mielestäni perusterveydenhuollossa on nyt pakko pyrkiä rakentamaan mahdollisimman samanlaiset työolosuhteet kuin yksityisellä sektorilla on rekrytoimisen helpottamiseksi. Yksilöllisesti räätälöidyillä työajoilla onkin pyritty juuri tähän. On myös muistettava tuoda esille julkisella puolella työskentelyn etuja, kuten pidempiä lomia ja parempia koulutusvapaita. Toimistotyön määrää julkisella sektorilla olisi saatava vähennettyä eli avustavaa henkilökuntaa palkattava enemmän. Olisi myös pyrittävä siihen, että erilaisten todistusten kirjoittamisen hoitaisivat jatkossa useammin sairaanhoitajat. Nyt lääkäreiden työaikaa menee esimerkiksi flunssasta johtuvien lääkärintodistusten ja ajokorttitodistusten kirjoittamiseen.
Työterveyshuollossa terveydenhoitajat kirjoittavat yhä useammin rutiininomaiset poissaolotodistukset ja lääkärit voivat keskittyä vaativampaan asiakastyöhön.
Joillekin terveysasemille olisi hyvä saada sosiaalityöntekijöiden vastaanotot.
Asemat, joilla henkilökuntapula on kaikkein hankalin sijaitsevat usein alueilla, joilla asuvilla on keskimääräistä enemmän sosiaalisia ongelmia. Lääkäreiltä myös haetaan keskusteluapua, jota ei kuitenkaan 20 minuutissa yleensä ehdi antaa. Keskusteluapua saattaa myös parhaiten tarjota esimerkiksi aiheeseen erikoistunut sosiaalityöntekijä tai psykiatrinen sairaanhoitaja yleislääkärin sijasta.
Väestön syvenevät terveyserot ovat ilmiö, johon tulisi ylipäätänsä kiinnittää erityistä huomiota. Osa suomalaisista voi aina vain paremmin, mutta osa taas entistä huonommin. On pyrittävä siihen, että asuinalueiden väliset sosiaaliset erot sekä terveyserot eivät kasva entisestään.
Julkisen terveydenhuollon tila tulee lähivuosina varmasti olemaan entistä enemmän keskusteluissa. Suomalaista terveydenhuoltoa pidettiin joskus maailman parhaana. Nykyään Suomi on niiden neljän OECD –maan joukossa, joissa lääkärille pääsy on kaikista vaikeinta. Työ- tai opiskeluterveydenhuollon piirissä olevien tilanne on erinomainen ja näihin palveluihin myös sijoitetaan rahaa. Samaan aikaan lapset, lapsia kotona hoitavat, työttömät ja eläkkeellä olevat odottavat pahimmillaan kuukaudesta toiseen yhtä ainoaa lääkäriaikaa.
Posted on 9 heinäkuun, 2012 by Pinja
Leave a Comment