Helpot heitot ovat hankalia: niitä vastaan on aika hankala taistella jos ne eivät pidä paikkaansa, ja silloinkin, kun ne pitävät paikkansa, ne valtaavat helposti liian suuren roolin. Monet ajattelevat esimerkiksi että Espoo palkkaa koko ajan lisää työntekijöitä, ja toimintaa ei ole tehostettu. Ei palkkaa, ja toimintaa on tehostettu. Nyt osoitan sen tilastojen avulla.
Ensinnäkin katsaus Espoon asukasmäärään. Vuodesta 1970 Espoon asukasluku on yli tuplaantunut, lähes triplaantunut. Kaupunki on kasvanut 44 vuodessa yli 161 000 asukkaalla, keskimäärin yli 3700 asukkaalla vuodessa. Siis vuosi toisensa jälkeen, lukuisien vuosikymmenien ajan.
Sitten työntekijämäärään. Vuoden 1970 vajaat 2800 työntekijää ovat saaneet melkoisen määrän kollegoja, vuonna 2013 Espoon kaupungin työntekijämäärä on kasvanut vajaaseen 14 000. Työntekijämäärä on siis suunnilleen viisinkertaistunut. Kasvu on ollut tasaista poislukien kaksi lamaa: 1990-luvun alkupuoli ja viime vuosien “tyhmienpankkiiriensotku.” Viimeisen viiden vuoden aikana työntekijämäärä on pysynyt ennallaan.
Kannattaa muistaa että matkan varrella on rakennettu esimerkiksi sellainen asia kuin hyvinvointivaltio. Kunnallista päivähoitoa ei 1970 tainnut käytännössä olla edes olemassa, sen sijaan vuonna 2013 suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa oli töissä 2700 henkilöä. Siis käytännössä sen verran kuin 1970 kaupungilla oli työntekijöitä.
Huomioida pitää myös laki. Tässä välissä on säädetty päivähoitolaki jonka mukaan jokaiselle tietyn ikäiselle tulee tarjota päivähoitopaikka, ja hoitajia tulee olla yksi koulutettu per neljä alle 3-vuotiasta, ja yksi seitsemää kohden siitä vanhemmissa. Miten Espoo voisi olla palkkaamatta 2700 työntekijää…
Sellainen pieni ”vastuuvapausklausuuli” tosin todettakoon, että kaupunki ostaa myös palveluita, ja ostopalveluiden puolella työskentelevät eivät näy näissä tilastoissa.
Kolmas peruskuvioni on graafi kuntien normien määrästä. Valtiovarainministeriön raportissa vuodelta 2012 käydään läpi kuntien toimintaa ohjaavien normien määrää. Vuonna 1970 normeja oli 114, pari vuotta sitten niitä oli yli 400 enemmän, 535. Olen täydentänyt tätä kuviota: raportissa oli esillä vain vuosikymmenen muutos. Piirsin tämän kuvion siten, että kasvu olisi ollut joku vuosi yhtä suurta kuin sinä vuosikymmenenä keskimäärin.
Normit eivät suoraan kerro kaupungin palveluiden tarpeesta tai työntekijämäärästä. Normien määrällä (eli tehtävillä) on kuitenkin vahva yhteys toimintaan – jos laki määrää että kunnan on jotain tehtävä, niin totta kai kunta sitä myös tekee.
Tämä kuvio ei ole kaikin puolin täydellinen, mutta tuo valtiovarainministeriön yhteenveto on parasta tietoa mitä tarjolla on. Siispä sillä mennään.
Sitten siirryn kiinnostavampaan suuntaan, ja yhdistelen näitä lukuja toisiinsa.
Ensimmäisenä on Espoon kaupungin työntekijämäärä suhteessa asukasmäärään, eli montaako asukasta kohden kaupungilla on palkkalistoillaan yksi työntekijä.
1970 lähdettiin lähes 45 asukkaasta per työntekijä. Jos vuosikymmenen loppuun mennessä suhdeluku painui alle 20. Suurimmillaan työntekijämäärä on ollut (edelleen suhteellisesti) 1980-luvun lopulla ja 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen loppupuolella. Nyt suhteellinen työntekijämäärä on 1990-luvun alkupuoliskon tasolla.
Jos hieman kärjistää, niin 30 vuoteen Espoon kaupungin suhteellinen työntekijämäärä ei ole muuttunut juuri lainkaan.
Kun yhdistää samaan kaavioon kuntia ohjaavien normien määrän ja suhteellisen työntekijämäärän, huomaa ettei näillä ole paljoakaan tekemistä keskenään. Vaikka tehtäviä on tullut lisää, työntekijämäärä on pysynyt suhteessa samana.
Tätä kuviota voi lukea monella tapaa, enkä osaa sanoa mikä tulkinta on oikea. Toisaalta voi sanoa, että kunnat ovat onnistuneet hienosti: vaikka tehtäviä on tullut lisää, se on onnistuttu hoitamaan ilman merkittäviä työntekijämäärn lisäyksiä. Hyvä Espoon kaupungin työntekijät.
Toisaalta voi myös ajatella, että uudet normit ovat joko tulleet ohjeistamaan jotain jota on jo muutoinkin tehty, tai niihin on suhtauduttu vain ohjeellisesti (mikä on ajoittain hyvin ymmärrettävää, parhaimmillaan kaksi normia riitelee keskenään).
Koannekseen voi myös ajatella, että uusien ohjeiden ja sääntelyiden tieltä on ajettu alas jotain muuta toimintaa. Esimerkiksi lapsiperheiden kotipalvelua oli tarjolla 1980-luvulla huomattavasti enemmän kuin nykyään – sillä sitähän ei käytännössä ole tarjolla nykyään. Eli työntekijämäärä on onnistuttu pitämään noin ennallaan koska on siirretty painopistettä uusien vaatimusten mukaisiksi.
Johtopäätöksiä
(1) Espoon työntekijämäärä ei ole pariin vuosikymmeneen kasvanut, kun huomioidaan asukasluvun kasvu. Viimeisen viiden vuoden aikana työntekijämäärä on suhteessa pienentynyt.
(2) Kun huomioidaan samana aikana säädetyt uudet työtehtävät, voi myös sanoa, että kaupungin toimintaa on tehostettu tuntuvasti (= uusia tehtäviä varten ei ole palkattu uusia työntekijöitä).
(3) Olisi hyvä jos muistetaan kiittää hyvin tehdystä työstä: viimeisen viiden vuoden aikana suhteessa pienempi määrä henkilökuntaa on urakoinut tehden suuremman määrän työtä. Itse en palkitsisi tästä YT-neuvotteluilla, vaan hatunnostolla.
Kirjoitin tästä Länsiväylään vajaa vuosi sitten, enkä näe syytä muuttaa mielipidettäni.