Varavaltuutettu Miia Kaukinen lähtee Vihreiden ehdokkaaksi syksyn kunnallisvaaleissa. Järvenperässä asuva Kaukinen, 38, on toiminut aiemmin kokoomuksen varavaltuutettuna Espoossa. Ammatiltaan hän on hankintapäällikkö.

– On ollut mukava tutustua muihin vihreisiin ehdokkaisiin. Olen häkeltynyt siitä lämmöstä ja ystävällisyydestä, jolla minut on otettu mukaan joukkoon, Kaukinen kertoo.

Vihreissä Kaukinen sanoo arvostavansa luonnon monimuotoisuuden ylläpitämistä sekä tasa-arvoa ja tasapuolista kohtelua sukupuoleen, ihonväriin, kulttuuritaustaan, asuinmaahan ja esimerkiksi uskonnolliseen tai poliittiseen katsomukseen katsomatta. Myös vapaa keskustelu, päätöksenteon läpinäkyvyys ja vastuunkanto ovat Kaukiselle tärkeitä arvoja.

– Arvostan kestävää kehitystä ja sen ymmärtämistä, että jatkuvan kasvun varaan tehdyt tulevaisuuden suunnitelmat ovat kestämättömiä. Ihmisten hyvinvoinnin turvaaminen tulisi poliittisessa päätöksenteossa asettaa tärkeysjärjestyksessä listan kärkipäähän. Erityisesti lapsista, nuorista ja vanhemmista ihmisistä huolehtiminen ovat asioita, joihin yksinkertaisesti vaan on löydyttävä resursseja, Kaukinen kertoo poliittisita tavoitteistaan.

Espoon Vihreiden puheenjohtaja Hanna Kalanne iloitsee siitä, että Kaukinen on löytänyt uuden poliittisen kodin Vihreistä.

– Miian arvot ja tavoitteet osuvat hyvin yksiin Vihreiden tavoitteiden kanssa. Saamme hänestä loistavan valtuutetun seuraavalle vaalikaudelle, iloitsee Espoon Vihreiden puheenjohtaja Kalanne.

Espoon Vihreiden listalla on nyt 70 julkistettua ehdokasta. Seuraavat ehdokkaat nimetään 13. syyskuuta. Vihreät asettavat syksyn vaaleihin Espoossa täyden 112 ehdokkaan listan.