Espoon Vihreät piti kevätkokouksensa 20.4 ja nimesi vajaan vuoden päästä pidettäviin kuntavaaleihin jo 50 ensimmäistä ehdokasta. Samassa yhteydessä aloitettiin avoin kuntavaaliohjelman työstäminen.

Espoon Vihreät tavoittelee äänimäärän reilua kasvattamista, tavoitteena on yli 20 % kannatus. “Olemme jo Espoon toiseksi suurin puolue, mutta haluamme vielä vahvemmin vaikuttaa Espoon asioihin”, sanoo Espoon Vihreiden puheenjohtaja Kaarina Saramäki.

“Haluamme seuraavalla valtuustokaudella laittaa homekoulut kuntoon, turvata laadukkaan opetuksen ja päivähoidon sekä pitää joukkoliikenteen lipunhinnat kohtuullisina haastavasta taloustilanteesta huolimatta. Haluamme asukkaat aktiivisesti mukaan kaupungin ja sen palveluiden suunnitteluun ja pidämme lähiluonnon puolta tiivistyvässä kaupungissa” linjaa kaupunginhallituksen ensimmäinen varapuheenjohtaja Tiina Elo.

Espoon vihreät tekee parhaillaan kuntavaaliohjelmaa yhdessä koko jäsenistön ja muiden kiinnostuneiden kanssa. “Tervetuloa mukaan ideoimaan, miten teemme Espoosta entistä paremman kaupungin”, kutsuu ohjelmatyöstä vastaava Elo.

Kuntavaaliehdokkaat kevätkokous 2016

Osa 20.4 nimetystä ehdokasjoukosta

Nimettyjen ehdokkaiden joukossa ovat myös molemmat espoolaiset kansanedustajat Jyrki Kasvi ja Johanna Karimäki. “Meillä osaava ja aikaansaava joukko, joka on pitkäjänteisesti sitoutunut toimimaan kuntalaisten asioiden ajajina. Tästä hyvä osoitus on, että lähes koko valtuustoryhmä on jo tässä vaiheessa sitoutunut jatkotyöhön” iloitsee valtuustoryhmän puheenjohtaja Inka Hopsu.

Ehdolle nimettiin myös useita ensikertalaisia. 19-vuotias Kasper Sukselainen haluaa tuoda nuorten ääntä päätöksentekoon. ”Jos politiikka turhauttaa, on paras lähteä tekemään itse parempaa” muistuttaa Sukselainen.

Yhteensä listalle mahtuu 112 ehdokasta ja sieltä löytyy varmasti jokaiselle sopiva ehdokas. Vaalisuunnitelmistamme ja siitä, miten ehdokkaaksi pääsee, voit lukea lisää https://www.espoonvihreat.fi/kuntavaalit-2017/

Espoon Vihreiden nimetyt kuntavaaliehdokkaat
Aarrekivi Pia
Ailus Jaana
Alanen Leena
Brunni Antti
Elo Tiina
Godhwani Yvonne
Hagerlund Tony
Halava Heli
Heino Reeta
Helenius Jani
Hertell Sirpa
Hokkanen Teemu
Hopsu Inka
Hosia Helka
Hyrkkö Saara
Ihonen Jari
Jensen Patrick
Kainulainen Antti
Karimäki Johanna
Karreinen Lari
Kasvi Jyrki
Kilpiäinen Timo
Kivelä Marko
Kopakkala Aku
Kyrölä Kimmo
Laakso Mikko
Lahti Katja
Lahti Timo
Lappalainen Jarno
Lappalainen Ville
Leppänen Teemu
Levänen Mika
Louhelainen Kirsi
Mansukoski Nina
Matikka Marjo
Meriluoto Jouni
Mikkola Merva
Mäkelä Jarno
Nevanlinna Risto
Paatero Hanna
Partanen Henna
Puhakainen-Mattila Rosa
Saariaho Aki
Salli Päivi
Saramäki Kaarina
Siirala Maisa
Sukselainen Kasper
Tauriainen Leila
Visakova Marika
Volotinen Teresia