Espoon Vihreät ovat tyytyväisiä pikaraitiotien eli Raide-Jokerin uuteen linjaukseen Leppävaarasta Kehä I:n vartta Otaniemeen. Tehokas poikittainen raideyhteys vahvistaa seudullisesti merkittävän opiskelu- ja työpaikkakeskittymän saavutettavuutta niin Otaniemessä kuin Keilaniemessäkin.

– Vauhdilla kehittyvällä Otaniemen alueella tulee satsata nimenomaan joukkoliikenteeseen sekä pyöräilyn ja kävelyn edellytyksiin. Aalto-yliopiston kampuksen ja muun täydennysrakentamisen myötä Alvar Aallon maisema saa uuden, kaupunkimaisen kerrostuman, johon Raide-Jokeri sopii oikein mainiosti, iloitsee kaupunginhallituksen jäsen Saara Hyrkkö.

Vihreät ovat jo vuosien ajan ajaneet pikaraitiotietä Espooseen ja saivat valtuuston vuonna 2006 liittämään Länsimetro-päätökseen vaatimuksen Raide-Jokerin pikaisesta suunnittelusta. Nykyinen Bussi-Jokeri on ollut kapasiteettinsa äärirajoilla jo pitkään ja matkustajamäärät tulevat nousemaan heti kun Raide-Jokeri valmistuu.

– Nyt kun uudesta linjauksesta tehdään päätös, on Espoon sitouduttava määrätietoisesti myös hankkeen toteuttamiseen yhdessä Helsingin kanssa, vaatii valtuuston varapuheenjohtaja Sirpa Hertell.

Bussien lisäksi Espoossa tarvitaan tehokasta ja nopeaa poikittaista raitiotietä, joka yhdistää metron Otaniemessä ja junaradan Leppävaarassa. Tämän lisäksi on turvattava riittävä bussiliikenne Leppävaarasta Tapiolaan sekä huolehdittava nyt raideyhteydestä etäälle jäävien Laajalahden ja Pohjois-Tapiolan sujuvista bussiyhteyksistä molempiin kaupunkikeskuksiin.

Vihreät pitävät tärkeänä, että Raide-Jokeri toteutetaan Laajalahden Natura-alueen luontoarvot säilyttäen. Natura-arvio osoittaa, ettei Kehä I:n ja Laajalahden Natura-alueen välissä kulkevalla Raide-Jokerilla ole haitallisia vaikutuksia alueen luontoarvoihin.

– Olennaista on, ettei Kehä I:n itäpuolelle Laajalahden Natura-alueen viereen esitetä lisärakentamista, vaan pysytään voimassa olevan yleiskaavan linjauksissa, painottaa kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja Tiina Elo.

Raide-Jokerin lisäksi Tampereella ja Turussa on vireillä pikaraitiotiehankkeet, joiden toteutukseen toivotaan valtion rahoitusta.

– Nyt tarvitaan kaupunkien välistä yhteistyötä, jotta Suomeen saadaan vihdoin hankittua Keski-Euroopan kaupungeista tuttu moderni pikaraitiotiejärjestelmä, edellyttävät Espoon Vihreät.

 

Lisätietoja:

Tiina Elo  045-261 7447

Sirpa Hertell 050-5666818

Saara Hyrkkö 040-719 7604