Pohjois-Espoon kehitys on juuttunut pattitilanteeseen:  Yleiskaava on vanhentunut, ja asemakaavat kaatuvat oikeudessa. Myöskään suunnittelutarveratkaisuja ei myönnetä asemakaavoittamattomille
alueille. Tilanne huolestuttaa sekä alueelle suurin toivein muuttaneita että sukupolvien ajan paikalle juurtuneita asukkaita. Espoolta puuttuu selvä visio alueen tulevaisuudesta.

Kanta-Espoon Vihreät järjestivät sunnuntaina 28.4. asukastilaisuuden Kalajärven kirjastossa. Asukkaat osallistuivat aktiivisesti ja tilaisuudessa nousi esiin tärkeitä ongelmia muun muassa metsään päättyvistä tai puuttuvista pyöräteistä, terveyskeskuksen lääkäripulasta ja alueen kehityksen pysähtymisestä.

– Itäisen Pohjois-Espoon kaavatilanne Kehä III:lta Kalajärvelle on saatava ratkaistua tarvittaessa osayleiskaavatyön kautta. Kalajärvellä on hyvät mahdollisuudet kehittyä eläväksi aluekeskukseksi, joka palvelee asukkaita ja vähentää tarvetta lähteä toiselle puolelle Espoota palveluiden perässä, toteaa kaupunkisuunnittelulautakunnan varapuheenjohtaja Kirsi Louhelainen.

Alueen kehittäminen edellyttää myös joukkoliikenneyhteyksien parantamista. Yhteyksiä tulee parantaa Vihdintien varresta erityisesti Vantaan suuntaan. Kalajärven alue on lähellä tulevaa kehärataa ja hyvällä seudullisella yhteistyöllä yhteyksiä voidaan parantaa Vantaan palveluihin.

– Kuntaraja ei saa olla esteenä, kun pohditaan, miten liikenneyhteydet  ja palvelut saadaan järjestettyä tarkoituksenmukaisesti, painottaa kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja Tiina Elo.

Pohjois-Espoon arvokkaat erämaat ja kulttuurimaisemat on säilytettävä myös tuleville sukupolville. Nuuksion kansallispuiston virkistysarvo on suuri koko pääkaupunkiseudun asukkaille. Seudun läpi kulkee merkittäviä seudullisia viheryhteyksiä, joita nykyinen postimerkkikaavoitus uhkaa.
Bodominjärven ympäristö ja Röylän pellot muodostavat arvokkaan kulttuurimaiseman, joka tulee rauhoittaa rakentamiselta ja säilyttää maatalouskäytössä.

– Tarvitsemme koko pääkaupunkiseudun kattavan viherkaavan, jotta viheralueiden verkosto säilyy elinvoimaisena suojassa rakentamiselta. Samalla se rajaa alueet, joille rakentamista voidaan kestävästi suunnitella, vaatii Louhelainen.

Asukkailla on suuri huoli kotiseudustaan. He arvostavat alueen luonnonläheisyyttä, mutta toivovat myös palveluita kasvavan asukasmäärän tarpeisiin. Espoon Vihreiden mielestä Pohjois-Espoon tulevaisuudesta on nyt muodostettava selkeä näkemys, jonka pohjalta kaavoitusta ja muuta suunnittelua viedään eteenpäin.

– Haluamme myös kytkeä asukkaat vahvasti mukaan suunnittelutyöhön. Pohjois-Espoon asukasfoorumi on toiminut aktiivisesti ja sitä kannattaa hyödyntää, päättää Elo.