(Espoon Vihreät tiedote 31.10.2008) Espoon Vihreät saivat ennätyksellisen äänisaaliin ja nousivat Espoon toiseksi suurimmaksi puolueeksi heti Kokoomuksen jälkeen. Vihreiden kannatus nousi lähes kaksi prosenttiyksikköä kun suurimmalla puolueella Kokoomuksella se laski hieman. Valtavalla 17 962 äänen vyöryllä vihreiden valtuutettujen määrä nousi kahdella yhdeksästä yhteentoista. Uusista valtuutetuista kolme nuorta naista, Tiina Elo ja Tiina Pursula sekä Veera Lampi keräsivät huikean äänimäärän, yhteensä lähes 2300 ääntä. Koko valtuustoryhmässä on yhdeksän naista ja kaksi miestä.
– Vihreiden vaalivoitto perustui erinomaisiin ehdokkaisiin ja ahkeraan kampanjointiin. Äänestäjät myös luottivat vihreisiin ympäristöpolitiikan asiantuntijoina. Kannatuksen pohjaa on luotu avoimella ja pitkäjänteisellä politiikalla, summaa Espoon Vihreiden puheenjohtaja Nina Knaapila.
Vaalivoitto oli historiallinen: koskaan ennen vihreät eivät ole kunnallisvaaleissa ylittäneet eduskuntavaalien tulosta. Vihreät ovat tähän saakka usein toimineet sillanrakentajina vasemmiston ja oikeiston välillä. Vaalivoitto mahdollistaa vahvemman vihreän politiikan tekemisen.
– Nyt alkaa vaalilupausten lunastaminen. Kiristyvä kuntatalous tekee tulevasta valtuustokaudesta päättäjille vaikean. Siitä huolimatta kuntalaisten peruspalveluista ja ilmastonmuutoksen torjunnasta emme tule tinkimään. Energiansäästö on myös rahan säästöä, sanoo valtuustoryhmän nykyinen puheenjohtaja Sirpa Hertell.
Valtuustoryhmässä yhdistyy kokemus ja myös mahdollisuus uusille päästä näyttämään kykynsä. Kansanedustajat Jyrki Kasvi ja Johanna Karimäki jatkavat ryhmässä, samoin nykyisistä valtuutetuista Kirsi Aropaltio, Sirpa Hertell, Nina Knaapila ja Matti Kuronen. Varavaltuutetuista Marjo Matikka nousi valtuustoon. Elokuvaohjaaja Kaisa Rastimo tuli myös uutena vihreiden valtuustoryhmään. Uusi valtuustoryhmä on monipuolinen kokonaisuus kokeneita valtuutettuja, asiantuntijoita ja uusia kykyjä.
Espoon Vihreiden valtuutetut 2008 – 2012 (*uusi):
Kasvi, Jyrki , tekniikan tohtori, kansanedustaja
Karimäki, Johanna, diplomi-insinööri, kansanedustaja
*Elo, Tiina, MMM, varavaltuutettu
*Pursula, Tiina , diplomi-insinööri, ympäristöasiantuntija
Hertell, Sirpa, pääsihteeri, kaupunginvaltuutettu
*Rastimo, Kaisa, elokuvaohjaaja
*Lampi, Veera, HuK, opiskelija
Knaapila, Nina, metsänhoitaja, forstmästare, Account Manager
Kuronen, Matti, diplomi-insinööri, hankekehityspäällikkö
Aropaltio, Kirsi, teatteritaiteen maisteri, teatterinjohtaja
*Matikka, Marjo, opintosihteeri, yrittäjä
Varavaltuutetut:
*Hannele Helander, psykiatrinen sairaanhoitaja, perheterapeutti
Merva Mikkola, valtuutettu, VTM
*Satu Raudasoja, tekniikan ylioppilas, partiolainen
*Marjut Joensuu, ympäristöekonomisti, viestintä- ja koulutuspäällikkö
*Inka Hopsu, luokanopettaja
*Jyrki Myllärniemi, diakoni, työnohjaaja
*Maija Ojanen, DI, tutkija
*Tesi Binder, opettaja, opinto-ohjaaja, lärare, studiehandledare
*Aarrekivi, Pia, opettaja, hum. kand.
*Peura, Markus, tekniikan tohtori, tutkija
*Hanna Järvisalo, opiskelija, nuorisovaltuuston puheenjohtaja
Lisätiedot:
Sirpa Hertell
valtuustoryhmän ja teknisen lautakunnan puheenjohtaja
sirpa.hertell(at)vihreat.fi
gsm 050 566 6818
Nina Knaapila
Espoon Vihreiden puheenjohtaja, valtuutettu
nknaapila(at)hotmail.com
050 5231 417