(Espoon Vihreät tiedote 8.6.2009) Vihreiden eurovaalikannatus Espoossa nousi ennennäkemättömälle 18,8 prosentin tasolle. Asema Espoon toiseksi suurimpana puolueena vahvistui ja kannatus on hyvässä kasvussa. Espoon Vihreiden eurovaaliehdokas Jyrki Kasvi kuului vihreiden valtakunnalliseen kärkeen 15 973 äänellään.

– Suvaitsevaisuutta ja moniarvoisuutta ajavat vihreät voittivat vaalit. Menestys Suomessa ja Euroopassa osoittaa, että äänestäjien mielestä ennakkoluuloilla ei saa olla Euroopassa turvapaikkaa, Jyrki Kasvi toteaa.

Vihrein alue on tieteen ja tekniikan Otaniemi, jossa vihreät oli jälleen suurin puolue 39 prosentin kannatuksella.

– Menestys Otaniemessä ei ollut mikään ihme, sillä kuudesta insinööritaustaisesta ehdokkaasta neljä oli vihreitä. Mahtavaa, että vihreät vahvistuivat ja tämä antaa meille voimia puolustaa digitaalisia kansalaisoikeuksia Euroopassa, Kasvi hehkuttaa.

Espoon vihreiden kampanja perustui kymmenien vapaaehtoisten innokkaaseen katukampanjointiin.

– Kampanjoinnissa oli hyvä meininki. Eurovaalit nähtiin tärkeänä mahdollisuutena vaikuttaa ilmasto- ja ihmisoikeusasioihin, sanoo Espoon Vihreiden puheenjohtaja Marjut Joensuu.

Vihreät neljänneksi suurin ryhmä europarlamentissa

Vaalivoitto ei rajoitu yksin Suomeen, vaan vihreät etenivät Euroopan unionin alueella. Alustavien tietojen mukaan Euroopan vihreät Greens/EFA kasvoi 43:sta 50:een edustajaan ja on nyt neljänneksi suurin poliittinen ryhmä europarlamentissa.

Europarlamentissa vihreiden keskeistä asiantuntemusta ovat puhtaan ympäristön, ihmisoikeuksien,
tasa-arvon, eläinten oikeuksien, suvaitsevaisuuden puolustaminen ja ilmastokriisin torjuminen. Vihreiden europarlamenttiryhmä on riippumattoman mittauksen mukaan äänestyksissä yhtenäisin ja johdonmukaisin.

Lisätiedot:

Jyrki Kasvi
Valtuutettu, kansanedustaja
Jyrki.Kasvi(at)eduskunta.fi
puh. 050 511 3120

Marjut Joensuu
Espoon Vihreiden hallituksen puheenjohtaja
marjut.joensuu(at)gmail.com
puh. 040 500 2828