Määrärahojen vähyyteen ja EU:n leikkipuistoja koskeviin turvallisuusmääräyksiin vedoten Espoossa on ryhdytty ajamaan pieniä leikkipuistoja alas. Esimerkiksi Soukan Kaskivuoren leikkipuiston leikkivälineet päästettiin huonoon kuntoon, jonka jälkeen puisto päätettiin lopettaa kokonaan.  Samaan aikaan työn alla on Espoon kolmas Angry birds -puisto Leppävaaraan.

Kaskivuoren leikkipuistoa Soukassa ollaan lakkauttamassa

Kaskivuoren leikkipuistoa Soukassa ollaan lakkauttamassa

– Syksyn talousarvioneuvotteluissa päätettiin, että lähileikkipuistojen kunnostamista priorisoidaan. Nyt on varmistettava, että niin todella tapahtuu, vaatii kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja Tiina Elo.

Leikkipuistoja käyttävät ennen kaikkea lapsiaan kotona hoitavat vanhemmat sekä perhepäivähoitajat, jotka eivät lähde päivittäin pitkien matkojen päähän ulkoilemaan.

– Kävelyetäisyydellä sijaitsevat leikkipuistot ovat monelle tärkeä lähipalvelu, joten leikkipuistojen osalta suuruuden ekonomia ja keskittäminen ei toimi, toteaa valtuustoryhmän 1. varapuheenjohtaja Mari Nevalainen.

Leikkipuiston perusparannus maksaa noin 100 000 -150 000 euroa ja uuden puiston ylläpito noin 5 000–10 000 euroa vuodessa. Yksittäisen leikkivälineen uusiminen tai korjaaminen maksaa joistakin sadoista euroista jopa kymmeneen tuhanteen euroon riippuen välineestä ja sen kunnosta.

– Pienten leikkipuistojen ylläpito on edullista verrattuna uuden puiston rakentamiseen. Esimerkiksi Suurpellon Angry birds -puisto maksoi 400 000 euroa, toteaa Elo.

– Kustannuksia on tarkasteltava myös terveyden edistämisen näkökulmasta. Lähileikkipuistoilla on paljon terveysvaikutuksia, jotka näkyvät säästöinä muualla, Elo jatkaa.

Lähileikkipuistojen lakkauttaminen on ristiriidassa Espoon liikuntapoliittisen ohjelman sekä Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman kanssa. Samaan aikaan kun lakkautetaan leikkipuistoja, kannetaan huolta siitä, etteivät lapset ole ulkona, leiki ja liiku riittävästi.

– Viime aikaiset tutkimukset vahvistavat varhain opittujen motoristen taitojen merkityksen paitsi myöhemmille liikunnallisille kyvyille ja fyysiselle terveydelle myös muulle oppimiselle ja keskittymiskyvylle, sanoo Nevalainen.

Kaupunki korostaa asukkaiden aktiivista osallistumista oman asuinalueen kehittämiseen. Tavoitteena on lisätä palkitsevaa lähitekemistä sekä vahvistaa talkoohenkeä. Lähileikkipuistojen lakkauttaminen ei tue näitä tavoitteita. Esimerkiksi Soukassa asukkaat kokivat, ettei heidän ääntään kuultu.

– Pienten leikkipuistojen lopettamisen sijaan pitää miettiä, miten lähiyhteisöt voidaan ottaa mukaan lähileikkipuistojen ylläpitoon, esittää Nevalainen, joka toimii myös Osallistuva Espoo -ohjelmaryhmän varapuheenjohtajana.

Kaupunginhallitus käsittelee leikkipuistoasiaa 13.1., kun listalla on vastaus Mari Nevalaisen valtuustokysymykseen.

Lisätietoja:
Tiina Elo, p. 045 261 7447
Mari Nevalainen, p. 040 539 0656