Mitä vuoden 2010 puhemiesvaalissa oikein tapahtui? Sitä on taas kerran pähkäilty, kun kokoomuksen Sampsa Kataja nosti kokoomusta selvästi edelleen hiertävän kysymyksen esiin ja syytti nykyistä puhemiestä Eero Heinäluomaa (sd) edeltäjänsä Sauli Niinistön (kok) äänikadon masinoinnista.

Kaikissa puhemiesvaaleissa annetaan yksittäisiä tyhjiä ääniä. Kukaan ei etene politiikassa puhemiesehdokkaaksi asti hankkimatta muutamia vihamiehiä tai -naisia. Puhemiesvaalissa, suljetussa lippuäänestyksessä nämä vanhat kaunat on helppo purkaa ilman jälkiseuraamuksia.

Mutta mitä tapahtui vuonna 2010, kun Sauli Niinistö sai vain 89 ääntä? Alle puolet! Vanhoista valtiosääntökirjoista piti erikseen tarkistaa, miten tällaisessa tilanteessa toimitaan. Eduskunnan historiassa ei oltu 80 vuoteen koettu vastaavaa.

En voi muistella kuin omia kokemuksiani, mutta ehkä ne auttavat asettamaan teorioita uskottavuusjärjestykseen. Eli ohessa täysin subjektiivista 1/200-pohdiskelua vuoden 2010 puhemiesvaalin tapahtumista.

Itse en usko Katajan teoriaan masinoidusta kampanjasta Sauli Niinistöä vastaan. Joku on toki voinut supista edustajakollegalle, että mitä jos vähän maksettaisiin kalavelkoja Niinistölle, mutta ainakaan minua ei kukaan yrittänyt ylipuhua mihinkään Niinistön vastaiseen rintamaan. Kukaan ei myöskään vaalin jälkeen kertonut, että häntä olisi suostuteltu äänestämään Niinistöä vastaan.

Silti, jokin eduskunnassa kihisi puhemiesvaalin alla. Juorut ja spekuloinnit velloivat. Oli sellainen ilmapiiri, että jotain tapahtuu, että protestiääniä voisi tulla tavallista enemmän, mutta yli puolta ei mielestäni kukaan osannut odottaa.

Käytäväkeskustelujen perusteella moni oli ottanut itseensä Niinistön julkiset ulostulot eduskuntaa edellisenä vuotena koetelleista sotkuista. Eduskunnassa oli totuttu käytäntöön, että puhemies julkisuudessa puolustaa eduskuntaa ja säästää töpeksineiden kansanedustajien ojentamisen yksityiseen tapaamiseen. Politiikassa kaikella ja kaikilla kuvitellaan olevan jokin taka-ajatus, ja osa edustajista uskoi Niinistön alustavan presidentinvaalikampanjaansa.

Tämä oli oman käytäväsupina-analyysini mukaan suurin syy protestiäänille.

Jotkut kansainvälisiä tehtäviä hoitaneet edustajat olivat puolestaan ärtyneet matkabudjettien leikkaamisesta. Eduskunnan koettiin irtautuneen kansainvälisestä yhteistyöstä. Kokouksissa saattoi olla Suomesta enää yksi edustaja, kun pöydän vastapuolella istui kolmesta viiteen edustajaa ja virkamiehet päälle. Ja sitten olivat tietysti ne halpishotellien vuoteissa majailleet kirput ja matalat hotellihuoneet, joiden vessoissa pisimmät edustajat löivät päänsä kattoon.

Sen sijaan Niinistön yleistä kulukuria, jota media epäili protestin varsinaiseksi syyksi, ei eduskunnan käytävillä ainakaan julkisesti kehdattu moittia. Eduskunnan 100-vuotisjuhlien aikana eduskunnan rahankäyttö oli karannut hallinnasta, ja ryhtiliike oli useimpien mielestä tervetullut.

Yksittäiset säästökohteet aiheuttivat toki päänvaivaa, esimerkiksi niinkin pieni asia kuin muistolahjoista tinkiminen. Parlamenttivierailuilla on tapana antaa isännille lahja, ja isännät antavat vastalahjan. Etenkin aasialaisia tavattaessa lahjojen vaihdolta on mahdotonta välttyä, ja vastalahjan puuttuminen on suoranainen loukkaus. Itse marisin puolestani työvälineistä säästämisestä. Laskeskelin, että vanhentuneiden läppäreiden ja puhelinte kunnossapito ja odottelu veivät paljon säästöjä suuremman summan.

Mutta mitä helmikuussa 2010 sitten oikein tapahtui, jos kukaan ei kerran organisoinut Sauli Niinistön vastaista kampanjaa? Jos äänikadon takana olisi ollut joku, hän olisi kyllä myös neuvonut, ketä Niinistön asemesta pitää äänestää. Nythän äänet hajosivat useille nimille, ja myös tyhjiä ääniä annettiin suuri määrä.

Oma teoriani on, että kuhina käytävillä loi eduskuntaan mielentilan, että nyt vähän näpäytän Saulia. Mutta saman ajatuksen oli saanut paljon useampi kuin kukaan oli osannut arvata, ja näpäytys kasvoi iskuksi avokämmenellä. Muistan hyvin kansanedustajien epäuskoiset ilmeet, kun vaalin tulos luettiin. Ja niitä hämmentyneitä ja vähän syyllisenkin näköisiä ilmeitä oli paljon usemman kuin 89 edustajan kasvoilla.

Mutta tämä on tosiaan vain yhden ex-edustajan kokemuksiin perustuva pähkäily aiheesta. 199 muuta voivat olla hyvinkin erilaisia.