Kesäinen mattopyykkipäivä, uimarantareissu, puutarhatyöt viljelypalstalla tai retki läheiselle luontokohteelle. Kaupungeistakin löytyy paljon mahdollisuuksia kesäiseen puuhasteluun.

Hyvä kaupunki on muutakin kuin toimivaa hallintoa, kouluja ja terveydenhuoltoa.

”Jo pienillä summilla saadaan asukkaille arvokasta toimintaa ja vapaa-ajan mahdollisuuksia, joista kannattaa pitää huolta vaikka kaupungin talous kiristyy”, toteaa Vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja Inka Hopsu.

Onkiretkillä ja yhteisillä matonpesuhetkillä Espoon rannoilla on jo vuosisatojen perinteet.

”On tärkeää, että yhteisöllisiä perinteitä pidetään yllä myös 2000-luvun kaupungissa. Matonpesun osalta se tarkoittaa pesupaikkojen siirtämistä kuivalle maalle, jolloin pesuvedet eivät rehevöitä uimavesiämme”,  Hopsu jatkaa.

Espoolaisilla on käytössä viisi kaupungin tarjoamaa pesupaikkaa, jotka sijaitsevat Espoonlahdessa, Finnoonniityssä, Kilossa, Olarinluomassa ja Niipperissä.

Kaupunkiviljelyn suosio kasvaa, kun ihmiset ovat yhä kiinnostuneempia siitä mitä syövät. Tällä hetkellä kaupunki tarjoaa Espoossa yli 1300 viljelypalstaa 12 alueella. Viljelymahdollisuuksia löytyy myös asuinalueilta kuten Suurpellosta, jossa Suurpelto-seura tarjoaa asukkaille viljelylavoja.

”Kaupunkiviljelyn mahdollisuudet on otettava huomioon niin uusien alueiden suunnittelussa kuin vanhojen täydennysrakentamisessa. Laatikkoviljely sopii pienemmällekin pihalle tai talojen katoille ja tuo puutarhan hoidon myös kerrostaloasujan ulottuville”, sanoo kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja Tiina Elo.

Espoosta löytyy myös upeita retkeilymahdollisuuksia niin meren rannoilta ja saarista kuin Nuuksion kansallispuistosta. Espoon luontokohteet on koottu retkioppaaksi, jonka avulla voi kiertää lähiympäristön kohteita tai suunnitella pidemmän retken.

”Porkkalan alue on jo nyt suosittu retkeilykohde ja kansallispuiston perustaminen lisäisi alueen houkuttelevuutta entisestään. Espoosta Porkkalan kansallispuistoon voitaisiin liittää Pentalan ja Stora Herrön suojelualueet, kuten Vihreät ovat valtuustossa esittäneet”, ehdottaa Elo.

Kaupunki tarjoaa puitteet lähellä tekemiselle, mutta sisältö syntyy yhdessä tekemällä.

”Kun asukkaat pääsevät itse vaikuttamaan palveluihin, syntyy myös vastuuntuntoa yhteisistä paikoista. Asukkaat ja asukasyhdistykset voivat myös ideoida ja toteuttaa uusia lähellä tekemisen paikkoja ja muotoja yhdessä kaupungin kanssa. Pidetään paikat siistinä ja nautitaan kesäisestä kotikaupungistamme”, päättävät Elo ja Hopsu.

Espoon Vihreä valtuustoryhmä pesee yhdessä mattoja keskiviikkona 2.7. klo 12-14 Olarinluoman matonpesupaikalla, os. Luomanportti 2 (Olarinluoman ja Luomanportin risteyksessä, kirkon takana). Tervetuloa mukaan mattosi kanssa tai vain jututtamaan vihreitä valtuutettuja. Kahvitarjoilu. (Sateen sattuessa pyykkipäivä siirtyy).

Espoon matonpesupaikat:
http://www.espoo.fi/fi-FI/Asuminen_ja_ymparisto/Asuminen/Asukkaan_tietopankki/Matonpesupaikat

Espoon viljelypalstat:
http://www.espoo.fi/fi-FI/Asuminen_ja_ymparisto/Asuminen/Asukkaan_tietopankki/Viljelypalstat

Espoon luontokohteet:
http://www.espoo.fi/fi-FI/Asuminen_ja_ymparisto/Ymparisto_ja_luonto/Luonto/Espoon_luontokohteet

Lodjaus Nuuksiossa:
http://www.luontoon.fi/Retkikohteet/kansallispuistot/nuuksio/harrastusmahdollisuudet/lodjausnuuksiossa/Sivut/Default.aspx