Suomenojan venesataman kilpailutyöt on palkittu. Ne ovat kiinnostavia ja rohkeita esityksiä, joilla voidaan saada elävää kaupunkia ja venesatamaa.

Ongelmiakin syntyy sataman nykyisten käyttäjien, satojen veneenomistajien talvitelakoinnin kanssa. Miten heidän oikeutensa turvataan ? On valtava haaste ratkaista Espoon tiedotteessa todettu: ” Veneiden tilaa vievän talvisäilytyksen ratkaisemiseksi aloitetaan selvitystyö muun suunnittelun rinnalla.”

Ristiriitoja ei voi ratkaista merialueen merkittävällä täyttämisellä, jota mm. Uudenmaan liitto on vastustanut lausunnossaan. Miten käy luonnon, erityisesti linnuston ? Suomenojan lintualtaan linnut tarvitsevat myös vapaata merialuetta.

”Finnoonsataman palvelukonseptin kehittämiseksi ja rakentamisratkaisujen toteuttamiseksi otetaan suunnitteluun mukaan palveluntuottajia, sataman toimijoita, kehittäjiä ja rakentamisen ammattilaisia.” Yritetään maltilla päästä toteuttamiskelpoiseen ratkaisuun, joka ei loukkaa kohtuuttomasti veneilijöitäkään. Veneilijät runsaasti mukaan, sillä elävään venesatamaan kuuluu myös veneilijöiden kevät- ja syyshuollot.

Juhani Kytö, veneilijä
Maakuntahallituksen varajäsen (vihr.)