Tässä raporttia eilisestä kaupunginhallituksen kokouksesta. Esityslista avattuna löytyy täältä. Raportoin niiltä osin, kun kokouksessa tehtiin esityksestä poikkeavia päätöksiä tai käytiin kiinnostavaa keskustelua.
– Vuoden 2014 huhtikuun kuukausiraportti ja siitä aiheutuvat toimenpiteet (osittain Kv-asia)
Kehitys on huolestuttavaa: Verotulokehitys jää ennustetusta ja samaan aikaan riskit toimeentulotuen ja erikoissairaanhoidon budjettien ylityksistä näyttävät realisoituvan. Paljon keskusteltiin työllisyyden parantamisesta, jotta toimeentulotukimenot saataisiin alas. Tästä on valtuutettumme Susanna Rahkonen tehnyt aloitteen. Asia nostettiin vihreiden toimesta myös keskeiseksi tuottavuustoimenpiteeksi. Myös tarkastuslautakunta on kiinnittänyt siihen huomiota.
– Lausunto metropolihallintolakia valmistelevan työryhmän väliraportista (Kv-asia)
Lausuntoluonnoksesta pyydettiin etukäteen ryhmiltä lausuntoa. Ryhmämme lausui seuraavasti:
”Vihreiden ryhmä yhtyy lausuntoluonnoksen kappaleen 1a analyysiin siitä, että metropolihallinnon suunnittelu on edennyt merkittävästi alkukeväästä ja että metropolilakityöryhmän väliraportti on varsin perusteellinen esitys tulevan metropolihallinnon vaihtoehdoista ja niiden vaikutuksista seutuun ja kuntakenttään.
Edelleen yhdymme näkemykseen, että Helsingin seutu muodostaa tulevaisuudessa entistä yhtenäisemmän yhdyskuntarakenteellisen kokonaisuuden ja että alueen kokonaisedun näkökulmasta tälle alueelle tarvitaan oma metropoliratkaisu maankäytön, asumisen ja liikenteen suunnitteluun ja toteutukseen, sosiaalisen eheyden lisäämiseen ja segregaation torjuntaan sekä näihin liittyvään seudulliseen valmisteluun ja päätöksentekoon.
Lausuntoluonnoksesta poiketen Vihreiden valtuustoryhmä pitää seudun tulevaisuuden kannalta parempana väliraportissa esitettyä laajaa mallia, jossa metropolihallinto hoitaisi laajasti sen toimialaan kuuluvia tehtäviä. Edelleen Vihreiden ryhmä pitää tärkeänä, että metropolivaltuustoon valitaan edustajat suorilla vaaleilla.”
Pohjaesityksessä kannatettiin suppeiden tehtävien mallia ja suljettiin laajojen tehtävien malli jyrkästi pois. Koska valtuustosta löytyy näkemyksiä laidasta laitaan, teimme muutokset sillä mielellä, että niistä voisi löytyä kompromissi jossa ei suljeta mitään vaihtoehtoa pois, mutta ymmärretään niihin liittyvät riskit. Itse näen, että ssuppeiden tehtävien malli olisi realistinen tapa saada metropolihallinto perustettua ja olisi sekin parempi kuin nykytilanne.
Koska kokouksessa ei päästy neuvottelutulokseen yhteisestä kannasta, esitimme lausuntoa pöydälle. Pöytääminen hävisi äänin 9-6, puolesta vihreät Elo, Hyrkkö, Myllärniemi sekä Ahlfors (vas.), Sonkeri (ps) ja Kerola (sd). Sen jälkeen teimme vielä kompromissatun vastaesityksen, joka hävisi äänin 9-5. Esityksemme puolesta äänestivät lisäksemme Kerola ja Ahlfors. Demarit taas kerran jakautuivat Sistosen kannattaessa kaupunginjohtajan esitystä.
Tähän asti kuntauudistuslausunnoissa on löydetty yhteiset muotoilut, joilla on voitu mennä poliittisten neuvottelujen kautta yksimielisellä esityksellä. Siksi olimme nytkin valmiita hakemaan yhteistä näkemystä. Kun neuvotteluhalukkuutta ei ollut, päädyttiin sitten äänestämään. Seuraavaksi asiaa käsittelevät valtuustoryhmät.
– Valtuustokysymys Barona-aition käytöstä (Kv-asia)
Tässä kohtaa käytiin periaatteellista keskustelua siitä, onko syytä tiedottaa keskeisille luottamushenkilöille paremmin, miten kaupungin edustustiloja voi käyttää. Nyt riittäväksi avoimuudeksi on katsottu se, että tietoa kyllä saa kun osaa kysyä.
Baronan aition osalta kyse on siis kaupungin edustustilasta, joka on ollut myös keskeisten luottamushenkilöiden käytettävissä edustukseen. Tästä ei kuitenkaan ole ollut tietoa, eikä asiaa ole selkeästi kirjattu käyttöperiaatteisiin, jotka on hyväksytty viranomaispäätöksin. Vastauksesta poistettiin lause: ”Myös kaupunginhallituksen puheenjohtajisto on voinut käyttää aitiota.” siksi ettei tätä ole mihinkään kirjattu. Herää kysymys, miksi se oli sitten vastaukseen kirjoitettu.
Minusta on ihan itsestään selvää, että kaupungilla pitäisi olla avoimet ja selkeät ohjeistukset siitä, miten keskeiset luottamushenkilöt (valtuuston ja kaupunginhallituksen puheenjohtajisto) voivat käyttää kaupungin tiloja ja resursseja edustukseen. Miten muuten toimeen tarttuva uusi luottamushenkilö voi tietää, mistä ja mitä pitäisi osata kysyä.
– Valtuustoaloite espoolaisten pitkäaikaistyöttömien työllistämiseksi (Kv-asia)
Meidän Susanna Rahkosen tärkeä aloite. Vastausta parannettiin aamuneuvottelujen tuloksena. Aloitteessa esitettiin työllisyyssuunnitelman tekemistä.
Vastauksessa ei suoraan luvata suunnitelmaa, mutta sellainen on kuitenkin kaupunginjohtjan mukaan tekeillä.
Talouden tasapainotus- ja tuottavuusohjelmassa asetetaan tavoitteeksi työllisyysasteen nostamisen, nopean työllistymisen edistämisen erityisryhmänään pitkäaikaistyöttömät ja maahanmuuttajat sekä työttömyyden kasvun ehkäisemisen tukemalla yrittäjyyttä.
Suunnitelman tekeminen kätkeytyy tähän lauseeseen: Näiden tavoitteiden toteutumiseksi tulee lisätä työllisyydenhoidon volyymia ja organisoida työllisyydenhoidon toimenpiteet tarkoituksenmukaisella tavalla.
Hyviä hankkeita on jo vireillä mm. nämä:
Työllisyydenhoidon yhteistyösopimuksen puitteissa välityömarkkinoille ollaan tekemässä yhdessä Ely-keskuksen ja kumppaneiden kanssa strategiaa, jolla lisätään tukityöllistämisen volyymia ja yhteistyötä pk-sektorin kanssa.
Hankintojen kautta työllistämistä ja työpankkitoiminnan kehittämistä tehdään määrätietoisesti. Työpankille sopivia tehtäviä kaupungin yksiköiden tukipalveluissa kilpailutetaan niin, että hankintakriteerit luovat markkinoita työpankin kaltaisille toimijoille (esim. Asu ja elä -keskusten tukipalvelut).
Keskustelu jatkuu valtuustossa.
– Valtuustoaloite palvelujen kehittämisestä henkilöstön ideoiden pohjalta (Kv-asia)
Tähänkin vastaukseen tehtiin lisäyksiä. Tärkein henkilöstön ideointiin kannustava toimi on kaupunginjohtajan innovaatiokilpailu, joka järjestetään vuosittain. Se kannustaa parantamaan ja kehittämään kaupungin palveluja ja Espoon kaupungilla tehtävää työtä. Uutena avauksena vastaukseen lisättiin, että kilpailuun ollaan tuomassa uutena elementtinä ns. palveluhaastekäytäntöä.
Palveluhaaste on sama asia kuin palvelualoite, johon ryhmämme on suhtautunut kriittisesti. Pelko on, että sen henkilökunta ulkoistetaan tekemään omia töitään halvemmalla. Tässä pitää olla tarkkana.
– Lausunnon antaminen kuntarakennelain mukaisesta esityksestä yhden kiinteistön siirtämiseksi Vihdistä Espooseen (Kv-asia)
Kyse on Nuuksiossa Kattilantien varrella olevasta kiinteistöstä. Asian edellisessä käsittelyvaiheessa valtuustossa ryhmämme äänesti sen puolesta, että nämä vihtiläiset pääsisivät espoolaisiksi. Äänestys valtuustossa oli tiukka: 37-35, 1 tyhjä.
Perussuomalaiset uusivat esityksen nyt kaupunginhallituksessa. Se hävisi äänin 10-5, kun kannatimme heidän esitystään.
– Holmanpuisto II, asemakaavan ja asemakaavan muutoksen sekä maankäyttö- ja esisopimusten hyväksyminen, alue 322300, 22. kaupunginosa, Olari (osittain Kv-asia)
Jouni Särkijärvi (kok.) esitti kaavan hylkäämistä yleiskaavan vastaisena (kerrostaloasumista yleiskaavan PY-alueella ja A2-alueella, joka on yleiskaavassa ensisijassa tiivistä ja matalaa asuinrakentamista).
Tätä kaavaa on tehty 10 vuotta ja olin mukana työssä viime kaudella kaupunkisuunnittelulautakunnassa. Silloin keskityimme varjelemaan Keskuspuistoa nakertamiselta ja siinä onnistuttiinkin tyydyttävästi. Olin siis tässä kohtaa kaavan hyväksymisen kannalla. Särkijärven esitys hävisi äänin 12-3, vastaan Särkijärven lisäksi Sonkeri (ps.) ja Häggman (sit.).
Nyt kyllä heräsi epäilys, onko kyseessä taas valituskaava. (Tarkennus lisätty: Ely-keskus tai ympäristökeskus eivät lausunnoissaan ole puuttuneet yleiskaavan vastaisuuteen.) Herkkyyttä lisää Keskuspuiston läheisyys ja luontoarvojakin alueella on. Lautakunnassa kaavaa kuitenkin tehtiin todella perusteellisesti.
– Lausunnon antaminen Helsingin hallinto-oikeudelle valitusten johdosta, Lommila, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 630102
Valtuustossa vastustimme kaavaa, perustelut on todettu useaan kohtaan. Ely-keskus on tehnyt perusteellisen valituksen, johon katsoimme voivamme yhtyä. Tein esityksen, että kaupunginhallitus yhtyy Uudenmaan ELY-keskuksen valitukseen ja esittää valtuustolle, että päätös tulisi kumota.
Esityksemme hävisi äänin äänin 9-5, Sistonen jääväsi itsensä. Jälleen kerran tukenamme Sonkeri ja Häggman.