Uuden kaupunginhallituksen ensimmäinen kokous on huomenna, vihdoin pääsemme hommiin!
Tapasimme kaupunginhallituksen varsinaisten jäsenten kanssa jo keskiviikkona Gumbölessä kaupunginjohtajan vieraina. Taustoiltaan ja osaamiseltaan monipuolinen porukka on kasassa ja viidestätoista peräti kymmenen on uusia. Uskon, että työskentely tällä porukalla on hyvää ja rakentavaa.
Listalla on lähinnä nimitysasioita, pääsemme siis harjoittelemaan rauhassa kokouskäytäntöjä. Lista-asioiden lisäksi metropoliselvittäjät vierailevat kaupunginhallituksen kuultavina.
Lista-asiat
– Valtuuston neuvottelutoimikunnan asettaminen toimikaudelle 2013 – 2014
Neuvottelutoimikuntaan kuuluvat ryhmien puheenjohtajat, läsnäolo-oikeus kokouksissa valtuuston puheenjohtajistolla ja kh:n puheenjohtajistolla. Meillä siis kolme henkeä kokouksissa: valtuustoryhmän pj. Inka Hopsu, , valtuuston vpj. Sirpa Hertell ja minä kh:n vpj:n ominaisuudessa.
– Paikkajakotoimikunnan asettaminen vuosille 2013-2014
Paikkajakotoimikunnan päätehtävä on luottamuspaikkojen jako. Siinä on kaikkien ryhmien edustaja. Meillä tehtävä on ollut valtuustoryhmän pj:llä ja varana Espoon vihreiden pj.
– Kaupunginhallituksen edustajien valitseminen lautakuntiin ja johtokuntiin toimikaudeksi 2013-2014
Vihreille on tulossa luultavasti kolme valvottavaa elintä. Ykkösprioriteettimme on kaupunkisuunnittelulautakunta.
– Kaupunginhallituksen neuvottelutoimikunnan asettaminen toimikaudeksi 2013-2014
Täällä on yksi edustaja kustakin kh:ssa edustettuna olevasta ryhmästä. Tämä on vpj:n paikka. Varaksi esitämme Jyrki Myllärniemeä.
– Espoon Matkailu Oy:n osakkeen ostaminen Otahalli Oy:ltä
Otahalli Oy haluaa myydä ainokaisen osakkeensa á 1700 euroa. Espoo on yhtiössä enemmistöosakas 50 osakkeella. Ostamme pois.
– Espoon vanhusneuvoston toimintasäännön muuttaminen
Toimintasääntöä esitetään muutettavaksi niin, että neuvostoon valitaan 6-8 vanhusjärjestöjen edustajaa ja 6-8 luottamushenkilöä, joiden ei enää tarvitse olla lautakuntien edustajia. Tästä on tullut vanhusjärjestöiltä kritiikkiä, mutta valinnat on jo tehty tämän mukaisesti.
– Vanhusneuvoston asettaminen toimikaudelle 2013-2014
Meiltä jäseneksi Juhani Kytö ja varalle Riitta Lahikainen. Tänne valitaan myös kh:n edustaja. Olemme kiinnostuneita.
– Veteraaniasiain neuvottelukunnan asettaminen vuosiksi 2013-2014
Pj:nä perusturvajohtaja, jäsenet veteraanijärjestöjen edustajia ja virkamiehiä.
– Monikulttuuriasiain neuvottelukunnan asettaminen toimikaudeksi 2013-2014
Meiltä Ahmed Goshnaw ja Dmitry Vyskupov.
– Vammaisneuvoston asettaminen toimintakaudelle 2013–2014
Koostuu järjestöjen edustajista ja virkamiehistä. Valitaan myös kh:n edustaja. Olemme kiinnostuneita.
– Päihdeasiain neuvottelukunnan kokoonpano vuosille 2013-2014
Meiltä Tiina Hofström ja Teemu Hokkanen.
– Sosiaali- ja terveystoimen ruotsinkielisten palvelujen neuvottelukunnan asettaminen toimikaudeksi 2013-2014
Ei paikkaa vihreillä.
– Edustajien nimeäminen Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän valtuustoon toimikaudeksi 2013 – 2016 (Kv-asia)
Espoosta kolme paikkaa, joista yksi vihreille. Varsinaiseksi Päivi Salli, varalle Jyrki Myllärniemi.
– Lausunnon antaminen Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle tiesuunnitelmasta Länsiväylän (kt 51) parantaminen Suomenojan liittymän kohdalla, Espoo
Suomenojan eritasoliittymää parannetaan rakentamalla Länsiväylän yli uusi silta nykyisen sillan viereen. Samalla sekä sillan, että ramppien kaistajärjestelyjä parannetaan. Espoon osuus kustannuksista 5,24 me, valtion 1,17 me. Espoo kiirehtii hanketta ja on varautunut rakentamiseen v. 2013–2014. Tämä on meille ok.
– Lautakuntien ja jaostojen sekä viranhaltijoiden päätökset
– Päätökset ja kirjelmät sekä kokouksessa kuultavat selostukset
Nuorisovaltuuston puolivuotiskatsaus syksy 2012.
Espoon nuorisovaltuusto on jo 15 vuotias. Nuvalla on edustajat kaikissa lautakunnissa ja valtuuston kokouksissa. Kevääksi on suunnitteilla ”Vaikuttamo – Aktiivisen kansalaisuuden tori” – tapahtumaa 12.3.2013 Tapiolan kulttuurikeskuksessa. Tapahtumassa on mukana sekä poliittisia nuorisojärjestöjä että nuorisojärjestöjä, joiden toiminnan tavoitteena on vaikuttaminen ja nuorten vaikutusmahdollisuuksien tukeminen. Tori on tarkoitettu espoolaisille yhdeksäsluokkalaisille nuorille.