Varma kesän merkki: Kaupunkisuunnittelulautakunnan listat on ennen lomakauden alkua pitkiä ja raskaita.

Alla ensi keskiviikon asiat. Paljon keskustelua herättänyt Jousenpuisto ei olekaan vielä listalla. Se tarkoittanee, että valmisteluun on otettu tarpeellinen aikalisä.

Kinkkisiä asioita riittää, kaupungintalo, Niittykumpu ja maakuntakaavalausunto, joten infossa keskitytään tällä kertaa lista-asioihin.

Lista-asiat:

– Espoon keskus, virastokeskus, asemakaavan muutoksen lähtökohdat ja tavoitteet (pöydälle 25.4.2012)

Esitys lähtee siis siitä, että kaupungintalo puretaan valtuuston päätöksen mukaisesti. Minusta olisi parempi, että valmisteltaisiin kaupungintalon säilyttävä ja purkava vaihtoehto, jotta talon säilyttäminen voitaisiin oikeasti kaavallisesti tutkia. Jos nyt edetään purkuvaihtoehdon mukaan, eikä purkulupaa saadakaan, hukataan vuosikausia aikaa Espoon keskuksen kehittämiseltä. Samalla valmistelutyön kuluessa on mahdollista tehdä valtuuston edellyttämä selvitys kaupungintalon väliaikaiskäytön kustannuksista.

– Leppävaara, Vermontie, asemakaavaehdotuksen tavoitteet (pöydälle 9.5.2012)

Nyt pitäisi siis saada aikaan sellaiset linjaukset, joiden pohjalta valmistelu todella etenee toivottuun suuntaan.

Pöydällä on kaupunkisuunnittelukeskuksen johdolla valmisteltu kokonaissuunnitelma sekä maanomistajien (Sponda, SRV ja Bergans) yhdessä tekemä suunnitelma. Maanomistajien suunnitelmassa on enemmän rakennustehokkuutta erityisesti SRV:n alueella, mutta Spondan ja Bergansin osalta se vaikuttaa paremmalta. Minusta rakennusoikeutta pitäisi SRV:n osalta karsia, jotta lopputulos olisi vähemmän bunkkerimainen ja massiivinen. Lautakunta on linjannut, että alue rakennetaan tehokkaasti ja korkeaakin, mutta se on tehtävä huolella.

Eko-Vermon suunnittelijat ovat esittäneet, että alueesta kannattaisi tehdä kestävän liikkumisen pilottialue. Maanomistajien suunnitelmassa tähän on pyritty pyöräilyn ja kävelyn edellytyksiä korostamalla ja ohjaamalla ajoneuvoliikenne alueen ulkokehälle. Jos alueen poikki katsotaan välttämättömäksi ohjata liikennettä, voitaisiin se rajata vain joukkoliikenteelle. Samoin koko alueesta kannattaisi tehdä ekorakentamisen mallialue, Bergans-kiinteistöt ovat tehneet loistavaa pohjatyötä tähän suuntaan.

– Kaavoituksen työohjelman 2012 seuranta, tilanne 30.5.2012

Muutama huomio vireillä olevista hankkeista:

– Kehä I:n liikennesuunnitelmien osalta korostan edelleen Otasolmun liikennealueen viemistä mahdollisimman etäälle Itärannan asunnoista. Tämä siis valtuuston hyväksymän Keilaniemen kaavan puitteissa.

– Raide-Jokerin osalta on käynnistetty konsulttityö Espoon puolen haasteellisten kohteiden osalta. Sen pitäisi valmistua toukokuussa, jonka jälkeen on mahdollista käynnistää  hankesuunnitelma yhdessä Helsingin kanssa.

– Kaupunkiradan ratasuunnittelu käynnistyy syksyllä 2012. Suunnitelma valmistuu vuoden 2014 alussa.

– Suunnitelma Kehä II:n jatkeen keventämismahdollisuuksista on valmistunut tammikuussa 2012. Sen pohjalta ei voida vetää lopullisia  johtopäätöksiä, vaan lisätarkasteluja tarvitaan.

– Pyöräilyn edistämisohjelma edistyy niin, että syksyllä 2012 aloitetaan osittain konsulttityönä mm. pyörätieverkon jatkuvuuteen, mitoitukseen ja hierarkiaan sekä pyöräpysäköintiin liittyvien ohjeiden laatiminen. Ei ihan sitä, mitä on vaadittu, mutta askelia oikeaan suuntaan.

– Matinkylä: Koulua tutkitaan nyt Suomenlahdentien ja Kalastajatien risteyksen lounaispuolelle. Ainakin osa asukkaista haluaisi koulun edelleen Tynnyripuistoon uimahallin naapuriin, mutta tämän Louko on tyrmännyt taloudellisesti epärealistisena. Myöskään nykyinen terveysaseman tontti ei enää tule kyseeseen koulutontiksi, koska terveysasema on jäämässä. Toivottavasti koululle löydetään kaupunkirakenteen kannalta toimiva paikka.

– Lommila: Maankäyttösopimusneuvottelut käynnissä, edennee kaupunginhallituskäsittelyyn kesäkuussa. Kysyn, miten tämä menettely edustaa demokraattista päätöksentekoa.

– Pyydän myös kirjaamaan korkean rakentamisen periaatteiden valmisteluaikataulun. Tästähän valtuusto hyväksyi maanantaina yksimielisesti toivomukseni.

– Matinkylä – Saunalahti metrotunneli, asemakaavan lähtökohdat ja tavoitteet

Tavoitteena on kaavoittaa maanalaiset tilat Matinkylä – Saunalahti metrotunnelia ja metroasemia sekä niihin liittyviä tiloja varten. Kaavalla mahdollistetaan myös metrotunnelista maanpintaan nousevat yhteydet; metroaseman sisäänkäyntihalli ja -yhteydet sekä hätäpoistumistiet ja kuilut.

Metron jatko etenee. Maanalaisella kaavalla mahdollistetaan kaksi varikkovaihtoehtoa: Sammalvuori ja Harmaakallio. Kaupunginhallituksen listalla olevassa hankesuunnitelmassa todetaan, että Harmaakallio tulee kyseeseen, jos metroa jatketaan Saunalahteen.

Esityslistalla todetaan, että joidenkin metrolinjan maan päälle ulottuvien osien lähistöltä on tehty liito-oravahavaintoja. Niiden mahdolliset vaikutukset metron kaavoitukseen tutkitaan ehdotusvaiheessa.

Asemien osalta korostaisin vielä esteettömyyttä sekä sitä, että metron houkuttelevuus varmistetaan riittävin sisäänkäynnein eri puolilta aseman seutua.

– Tapiola, Niittykummun keskus, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville

Asemakaavan muutoksen tavoitteena on mahdollistaa Niittykummun tulevan metroaseman ympäristön rakentuminen keskustamaiseksi palvelujen ja asumisen alueeksi. Alueen palvelujen tarjontaa pyritään lisäämään ja monipuolistamaan. Asuntoalueita täydennetään huomioiden alueen arkkitehtuuri ja ympäristön erityisarvot ja luonne. Alueella sijaitsevan Olarin kirkon kaupunkikuvallinen asema tullaan myös huomioimaan erityisesti.

Tätä on esitelty meille kahdessa infossa, joten peruskuvio on tuttu.  Muistutuksia ja kannanottoja on tullut runsaasti, mutta niihin on vastattu vain yleisesti. Liikennepuoli on suunniteltu kaupunkimaisesti ja pyöräilyn sujuvuutta on parannettu. Korkeaa rakentamista edustaa tällä metroasemalla yksi 26-kerroksinen torni. Tämä vaatii vielä paneutumista.

– Jorvi-Glims, Espoon sairaala, ehdotus kaupunginhallitukselle asemakaavan muutokseksi

Espoon sairaalan kaava on edennyt pikavauhtia ja on jo nyt matkalla kaupunginhallitukseen. Pieniä muutoksia on tehty mm. museoviranomaisten ja asukkaiden lausuntojen johdosta. Väliaikaisten parkkipaikkojen toteutusta selvitetään vielä, jottei aiheuteta haittaa Glimsinjoen vedenlaadulle ja luonnonsuojelualueelle. Myös hulevesien hallinnasta määrätään kaavamääräyksissä.

– Pohjois-Tapiola, Maarinniitty, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville

Asemakaavan muutoksen tavoitteena on muuttaa liike- ja toimistorakennusten korttelialueen (K) käyttötarkoitus asuinkerrostalojen korttelialueeksi (AK-1), jolle saa sijoittaa myös opiskelija-asuntolan tai palveluasuntoja sekä pienen liike- tai palvelutilan (300 k-m2).

Tämä on puolestani ok.

– Leppävaara, Leppävaaran urheilupuisto, asemakaavan muutoksen hyväksyminen

Asemakaavan muutoksen tavoitteena on mahdollistaa Leppävaaran uimahallin peruskorjaus, laajennus ja maauimalan rakentaminen. Tässä mahdollistetaan 5 metrin hyppytornin kattaminen 10 metrin sijaan valtuuston budjettipäätöksen mukaisesti.

– Henttaa, Suurpelto I, asemakaavan muutoksen hyväksyminen

Tavoitteena on mahdollistaa uusi joukkoliikennekadun linjaus sekä kasvattaa YO-1 –korttelin rakennusoikeus vastaamaan tulevaisuuden tarpeita. YO-1 –korttelin rakennusoikeus kasvaa 5000 k-m2.

Nähtävilläolo ei tuottanut muutospaineita, eli ok näin.

– Rakennuskieltojen jatkaminen rakennuskieltoalueilla 108 (Kalliomäki, Gobbacka ja Viiskorpi) ja 109 (Kalajärvi II)

Kielto on voimassa asemakaavan laatimista varten. Koska kaavoitus alueilla on keskeneräinen, rakennuskieltoa esitetään jatkettavaksi näillä alueilla kahdella vuodella, poislukien Kalliomäki, jonka asemakaavan kaupunginvaltuusto on hyväksynyt. Rakennuskiellon avulla käytetään maankäyttö- ja rakennuslainsäädännön mahdollistamia kunnan ohjauskeinoja alueen maankäytön suuntaamiseen laadittavana olevan asemakaavan tavoitteiden mukaisiksi.

– Lausunnon antaminen Uudenmaan liitolle Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaavan ehdotuksesta

Vajaa 10-sivuinen lausunto, jossa kitistään Histan rakentamisen rajoittamista ja halutaan Pohjois-Espooseen kyliä. Pitää vielä miettiä toimenpiteitä.