Kaupsu aloittaa syksyn kevyellä listalla, jossa on kuitenkin painavaa asiaa. Infossa käydään läpi 4.9 lautakuntaan käsiteltäväksi tuleva pyöräilyn edistämisohjelma. Sisällöstä ei vielä ole paljon tietoa, reunakiviongelmista keskustelimme jonkin verran kaavoitusohjelman seurannan yhteydessä. Laatukäytäviä ja liityntä- sekä muita parkkeja pyörille tarvitaan lisää, näistä paperissa todennäköisesti löytyykin jotain.
Muuten infossa käydään tarkemmin läpi listan kolme pääasiaa.
Kohta 3, Tapiolan keskus II (pöydälle 12.6)
Tapiolan kirkon kaava jäi pöydälle edellisessä kokouksessa, koska lautakunnassa moni kritisoi saattoliikenteen järjestämistä. Liikennejärjestelyissä oli päädytty kiertämään kirkon takaa ja sivusta eteen, ja reitti näytti kieltämättä hankalalta. Esittelijä kuitenkin näytti myös muita harkittuja vaihtoehtoja joissa oli jokaisessa omat etunsa ja haittansa. Ydinkysymyksiä ovat se, että pyörä- ja jalankulkuliikenteen tulee sujua turvallisesti kirkon edessä, ja silti turvata saattoliikenne. Tervejalkaiset voivat jäädä kauemmaksi, mutta ruumisautot sekä vanhusten ja vammaisten saatto tarvitsee saada lähemmäs. Tästä ei vielä käsitystä miten ratkaistaan.
Ikävä oli myös yksi norminmukaisen parkkipaikan lätkäisy vanhemman taloyhtiön pihalle, metsän kohdalle: tätä kaavamuutosta perusteltiin taloyhtiölle (joka ei sitä halua tai tarvitse) sillä, että ko. parkkia ei tarvitse toteuttaa niin kauan kuin yhtiö ei tee muutostöitä. Onko tällaisessa kaavoituksessa järkeä – noudatetaan orjallisesti normia, vaikka ainut perustelu kaavamuutokselle on se ettei sitä käytännössä tarvitse noudattaa?
4 Gumböle et al: Blominmäen puhdistamo
Putsari palaa lausuntokierrokselta, seuraavana kohteena kaupunginhallitus.
Tästä saatiin juuri ennen viime kokousta (jossa käsiteltiin alueeseen liittyvä paljon pienempi kaava) ELY-keskuksen lausunto joka oli varovaisen myönteinen.
Lisäksi nyt saatiin Selvitys ekologisista yhteyksistä Espoon Blominmäen kohdalla -raportti.
Putsari on nyt ok saada eteenpäin kun ELY-keskus on lausunnossaan päätynyt myönteisemmälle kannalle. Huolehditaan vain siitä että toteutus tehdään kunnolla.
5 Leppävaara, Perkkaa IIB
Rovio-Tieto-kaava palaa myös nähtäviltä. HSL:n lausunto on olennainen, siinä kiinnitettiin myös huomio samaan mistä lautakunnassa oli puhetta eli kolmeen liittymään (kaksi voisi hyvin riittää), pyöräilyn laatukäytäväjärjestelyihin sekä Raide-Jokerin linjaukseen (muuttunut hieman). Pyöräkäytävän voisin vielä tarkistaa HePon kanssa.
Sinänsä hyvä että liikennevalot voidaan laittaa suosimaan raidejokeria vaikka risteyksiä ei saadakaan vähenemään.
Raide-Jokerille tämä asettaa entistä suuremmat paineet: ihmisvirroille on syytä tarjota laadukasta ja sujuvaa joukkoliikennettä alueelle. Tämä koskettaa koko rakentuvaa Perkkaan ja Vermon aluetta.