Viime aikoina on puhuttu paljon isänmaallisuudesta ja sen sisällöstä. Onko esimerkiksi ksenofobia jotenkin isänmaallista, vai onko nimenomaan suvaitsevaisuus, moniarvoisuus ja moninaisuus sitä suomalaisuutta, josta voi olla maailmalla ylpeä.
Isänmaallisuus sai minut pohtimaan omaa identiteettiäni, kuka minä olen, mikä yhdistää ja erottaa minut muista. Ja toki syntymäpaikan maantieteellisellä sattumalla on siinä osuutensa, mutta ilmeisesti pienempi kuin … joillain muilla. Suomalaisuus on vain osa minusta.
Ensisijaisesti koen kuuluvani tälle planeetalle, vaikka vaihtoehtoja ei juuri ole. Olen kuitenkin matkan varrella päässyt kiertämään eri puolilla tätä palloa ja todennut, että maailma on ihmisen mittakaavalla aika pieni, ja että kaikki maat ja mantereet ovat omalla tavallaan yhtä arvokkaita.
Seuraava henkilökohtaisen identiteettini perusta on homo sapiens, älyllinen tiedostava nisäkäslaji, jota satun edustamaan. Tämä siksi, että maailmassa on ollut ja on edelleen myös muita älyllisiä tiedostavia eläinlajeja. Siksi kaikki ihmiset ovat minulle yhtä arvokkaita siitä riippumatta, mille hehtaarille tätä planeettaa ovat sattuneet syntymään.
On todella sääli, ettei yksikään lähisukulaisemme ole selvinnyt kilpailusta kanssamme kuolematta sukupuuttoon. Käsityksemme ihmisyydestä olisi silloin väkisinkin laajempi. Toki hirvittää kuvitella, miten olisimme vuosisatojen varrella kohdelleet esimerkiksi denisovanihmisiä tai neanderthalilaisia, kun jo pigmentin, uskonnon ja seksuaalisuuden kaltaiset trivialiteetit ovat riittäneet perusteiksi vainoihin ja kansanmurhiin.
Kulttuurisesti olen mielestäni eurooppalainen, pohjoismaisin painotuksin suomalaisilla mausteilla. Muistan hyvin, miten minua tultiin Tanskan Struerin ainoassa pubissa taputtamaan selkään, kun suomalaiset olivat päättäneet liittyä Euroopan Unioniin: ”Ihanaa, että te suomalaiset tulitte mukaan, enää me emme ole EU:ssa yksin”.
Olen monta kertaa miettinyt, mitä siitä olisi seurannut, jos Kalmarin unioni ei olisi hajonnut, ja Pohjoismaat ja Baltian maat olisivat muodostaneet Itämerta ympäröivän Pohjoismaan. Suomen kieli olisi todennäköisesti Suomenkin alueella vähemmistökielenä, mutta kansainvälisessä politiikassa ja taloudessa Pohjoismaalla olisi paljon vaikutusvaltaa.
Koen joka tapauksessa oman paikkani ja Suomen paikan olevan Pohjoismaissa ja Euroopassa. Me olemme eurooppalaisia, emme mikään irrallinen kansansirpale Pohjan perillä, kuten niin usein haluamme kuvitella.
Eurooppalaisuuteen ja pohjoismaisuuteen nivoutuu paljon muutakin kuin pelkkää maantiedettä. Vaikka olen agnostikko, maailmankuvaani vaikuttaa se, miten kristinusko on muokannut Eurooppaa ja sen luterilainen suuntaus Pohjoismaista kulttuuria vuosisatojen ajan.
Siirtomaa-ajoista ei ole kulunut kuin parisataa vuotta, mikä vaikuttaa edelleen Euroopan ja muun maailman käsityksiin toisistaan ja itsestään. Esimerkiksi kiinalaisia motivoi edelleen se, miten länsimaat kohtelivat Kiinaa ja kiinalaisia 1800-luvun lopulla 1900-luvun alussa.
Suomalaisten maailmankuvaan vaikuttaa puolestaan edelleen vuosisatoja kestänyt asema Ruotsin ja Venäjän, katolisen/luterilaisen ja ortodoksisen kirkon rajamaana, vuoteen 1809 osana Ruotsia ja sen jälkeen runsaat sata vuotta Venäjän imperiumin suuriruhtinaskuntana. Vuosisata on lyhyt aika, ja suomalaiset kokevat pääosin edelleen kuuluvansa nimenomaan läntiseen kulttuuripiiriin.
Heimo-identieettiä minulla sen sijaan ei ole, sillä olen geneettisesti sekoitus hämäläistä ja varsinais-suomalaista, saanut Kymenlaaksossa savolaisvaikutteisen kasvatuksen ja asunut suurimman osan elämästäni Uudellamaalla. En ole koskaan oppinut edes mitään murretta, en edes kymenlaaksolaista nuottia.
Syntyjään olen pyhtääläinen ja asujaan espoolainen, mutta minua on turha kuvitella heiluttamassa Espoon saati Pyhtään lippua pesiskentän katsomossa. Vaikka olen asunut elämäni aikana vain kahdessa kunnassa (ja kymmenessä osoitteessa), minulle ei ole muodostunut vahvaa kotiseutuidentiteettiä. Vahvimmat tunnesiteet liittyvät Otaniemen ja kesämökin ympäristöön.
Maantiede selittää kuitenkin vain osan ihmisen identiteetistä. Etenkin suomalaisille merkitsee työ ja koulutus hyvin paljon. Me lausumme ammattimme jopa esittäytyessämme. Ja onhan se totta, esimerkiksi insinööri ja juristi katselevat maailmaa erilaisten suodatinten läpi, eivätkä välttämättä ymmärrä, mitä toinen yrittää sanoa.
Suhde Otaniemeen selittyykin todennäköisesti insinööri-identiteetillä ja siihen kuuluvilla teekkari-muistoilla.
Ammatin rinnalla harrastusten merkitys ihmisten identiteetille on korostunut. Kun työ ei tarjoa sisältöä elämään, se haetaan vapaalta. Minulle kenties rakkain saamistani tunnustuksista on vuonna 2004 Getnolife-yhdistykseltä saamani Vuoden nörtti –palkinto, jossa yhdistyivät molemmat, työ ja huvi.
Maailmankuva ja arvot ovat kuitenkin ihmisen identiteetin vahvin perusta. Olen suvaitsevaistoa ja ylpeä siitä, arvoliberaali vihreä. Maailmankuvien ja arvojen merkitystä kuvaa hyvin se, miten voimakkaita reaktioita jo sanat suvaitsevaisuus, arvoliberaali tai vihreä monissa suomalaisissa herättävät.
Aiemmin maailmankuvat ja arvot korreloivat vahvasti maantieteen kanssa, mutta viime vuosina tiedotusvälineet ja internet ovat kutistaneet maapallon niin pieneksi, että rajojen merkitys on kadonnut. Samalla tavalla ajattelevat ihmiset eri puolilta maailmaa voivat muodostaa yhteisöjä. Eniten puhutaan ääriaatteiden verkkoyhteisöistä, mutta todellisuudessa ne muodostavat vain murto-osan netin aatteellisista verkostoista.
Eli jos tämän kaiken yrittää koota yhteen olen maapallolainen, eurooppalainen, pohjoismaalainen, suomalainen, espoolainen homo sapiens & kristilliseen ja luterilaiseen kulttuuripiiriin kuuluva agnostikko & insinööri, kirjoittaja, luennoija ja nörtti & suvaitsevainen arvoliberaali vihreä.
Jotain varmaan vielä unohtui. Niin tietysti, sukupolvi. Huh, siinä on jo oman lastunsa aihe.
___