Eilen kirjoitin jokapäiväisen työmatkan uusista näkymistä –
sielunmaisemaani kiinnittyivät ensimmäisenä Mäkkylän männyt:
Aamulla laskin, tien molemmilla puolilla noin 20 nuorta honkaa –
Yksi oikein komea yksinäinen ja ylväs puu Mäkkylän Puistotiellä –
vieressä rakennetaan vimmatusti –
suojavyöhyke ajaradan ja tonttimaan välillä on kunnossa –
toivottavasti puut saavat kasvaa –
tunne pääkaupunkiseudulle on ristiriitainen –
perheet muuttavat tänne, odotetaan katu -ja ennenkaikkea
kevyen liikenteen verkkoa –
vuosia kevyen liikenteen väylää odottaneet Suvisaaristossa saavat herätä aamuun, jossa
komeat männyt, jotka kesät talvet kaunistavat ihanaa tietä, ovat saaneet väistyä ihmisen tarpeiden tieltä —
mutta …. pitääkö mennä aina isoimman kautta …. pitääkö kävelytie raivata niin leveästi?
– olla rekan kuljettava – varmasti varikolta löytyy rakentamista ja huoltoa varten pienempiä koneita ja laitteita – komean puun voi kiertää ….. en ole vielä käynyt katsomassa – ihminen sopeutuu ja ennen pitkään hyväksyy tai ainakin nielee muutoksen –
männyt eivät sellaisenaan palaa, kilpikaarnamännyt, joita kasvaa Suvisaariston tiellä ovat satojen vuosien ikäisiä, itse kukin – Puropuistoon istutimme 10 uutta mäntyä vuonna 1997 – jo nyt metsä uusiutuu – hitaasti – onneksi