Joukkoliikenteen kaarimalli: Vuoden 2018 alusta matkalipun hinta määräytyy kaarimallin eli matkan pituuden ei kuntarajan mukaan. Espoossa lippujen hinnat eivät nouse,mutta Leppävaaran, Tapiolan ja Matinkylän alueilla ( B-vyöhyke) lipun hinnat laskevat vastaamaan nykyistä Espoon sisäisen lipun hintaa. Kaarimalliin voit tutustua täältä

Jyrki Kasvi, Sirpa Hertell ja HSL:n kaarimalli

Joukkoliikenteen lipunhinnat ja infrakustannukset: olemme tehneet töitä, että lippujen hinnat eivät nouse vaikka samalla rakennetaan isosti infraa eli esimerkiksi metroa. Vihreiden Sirpa Hertellin aloitteesta saatiin sitkeän yrittämisen jälkeen selvitettäväksi syksyllä 2015, miten erityisesti metron rakentamiskustannukset saataisiin yhteisesti kaupunkien, ei joukkoliikenteen käyttäjien maksettavaksi. Työ tämän eteen jatkuu.

Lipunhintojen laskeminen olisi järkevää, koska vähentää tarvetta rakentaa uusia teitä, kun yksityisautoilu vähenee, myös tämä pitäisi laskea mukaan. Paljon keskusteltiin siitä, että lipunhinnat liian korkeat. Maksuton/ paljon halvempi joukkoliikenne pitää tietysti rahoittaa jollain ja vaikea tässä taloustilanteessa saada hintoja isosti alas kun pikemminkin taistellaan jatkuvia korotuksia vastaan. Esim. Tallinnassa paljon pienempi alue ja heillä myös tavoite saada ihmiset muuttamaan keskustaan, siksi siellä maksuton liikenne toimii paremmin.

Länsimetro: Jyrki Kasvi kertasi surullisen kuuluisan Länsimetron tilanteen. Yhtiössä tehdään kovasti hommia jatkuvasti ja tärkeintä nyt on saada metro liikkeelle. On tietenkin todella ikävää, että metro ei kulje vieläkään ja kukaan, joka metropäätöstä oli aikoinaan tekemässä ei varmasti toivonut tällaisia kustannuksia tai viivästyksiä. Vihreät ovat vaatineet avoimuutta Länsimetroon ja muihin kaupungin omistamiin yhtiöihin. Haasteena avoimuuden suhteen hallituksen jäsenillä on ollut, että hallituksen jäsenet korvausvelvollisia jos antavat tietoa, josta haittaa projektin eri osapuolille. Avoimuutta kuitenkin jatkuvasti pyritään lisäämään.

Älyliikenne: Älyliikenne tulee muuttamaan isosti sen, miten ymmärrämme joukkoliikenteen ja yksityisautoilun jo lähivuosien aikana. Jyrki Kasvi puhui tilaisuudessa älyliikenteen mahdollisuuksista. 10 vuotta sitten ajateltiin, että älyliikenne tarkoittaa sitä, että tuulilasiin tulee erilaisia tietoja muista autoista, mutta kukaan ei silloin tajunnut, että autot ajavat kohta itse. Nyt mietitään, annatko robotin viedä lapsesi kouluun? Vastaus kuuluu kohta, että tottakai, sehän on paljon turvallisempi kuin ihmisen ajama auto. Kohta jo mietimme, miten näin vaarallista laitetta kuin auto on saanut ajaa ihminen. Toki on paljon vielä kysymysmerkkejä siinä, miten robottiautot toimivat pikkuteillä, jossa ei ole reunaviivoja tai kun tulee jatkuvasti lunta.
Esim. Japanissa Robottitaxit tulevat, mutta toisaalta eivät ole valmiita viemään vielä lumiselle pohjoissaarelle.

MaaS, liikenne palveluna
Jo nyt liikenne on kuitenkin muuttumassa palveluksi (MaaS, Mobility as a Service), jossa olennaisinta on käyttäjien tarpeet liikkumiselle. Tilaisuudessa mietittiin, että kutsuliikenne ja autojen yhteiskäyttö voisi olla ratkaisu esimerkiksi Pohjois-Espoon huonosti toimivaan joukkoliikenteeseen.

Esimerkiksi HSL:n Kutsuplus lakkautettiin, koska oli todella kallis, tarvitsi 80% subvention eli verotuen ja palveli sitä aluetta, jolla muutenkin on Suomen paras joukkoliikenne eli Helsingin keskusta-aluetta. Kutsuplus pitäisi toteuttaa harvaan asutussa pohjois-Espoossa, jossa nyt on huonot joukkoliikenneyhteydet yhteydet. Se olisi reilua joukkoliikennepolitiikkaa.

Politiikan kyselytunti 18.1.2017 yleisöä

Senioriliput tulevat käyttöön noin vuoden kuluttua. Klo 9-14 välillä kun on hiljaisempaa matkustavat yli 70-vuotiaat puoleen hintaan. Lisäksi voitaisiin esittää, että rollaattorin kanssa liikkuminen olisi ilmaista samoin kuin lastenvaunujenkin kanssa turvallisuussyistä. Vihreät selvittävät voisiko olla kaikille mahdollista, että kaikille olisi halvemmat liput hiljaisempaan aikaan.

Yleisöstä kysyttiin, miksi Espoon busseissa ei ole pysäkkinäyttöjä? Tai seurantalaitteita, jolla voisi seurata missä seuraava bussi kulkee? Vastaus: Lippujärjestelmän uudistuksen myötä, vuonna 2018, kaikissa busseissa ja ratikoissa on matkustamossa seuraavan pysäkin ja määränpään kertova näyttö. Liikennettä kilpailutettaessa HSL on jo muutaman vuoden edellyttänyt bussit varustettavaksi näytöillä. Samalla otetaan käyttöön myös pysäkkikuulutukset.

Miksi kaksikerroksisia busseja ei ole käytössä vaikka jokerilinjalla? Niillähän saisi kapasiteettia lisättyä. Sirpan mukaan asiaa ei ole mietitty, mutta ihan potentiaalinen idea. Sirpa lupasi selvittää asiaa.

Onko linjat kilpailutettu jo liian tiukoin ehdoin? Esimerkkinä nostettiin linja 165, joka on pitkä linja ja aina myöhässä. Kuskit eivät ehdi pitää taukoja ajojen välissä. Sirpan mukaan juuri näin on ja pitää tehdä hommia, että kilpailutuksen ehdot ovat reilut ja hintoja ei revitä kuskien selkänahasta.

Mitä tapahtuu Kampin terminaalille kun metro aloittaa: Helsingin bussit siirtyvät sinne eli tyhjäksi ei jää. Mistä yöbussit Espooseen lähtevät? Sirpa selvittää, oletus että Kampista.

Entäs yömetro Espooseen? Ei ole vielä tehty laskelmia eikä päätöksiä, mutta kun metro kulkee tätä mietitään. Ja voisi olla kysynnän mukaan myös, esim. isompien tapahtumien aikaan kulkisi, kuten ulkomailla monesti on.

Espoonlahden tilanne: Espoonlahti jää nykyistä vastaavalle C-vyöhykkeelle ja se on valitettavaa. Asiasta päätettiin konsernijaostossa, jonka puheenjohtajana Sirpa Hertell teki esityksen, että myös Espoonlahti ja Espoon keskusta kuuluisivat B vyöhykkeeseen. Espoon kanta oli yksimielinen, mutta HSL:n hallituksessa Espoon tahto ei toteutunut. Tämä ei tunnu reilulta, mutta Espoon tahtona on kirjattu pöytäkirjaan, että kun metron jatko valmistuu asiaan palataan.
Tilaisuudessa kyseltiin Espoonlahden alueen parkkipaikkojen ja katutilan riittävyyden perään kun alueelle rakennetaan paljon lisää asuntoja. Tavoite suunnittelussa on, että metron myötä ihmiset alueella käyttävät enemmän joukkoliikennettä, eikä autojen määrä lisäänny samassa suhteessa asukkaiden määrän kanssa.

Kuurinniitty: Tilaisuudessa esitettiin kysymys Kuurinniityn joukkoliikenneyhteyksistä kun bussi Kauniaisiin on lakkautettu. Kauniaisten kaupunginhallitus on tehnyt 18.11.2016 HSL:lle esityksen linjan 51 (Leppävaara – Kuurinniitty) palauttamisesta. HSL vastaa, että linjan 51 palauttaminen aikaisemmassa muodossaan ei ole tarkoituksenmukaista, koska uudessa linjastoratkaisussa on sitä korvaamaan perustettu uusi linja 224 (Leppävaara – Tuomarila). HSL katsoo, että Kauniaisten kaupunginhallituksen esittämä palvelutason parantaminen voitaisiin toteuttaa lisäämällä linjalle 224 ns. Kaunialan lenkki, mutta tämän lisäkustannukset olisivat 300 000 euroa/v, josta Espoo maksaisi 89 %, Helsinki 9 % ja Kaunainen alle 1 %. Toinen vaihtoehto olisi, että HSL lisää Kauniaisten lähibussin 232 liikennöintiä nykyisestä, jolloin Kauniaisten tulisi maksaa tästä aiheutuva lisäkustannus. HSL on päätynyt esittämään, että linjan 51 palauttamista tai sitä vastaavan palvelutason aikaansaavaa ratkaisua linjoja 224 tai 232 muuttamalla ei ole tarkoituksenmukaista toteuttaa.

HSL:n hallituksessa 24.1.2017 hyväksyttiin yksimielisesti lisäys: Selvitettävä mahdollisuudet parantaa palvelua Kuuriinniitystä Kauniaisiin kevään 2017 aikana.

Pyöräilyn edistäminen: Espoo on sitoutunut ilmasto-ohjelmassa edistämään pyöräilyä ja sitä ollaan myös tehty. Kaupunkipyörät tulossa ensi kesänä kokeiluun Espoossa vihreiden Saara Hyrkön aloitteesta Matinkylä- Olari alueelle. Tilaisuudessa fiilisteltiin, että voi lähteä kavereiden kanssa kesällä Rantaraittia kaupunkipyörällä Matinkylästä Helsinkiin ja tulla takaisin metrolla!

Vihreistä etenkin teknisen lautakunnan varajäsen Lari Karreinen on pitänyt pyöräilyn asiaa esillä. Larin mukaan pyöräily on edistetty Espoossa 2016 seuraavasti:

1) Espoo on matkalla kohti reunakivistä luopumista
2) Kaupunkipyörät tulevat Matinkylään ja Olariin
3) Otaniemen läpi pyöräilyn laatureitti
4) Länsiväyläbaanan alkusuunnittelu
5) Raide-Jokerin hyväksyminen tuo laatureittejä
6) Korotetut pyörätienjatkeet
7) Koulureittien turvallisuuden parantamiseen 50 000 euroa
8) Päätös esteettömyyden erikoistason ratkaisusta
9) Kevyen liikenteen investointeihin + 27 %
10) Pyöräilytapahtumat ja näkyvyys lisääntynyt

Lue lisää Kaupunkifillari blogista 

Vihreät jatkavat sitkeää työtä paremman liikkumisen puolesta Espoossa, ota yhteyttä jos joku asia jäi mietityttämään!