Ensi maanantaina Espoon kaupunginhallituksen konsernijaostossa käsitellään Helsingin seudun liikenteen (HSL) suunnitelmia liityntäliikenteen järjestämiseksi, kunhan Länsimetro aloittaa liikennöinnin vuonna 2016. Pikalukemalta suunnitelma vaikuttaa melko perusteelliselta, mutta lähtökohta vaikuttaa olleen vain liityntäliikenne. Vaikuttaa siltä kuin Espoon sisäinen liikenne olisi unohtunut.
Nyt asia on konsernijaoston esityslistalla vain keskusteltavana asiana, varsinainen lausunto annetaan kuukauden kuluttua. Jo tässä vaiheessa kannattaa nostaa esille huomioitavia asioita. Suunnitelmia voi kommentoida 2.2. asti HSL:n verkkosivuilla.
Suunnitelman lähtökohta on supistaa hieman eri linjojen kirjoa, mutta samalla taata ajettaville linjoille tiiviimmät vuorovälit. Näin yhä useampi voi vain kävellä pysäkille ja hypätä seuraavan bussin kyytiin.
Ongelmiakin löytyy, ja likimain kaikki niistä liittyvät Espoon sisäisiin matkoihin eli tilanteisiin kun ei olla lainkaan menossa metroon. Käyn nyt läpi suunnitelmia kaupunginosittain. Blogista tulee kyllä pitkä kuin mikä, mutta ei näin isoa asiaa voi käsitellä parilla tyylikkäällä lauseella.
Tapiolan alue
Yleisellä tasolla voisi sanoa että Tapiolan tienoolla tilanne paranee. Alueen läpi menee metro, ja melkoinen määrä liityntälinjoja koukkaa Tapiolan terminaaliin eri suunnista.
Otaniemessä tilanne lähtökohtaisesti paranee. Metro vie nopeasti Helsingin keskustan ja Matinkylän suuntaan. Suorien bussiyhteyksien määrä vähenee, mutta myös busseja kurvailee Otaniemen kaduilla – tosin Tapiolan suuntaan pääsee vain yhdellä linjalla.
111 lähtee teekkarikylästä ja kiertää Pohjois-Tapiolan kautta Tapiolaan, 551 kurvaa Otaniemen eteläreunan ohi matkalla Tapiolasta Pasilaan ja uusi linja 555 vie Lauttasaareen tai Myyrmäkeen. Kun runkolinja 550 jatkaa ennallaan, Pohjois- etelä -yhteydet pysyvät siis noin ennallaan.
Tapiolassa ja sen välittömässä läheisyydessä tilanne paranee. Tiiviisti liikennöivät linjat vievät eri suuntiin. Ongelma syntynee lähinnä liikenteen määrästä ja riuhkautuvista kaduista. Jos liityntylinjat saadaan synkattua keskenään (niin kuin suunnitellaan) niin esimerkiksi Pohjois-Tapiolan yhteydet etelään paranevat. Vaikka busseja nytkin menee runsaasti, vuoroväli on voinut vaihdella.
Westendin joukkoliikenne jää yhden – tosin varsin usein liikennöivän linjan varaan. 111 vie heilurilinjana melko usein niin Tapiolaan kuin Matinkylään, joten periaatteessa tilanne on ihan hyvä. Yhteys Helsinkiin on tietysti vaihdollinen, mutta sitähän se on uudistuksen jälkeen kaikkialla Espossa.
Haukilahdesta kulkee samainen 111, ja linja 112 Matinkylästä Haukilahden ja Niittykummun kautta Tapiolaan, eli tarjontaa on enemmän. Oletettavasti liityntäliikenne sujuu hyvin.
Yllättävä ”pikkuongelma” voi olla urheilupuiston alue. Metron tullessa viereen yhteydet teoriassa parantuvat, ja myös melkoinen määrä liityntälinjoja ajaa alueen vierestä. Sen sijaan suora yhteys esimerkiksi Espoon keskukseen katkeaa. Osalla paluumatka otteluista on jatkossa vaihdollinen.
Matinkylän alue
Matinkylän alueella tilanne monilta osin paranee. Vaikka suorat yhteydet katkeavat, eri puolilta tuleva liityntäliikenne takaa lähes joka kadun varressa tiiviit yhteydet metrolle. Matinkylästä kulkee jatkossa selkeämmin linjoja eri puolille Espoota.
Matinkylässä parannus on merkittävin. Metro vie Helsinkiin ja suorat liityntälinjat joka puolelle Espoota. Saattaa olla, että Matinkylästä on jatkossa Espoon parhaat sisäiset yhteydet.
Olarissa tarjontaa riittää, monet liityntälinjat kiertävät eri puolilta Olaria ja Kuitinmäkeä. Myös aluekeskusten välliset runkolinjat kulkevat olarin läpi. Ainoa menetys on oikeastaan suorat Helsinki-yhteydet, jotka tietysti muuttuvat metron myötä vaihdollisiksi.
Suurpellossa tilanne parantuu nykyisestä. Linja 118 heittää Niittykummun kautta Tapiolaan, eli tarjoaa nopean liityntälinjan. Tässä tilanne ei muutu nykyisestä. Sen lisäksi linja 532 (Matinkylä – Suurpelto – Karamalmi – Leppävaara) tarjoaa yhteyden radan varteen ja Leppävaaraan. Suurpellon joukkoliikennetarjonta alkaa siis olla kunnollisella tolalla.
Friisilä ja Henttaa, nämä kaksi “pussinpohjaa”, jakavat yhteisen liityntälinjan 133 (Friisilä – Matinkylä (M) – Henttaa). Vuoroväli ei ole kovinkaan tiivis, joten tilanne ei juurikaan muutu nykyisestä. Tosin eri puolilta Friisilää menee lukuisia liityntälinjoja, ja Suurpellon yhteydet palvelevat myös Henttaata.
Espoonlahden alue
Metron myötä tilanne on heikoin Espoonlahden alueella. Aiemmin suorat bussilinjat korvautuvat liityntälinjoilla Matinkylään. Jos Matinkylän terminaali saadaan vetämään hidaste ei ole kovinkaan suuri, mutta liityntäliikenteen takkuillessa juuri Espoonlahden suunnassa joukkoliikenteen taso voi heikentyä merkittävästi. Paperilla muutokset eivät ole dramaattisia.
Poikittaiset yhteydet suuraluetasolla säilyvät likimain ennallaan. Linja 542 vie Espoon keskukseen ja 543 Olarin kautta Leppävaaraan.
Soukan kautta kurvaa useakin Matinkylästä lähtevä linja – 143 menee Soukanniemelle ja 145 Suvisaaristoon. Vuorovälitkin pysyvät noin nykyisellä tasolla. Uutta Suomenlahdentietä pitkin kulkee melkoinen määrä liityntälinjoja, joten Finnon suuntaa hoitu vähän niin kuin “ohessa.”
Kivenlahti ja Espoonlahden suunta hoituu linjoilla 147 (Matinkylä (M) – Soukka – Kivenlahti) ja 150 (Matinkylä (M) – Espoonlahti – Kivenlahti). Myös yksi Saunalahden linjoista koukkaa alueen yläreunasta, joten tarjontaa riittää. Vuorovälin ollessa eri linjoilla ruuhka-aikaan 5 tai 10 minuuttia, tarjontaa riittää. Ongelmaksi saattanee muodostua pikemminkin liikenteen puuroutuminen: ei auta jos bussit seisovat valoissa.
Saunalahteen pääsee Tapiolaan linjalla 124 (Tapiola (M) – Niittykumpu (M) – Espoonlahti – Saunalahti – Tillinmäki). Ison osaa matkasta linja kulkee moottoritietä, tosin kiertäen Kivenlahden yläreunaa. Suunniteltu vuoroväli 15 minuuttia tuntluu suorastaan melko harvalta. Toisaalta linja 164 (Matinkylä (M) – Kiviruukki – Saunalahti – Saunaniemi) vie melko nopeasti Matinkylään. Jos linjat synkataan yhteen, vuoroväliksi saa teoriassa 7,5 minuuttia. Näitä täydentää vielä Kauklahden linja 165.
Ongelmallisin kulmaus Espoonlahden alueella on Latokaski, joka sijaitsee oikeastaan yhtä kaukana niin Matinkylästä, Espoon keskuksesta kuin Espoonlahdesta. Vaikuttaa siltä, että suunnittelijoilla on mennyt aika lailla sormi suuhun tämän alueen kanssa.
Linja 542 (Soukka – Kivenlahti – Latokaski – Espoon keskus – Jorvi) vie Espoon keskukseen ja aluekeskus Espoonlahteen, mutta on monelle Latokasken eteläreunassa asuvalle pitkän kävelymatkan päässä. Ongelmallista on, että suoraa yhteyttä Tapiolaan eikä Olariin ei enää ole, vaan lyhyillekin matkoille tarvitsee koukata Matinkylän kautta.
Nöykkiöstä linja 160 (Matinkylä (M) – Suomenoja – Latokaski) tarjoaa liityntäyhteyden Matinkylään, samoin 161 joka lähtee Tillinmäestä. Kun vielä 125 (Tapiola (M) – Niittykumpu (M) – Kuitinmäki – Espoonlahti) tarjoaa yhteydet Tapiolaan ja Espoonlahteen, ainoa ongelma on suoran pohjoisen suunnan linjan puute.
Leppävaaran alue
Leppävaaran keskuksen ja lähialueen suhteen joukkoliikennetilanne on jo nyt hyvä, ja sitä se on jatkossakin. Leppävaarasta on edelleen yhteyksiä joka suuntaan, mitä nyt linjat vaihtavat nimeä. Tasaisemmat vuorovälit selkeyttänevät yhteyksiä etelään. Oikeastaan ainoa isompi muutos on uusi linja 502 (Merihaka – Meilahti – Munkkiniemi – Leppävaara), joka tarjoaa Leppävaarasta suoran poikittaisen yhteyden Helsinginniemen halki.
Jupperi-Laaksolahti -suunnassa linja 15 (Jupperi – Kauniainen – Tapiola – Otaniemi) muuttusi linjaksi 548 (Tapiola (M) – Mankkaa – Kauniainen – Lähderanta). Viimeisen kolmen kilometrin tiputtaminen pois reitistä Lähderannan ja Jupperin välillä on kummallinen idea. Tämä kun lopettaisi Jupperin suorat yhteydet Viherlaaksoon, jossa on kuitenkin toinen alueen yläkouluista sekä terveysasema.
Tähän kun vielä lisää sen että linja 248 ei enää tule Jupperiin asti (tätä perusteltiin sillä että bussi 15 kulkee samaa reittiä), niin on hankala ymmärtää miksi Länsimetron liikennöinti aloitus katkaisi suorat yhteydet lähipalveluihin kymmenen kilometriä pohjoisemmassa.
Lähderannassa, Lippajärvellä, Viherlaaksossa ja Järvenperässä tilanne pysyy ennallaan. Aiemminkin oli suoria yhteyksiä etelään, nyt on suoria yhteyksiä etelään. Mitä nyt linjojen nimet vaihtuvat.
Kauniainen
Vaikka kuinka edustan tässä keskustelussa Espoon kaupunkia, niin kyllähän nyt Kauniainenkin pitää huomioida. Kyseessä on kuitenkin yksi ja sama liikennejärjestelmä.
Kauniaisissa muutokset eivät ole isoja. Nykyiset linjat korvautuvat noin samaa reittiä kulkevilla uusilla linjoilla. Uusi linja 251 tarjoaa myös yhteyden Espoon keskuksen suuntaan lakkautettavan 18 tilalle.
Espoon keskus
Espoon keskuksen suhteen tilanne joko paranee tai heikkenee, tulkinnasta riippuen. Rinnakkaislinjat 134 (Matinkylä (M) – Espoon keskus – Suvela – Tuomarila) ja linja 136 (Matinkylä (M) – Espoon keskus – Suna – Tuomarila) takaavat tiiviit vuorovälit Matinkylään. Tätä täydentää vielä 531 (Kalastajanmäki – Matinkylä (M) – Espoon keskus – Jorvi).
Sen sijaan suoraa yhteyttä Espoon keskuksesta Tapiolaan ei ole. Tämä on kyllä aika surkea ehdotus, viiden aluekeskusten Espoossa hyviä yhteyksiä aluekeskusten välillä pitää parantaa, ei heikentää. Linja 549 (Tapiola (M) – Mankkaa – Kauniainen – Jorvi) tulee kyllä Jorviin, mutta Espoon asemanseudun vinkkelistä yhteys olisi sekä vaihdollinen että hidas.
Esimerkiksi Suvelan ja Tuomarilan alueiden kannalta tilanne osin heikkenee. Suora yhteys Kauniaisiin pysyy linja 251 ansiosta (Leppävaara – Kauniainen – Espoon keskus ─ Tuomarila), mutta matka Tapiolaan on vaihdollinen.
Kauklahti
Kauklahdesta kulkee etelään linja 165 (Matinkylä (M) – Saunalahti – Kauklahti), jonka vuoroista puolet jatkaa Espoonkartanoon. Tilanne ei juurikaan muutu nykyisestä, tosin Vanttila on paremmin reitin varrella.
Linja 168 (Kuurinniitty – Espoon keskus – Kauklahti – Lasilaakso) korvaa linja 18. Suora yhteys Tapiolaan häviää, toisaalta Matinkylän kautta ja metroa käyttävänä yhteys olisi joka tapauksessa nopeampi. Tärkeää on saada tämä linja syöttämään matkustajia junalle, jolloin esimerkiksi Lasilaaksosta pääsisi nopeasti myös junan kyytiin.
Yhteenveto
Itse tulen kiinnittämään maanantain kokouksessa erityisesti allalueteltaviin asioihin. Kommentit heti tai myöhemmin ovat hyvin tervetulleita.
Seuraavan kuukauden aikana vertailen myös vuorovälejä nykyisen ja suunnitellun välillä, pelkkä bussilinja ei auta jos vuoroväli ei ole riittävä.
(1) Niittykummun asema tulee olemaan melko merkittävä “sisäänheittäjä” metroon. Tähän mennessä liityntäasemina on ajateltu etenkin Matinkylää ja Tapiolaan (joissa on myös bussiterminaalit), mutta Niittykummun ohitse tulee kulkemaan kolme keskeistä liityntälinjaa (112, 124, 125). On tärkeää, että yhteys tien varresta alas metroasemalle suunnitellaan hyvin.
(2) Suorista yhteyksistä lähimpiin palveluihin tarvitsee huolehtia. Espoossa on keskitetty palveluita, ja samalla linjattiin että palvelukeskuksiin tulee päästä joukkoliikenteen avulla. Nyt ainakin Jupperi-Laaksolahden yhteys Viherlaaksoon ja Hyljelahden yhteys Espoonlahteen on katkolla. Yhteyksiä lähipalveluihin siis heikennettäisiin sellaisissa tapauksissa, joissa se ei millään liity metroon.
(3) Viiden aluekeskuksen välille tarvitaan suoria linjoja. Nyt ehdotetussa mallissa Espoonlahden ja Tapiolan välillä ei ole suoraa bussilinjaa. Tämä on siinä mielessä perusteltua, että juuri tälle välille tulee metro ja paljon liityntäliikennettä. Sen sijaan suoran yhteyden puute Espoon keskuksen ja Tapiolan välillä on iso puute. Itse näkisin hyvänä että linjastoon lisätään esimerkiksi nykyisen 18Z mukainen linja, joka kulkee Espoon keskuksesta Suvelan, Tuomarilan kautta Turunväylälle, ja Mankkaan kautta Tapiolaan. Tämä linja on nykyiselläänkin nopea, ja se turvaisi aluekeskusten väliset yhteydet. Lisäksi tämä parantaisi Suvelan ja Tuomarilan yhteyksiä, jotka ovat nykyisellään heikkenemässä.
(4) Myös suunnitellulla vuorovälillä on väliä. Tätä en ole vielä vertaillut: missä määrin vuorovälit tulevat olemaan nykyisellä tasolla, tiiviimpiä tai harvempia. Pelkkä linjakartta ei vielä riitä. Nämä tiedot ovat siis kyllä suunnitelmissa mukana, mutta niiden vertailussa nykytilanteeseen menee aikaa. Palaan siis asiaan.
(5) Auki on mitä muita muutoksia on vireillä. Selvää on, että kaikki Matinkylään ja Tapiolaan uusitaan nyt kuvatun mukaiseksi, Mutta tuleeko esimerkiksi uusi linja 251 (Espoon keskus – Kauniainen – Leppävaara) vaikuttamaan muihin rantaradan suunnan linjoihin. Tai onko Jupperi-Laaksolahden alueelle suunniteltu jotain uutta linjaa korvaavaan nyt alasajettavia yhteyksiä?
Tulevana maanantaina Espoon kaupunginhallituksen konsernijaosto evästää linjaston suunnittelijoita. Myöhemmin jaost oottaa Espoon puolesta kantaa näihin suunnitelmiin. Itse tulen – yllätys yllätys – korostamaan yllälueteltuja asioita. Kommentit ja ideat ovat enemmän kuin tervetulleita.