Uuden hallitusohjelman kasvupaketissa on kolme suurta raidehanketta - Länsimetron jatko, Pisara-rata ja Tampereen raitiovaunu. On järkevää, että kaupunkien raidehankkeet yhdistetään asuntopolitiikkaan ja kunnilta edellytetään lisää asuntotuotantoa. Asuntojen hinnat kun ovat karanneet käsistä, ja hyvien joukkoliikenneyhteyksien varrelle kaivataan enemmän sosiaalista ja kohtuuhintaista asunto- ja vuokra-asuntotuotantoa. Asialla on merkitystä sekä ihmisten hyvinvoinnille että metropolialueen kilpailukyvylle.
Pisara-rata on siitä erinomainen hanke, että se helpottaa valmistuessaan ruuhkia juna-asemalla ja näin junavuoroja voidaan lisätä kaikkialle Suomeen. Päätös jatkaa Länsimetron rakentamista keskeytyksettä Matinkylästä Kivenlahteen tehtiin kreivin aikaan. Rakentaminen mahdollistuu nyt, kun valtio sitoutuu maksamaan 30 prosenttia kustannuksista. Eduskunnassa tehty sinnikäs työ Länsimetron jatkon rahoituksen eteen kantaa nyt hedelmää.
Asiantuntijat ovat pitäneet päätöstä taloutta elvyttävänä, sillä se tuo rakentajille töitä ja ihmisten liikkuminen helpottuu. Lisäksi rakentaminen kerralla valmiiksi on aina edullisempaa kuin pätkissä, puhumattakaan siitä, että Länsimetro hyödyttää koko pääkaupunkiseutua, sen työmatkaliikennettä, asuntotuotantoa ja elinkeinoelämää yhdistäen koko pääkaupunkiseudun idästä länteen. Liikenteen päästöt aiheuttavat viidesosan Suomen kasvihuonekaasupäästöistä, ja metron positiiviset ilmastovaikutukset ovat kiistattomat.
On kuitenkin huolehdittava, että kun paikoin rakennetaan tiiviisti asemanseudut, arvokkaat viheralueet säästetään asukkaiden, eläinten ja kasvien keitaina. Espoossa mm. herkkä Finnoon seutu ja Euroopan mittakaavassa ainutlaatuinen lintukeidas tulee varjella riittävän laajoilla puskurivyöhykkeillä lintujen pesimä- ja liikkuma-alueilla. Eikä meren täyttämistä tule sallia. Lintupoikueille tarvitaan turvallinen kulkureitti Suomenojan altaalta merelle. Työtä lintualueen suojelun puolesta on tehty kauan Espoon valtuustossa ja ympäristölautakunnassa, minkä ansiosta Suomenlahdentien linjaus lopulta siirrettiin kauemmaksi lintujen pesimäniityltä ja nostettiin sillalle häiriöiden minimoimiseksi. Työtä on jatkettava, jotta turvataan mustakurkku-uikun ja monen muun lajin elintila Suomenojalla.
Länsimetron jatkon rahoitus nyt oli sinnikkään työn tulos. Eduskunta hyväksyi yksimielisesti ponnen rahoitusaikataulun päättämisen puolesta maaliskuun kehysriihessä, mutta silloin asia ei vielä edennyt maaliin asti. Emme kuitenkaan lannistuneet, sillä muuten Espoonlahden asukkaat olisivat jääneet liikenteelliseen sumppuun ja liityntäliikenteen varaan pitkäksi aikaa. Uusi mahdollisuus nähtiin ministerivaihdosten jälkeen ja hallitusneuvottelujen myötä. Tampereen ratikka oli jo mainittu liikennepoliittisessa selonteossa, kuten Pisara-ratakin, molemmat hyviä kannatettavia hankkeita. Länsimetron jatkeen saaminen listalle mukaan on työvoitto.
Raideliikenteen edistäminen koko Uudenmaan alueella on yksi keskeinen asia poliittisissa tavoitteissani. Kehärata Vantaalla saadaan pian liikenteeseen, mutta Uudellamaalla on paljon vielä tehtävää. Tarvitaan mm. raiteet itään Porvoon suuntaan ja Hanko-Hyvinkää –radan sähköistys. Kun ymmärrys vähähiilisen yhteiskunnan merkityksestä kasvaa, saadaan raiderakentamiseenkin vauhtia. Nyt tehdyt päätökset on hyvä alku uudelle kehitykselle.
Lisää aiheesta:
Blogi: Länsimetro Kivenlahteen –päätöksen aika on nyt 24.2.2014
Kirjallinen kysymys Länsimetron jatkosta 28.5.2013
Puhe eduskunnassa liikennepolitiikasta 19.6.2012
Uuden hallitusohjelman kasvupaketissa on kolme suurta raidehanketta – Länsimetron jatko, Pisara-rata ja Tampereen raitiovaunu. On järkevää, että kaupunkien raidehankkeet yhdistetään asuntopolitiikkaan ja kunnilta edellytetään lisää asuntotuotantoa. Asuntojen hinnat kun ovat karanneet käsistä, ja hyvien joukkoliikenneyhteyksien varrelle kaivataan enemmän sosiaalista ja kohtuuhintaista asunto- ja vuokra-asuntotuotantoa. Asialla on merkitystä sekä ihmisten hyvinvoinnille että metropolialueen kilpailukyvylle.
Pisara-rata on siitä erinomainen hanke, että se helpottaa valmistuessaan ruuhkia juna-asemalla ja näin junavuoroja voidaan lisätä kaikkialle Suomeen. Päätös jatkaa Länsimetron rakentamista keskeytyksettä Matinkylästä Kivenlahteen tehtiin kreivin aikaan. Rakentaminen mahdollistuu nyt, kun valtio sitoutuu maksamaan 30 prosenttia kustannuksista. Eduskunnassa tehty sinnikäs työ Länsimetron jatkon rahoituksen eteen kantaa nyt hedelmää.
Asiantuntijat ovat pitäneet päätöstä taloutta elvyttävänä, sillä se tuo rakentajille töitä ja ihmisten liikkuminen helpottuu. Lisäksi rakentaminen kerralla valmiiksi on aina edullisempaa kuin pätkissä, puhumattakaan siitä, että Länsimetro hyödyttää koko pääkaupunkiseutua, sen työmatkaliikennettä, asuntotuotantoa ja elinkeinoelämää yhdistäen koko pääkaupunkiseudun idästä länteen. Liikenteen päästöt aiheuttavat viidesosan Suomen kasvihuonekaasupäästöistä, ja metron positiiviset ilmastovaikutukset ovat kiistattomat.
On kuitenkin huolehdittava, että kun paikoin rakennetaan tiiviisti asemanseudut, arvokkaat viheralueet säästetään asukkaiden, eläinten ja kasvien keitaina. Espoossa mm. herkkä Finnoon seutu ja Euroopan mittakaavassa ainutlaatuinen lintukeidas tulee varjella riittävän laajoilla puskurivyöhykkeillä lintujen pesimä- ja liikkuma-alueilla. Eikä meren täyttämistä tule sallia. Lintupoikueille tarvitaan turvallinen kulkureitti Suomenojan altaalta merelle. Työtä lintualueen suojelun puolesta on tehty kauan Espoon valtuustossa ja ympäristölautakunnassa, minkä ansiosta Suomenlahdentien linjaus lopulta siirrettiin kauemmaksi lintujen pesimäniityltä ja nostettiin sillalle häiriöiden minimoimiseksi. Työtä on jatkettava, jotta turvataan mustakurkku-uikun ja monen muun lajin elintila Suomenojalla.
Länsimetron jatkon rahoitus nyt oli sinnikkään työn tulos. Eduskunta hyväksyi yksimielisesti ponnen rahoitusaikataulun päättämisen puolesta maaliskuun kehysriihessä, mutta silloin asia ei vielä edennyt maaliin asti. Emme kuitenkaan lannistuneet, sillä muuten Espoonlahden asukkaat olisivat jääneet liikenteelliseen sumppuun ja liityntäliikenteen varaan pitkäksi aikaa. Uusi mahdollisuus nähtiin ministerivaihdosten jälkeen ja hallitusneuvottelujen myötä. Tampereen ratikka oli jo mainittu liikennepoliittisessa selonteossa, kuten Pisara-ratakin, molemmat hyviä kannatettavia hankkeita. Länsimetron jatkeen saaminen listalle mukaan on työvoitto.
Raideliikenteen edistäminen koko Uudenmaan alueella on yksi keskeinen asia poliittisissa tavoitteissani. Kehärata Vantaalla saadaan pian liikenteeseen, mutta Uudellamaalla on paljon vielä tehtävää. Tarvitaan mm. raiteet itään Porvoon suuntaan ja Hanko-Hyvinkää –radan sähköistys. Kun ymmärrys vähähiilisen yhteiskunnan merkityksestä kasvaa, saadaan raiderakentamiseenkin vauhtia. Nyt tehdyt päätökset on hyvä alku uudelle kehitykselle.
Lisää aiheesta:
Blogi: Länsimetro Kivenlahteen –päätöksen aika on nyt 24.2.2014
Kirjallinen kysymys Länsimetron jatkosta 28.5.2013
Puhe eduskunnassa liikennepolitiikasta 19.6.2012
Posted on 2 heinäkuun, 2014 by Johanna Karimäki
Leave a Comment