Viime vuosina Suomeen on kantautunut maailmalta uusia kirosanoja kuten liberaali demokratia. Viimeksi EU-maa Unkarin pääministeri Viktor Orbán totesi, että länsimaisten liberaalien demokratioiden aika on ohi. Sen sijaan hän on ottanut Unkarin esikuviksi Venäjän, Kiinan ja Turkin.

Kaikkia neljää maata yhdistävät keski-ikäiset valtaansa takertuvat miehet (51v., 61v., 61v., 60v.). En väitä, että vallantäyteisyys on ominaista vain keski-ikäisille miehille, mutta vallassa olevista nuorista naisista ei ole riittävästi kokemusta, jonka perusteella voisi tehdä johtopäätöksiä.

Ei ole sattumaa, että monen maan perustuslakiin on kirjattu rajat sille, kuinka monta kautta esimerkiksi presidentti voi olla vallassa. Pitkään vallan kahvassa istuneilla kun on paha tapa alkaa kuvitella olevansa maalleen ja kansalleen korvaamattomia.

Kaikki tunnustavat vallan rajoittamisen tarpeellisuuden, kunhan se ei koske heitä itseään. Tarvittaessa perustuslakia vaikka kierretään Putinin tavoin, tai venytetään oman puolueen sääntöjä Erdoganin tavoin tai säädätetään poikkeuslaki Kekkosen tavoin.

Orbánia, Putinia ja Erdogania yhdistää paitsi illuusio henkilökohtaisesta korvaamattomuudesta myös oman kansallisen kulttuurin erityislaadusta. Kaikkien mielestä on olemassa erityinen venäläinen, unkarilainen tai turkkilainen kulttuuri, johon poliittiset, etniset, uskonnolliset tai seksuaaliset vähemmistöt eivät kuulu. Sen sijaan yhteiskunnan moninaisuus edustaa heille länsimaista rappiota, liberalismia.

Mitä se liberaali demokratia oikein on, kun se niin ahdistaa maitaan totaalisesti hallitsemaan pyrkiviä johtajia? Liberaali demokratia perustuu yksilönvapauksiin ja kansalaisoikeuksiin, jotka suojaavat kansalaisia valtiovallalta sekä vähemmistöjä enemmistön vallalta.

Valtaan viehtyneitä poliitikkoja liberaali demokratia turhauttaa, sillä vallan kolmijakoon perustuva perustuslaki rajoittaa heidän vallankäyttöään, eivätkä riippumattomat tiedotusvälineet ja tuomioistuimet ole heidän käskytettävissään. Orbán julistaa haluavansa tehdä Unkarista autoritaarisen kansallisvaltion, mutta mielestäni hän kyllä puhuu yksinvaltaisesta totalitarismista. Makuasia, myönnän.

Vastaavia äänenpainoja on toki kuultu viime vuosina myös liberaaleista demokratioista Ruotsista Kreikkaan. Kannatustaan Euroopassa lisänneet populistiset liikkeet ovat suhtautuneet kriittisesti erilaisiin vähemmistöihin, korostaneet ns. perinteisiä arvoja ja kansallista yhtenäiskulttuuria sekä kritisoineet liberalismia ja moniarvoisuutta. Vain konservatiiviset arvot ovat todellisia arvoja, ja liberaalit arvot edustavat arvottomuutta.

Esimerkiksi Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini tuskin kehui Alexander Stubbia kun kutsui häntä Helsingin Sanomien haastattelussa ”irrationaalisen liberalismin tuotteeksi”. Ja Perussuomalaiset ovat eurooppalaisittain sentään varsin maltillinen kansallismielinen populistipuolue.

Vaikka parantamisen varaa toki on, Suomi on edelleen varsin länsimainen varsin liberaali demokratia, ainakin toistaiseksi.