Liikunnan puute altistaa monille sairauksille, se tiedetään ja tunnustetaan. Pääkirjoitukset ja asiantuntijakolumnit ennustavat kansantalouden romahdusta tai ainakin terveysmenojen räjähdystä, jos emme paranna tapojamme ja kumarra Hermeksen alttarille.

Silti monella meistä on ongelmia mahduttaa liikuntaa päivärytmiinsä. Itse asiassa me olemme liikkuneet sitä vähemmän, mitä enemmän liikunnan edistämiseksi on tehty töitä. Harjoitettu liikuntapolitiikka on ollut ilmeisen epäonnistunutta.

# # #

Otetaan esimerkiksi koululiikunta, jonka pitäisi antaa kaikille perusvalmiudet liikkuvaan elämäntapaan. Käytännössä koululiikunta kuitenkin usein vieroittaa liikunnasta juuri ne lapset ja nuoret, joita pitäisi kannustaa liikuntaan.

Esimerkiksi liikuntatunneilla edelleen valitettavan yleisessä käytössä oleva kunujako takaa sen, että moni suomalainen ei koulusta päästyään enää koskaan koske minkäänlaiseen palloon tai mailaan.

Jokainen voi ylipäätään kuvitella, miltä tuntuu jääkiekko-ottelu, jonka pelaajista osa harrastaa jääkiekkoa viisi iltaa viikossa, ja osa pukee hokkarit jalkaan vain kun on koulussa pakko.

Ja kenen pikku sadistin pieneen mieleen on juolahtanut laittaa telinevoimistelua alaluokkien opetussuunnitelmaan? Siis oikeasti. On suoranainen ihme, että niistä tunneista selvitään pääsääntöisesti pelkillä fyysisillä ja henkisillä ruhjeilla: ”4. luokan päättyessä … oppilas osaa … voimisteluliikkeitä telineillä.”

# # #

Koululiikunta on toki kehittynyt paljon sitten omien kouluvuosien. Omat kokemukset 70-luvulta muistuttavat kuitenkin siitä, miten kauas tulevaisuuteen koulujen liikuntatunneilla nyt tehtävät virheet kantavat.

Osallistuin pari vuotta sitten tilaisuuteen, johon kuului kuntotesti jumppasalissa. Minun oli pakko kieltäytyä, koska minua alkoi kirjaimellisesti oksettaa.

Itse asiassa olen pystynyt kouluvuosien jälkeen harrastamaan vain sellaisia lajeja, joita ei ollut omina kouluvuosinani peruskoulun opetusohjelmassa.

Toivottavasti nykyisiä koululaisia ei pelkkä liikuntasalin näkeminen ja haistaminen saa vielä vuonna 2050 voimaan pahoin.

# # #

Liikuntapolitiikkaa on tehty kannustamalla nuoria harrastamaan liikuntaa. On rakennettu liikuntatiloja ja tuettu seuratoimintaa. Jälleen kerran huomio ja rahat on keskitetty motorisesti ja liikunnallisesti lahjakkaisiin lapsiin ja nuoriin, joista koulitaan alakouluiästä alkaen tulevaisuuden Selänteitä ja Litmasia.

Ja sitten ihmetellään, mikseivät ne vähän kömpelömmät ja hitaammat tule mukaan.

Sori nyt vaan arvoisat liikuntajärjestöjohtajat, kaikista meistä ei ole, eivätkä kaikki edes halua aktiiviurheilijoiksi. Siedettävä peruskunto ja sitä ylläpitävä elämäntapa riittäisivät monelle vallan hyvin.

# # #

Oikea liikuntapolitiikka on kaupunkisuunnittelua, kaavoitusta ja liikennesuunnittelua.

Liikuntaa ei ylipäätään saa eristää omiin tiloihinsa, vaan kaiken tilan on oltava liikuntatilaa!

Asuinalueet on suunniteltava niin, että korttelien sisällä on turvallista autotonta tilaa, johon vanhemmat uskaltavat päästää lapsensa ulos leikkimään.

Kouluun on päästävä turvallisesti jalan ja polkupyörällä ympäri vuoden. Kouluihin johtavat kevyen liikenteen väylät on valaistava ja aurattava aamuisin ensimmäisten joukossa. Autojen pääsy koulujen kevyen liikenteen väylille on estettävä, etteivät vanhemmat yritä espoolaiseen tapaan niiden kautta tuoda lapsiaan autolla kouluun.

Asuinalueet on suunniteltava niin, että jokaisesta asunnosta pääsee kävellen lenkki- tai luontopolulle. Ja ne polut pidetään myös talvella aurattuna ja valaistuna.

Bussipysäkille on myös talvella päästävä turvallisesti. Mitähän autoilijat tuumaisivat, jos jalkakäytävät ja pysäkit aurattaisiin aina aamuisin autotielle eikä nykyiseen tapaan päinvastoin.

Viheralueet on suunniteltava niin, että kaikkialla kaupungissa on pallon potkiskeluun ja ultimaten heittelyyn soveltuvia nurmikenttiä.

Puistoihin, rannoille ja parkkipaikoille tarvitaan vapaasti kenen tahansa käytettävissä olevia lentopalloverkkoja ja koripallorenkaita.

Jokainen hiekkakenttä on talvella potentiaalinen luistinrata.
Jätetään yksi halli rakentamatta ja uudistetaan niillä rahoilla meidän puistomme ja kenttämme!

Koirien ulkoiluttaminen on yksi suomalaisten tärkeimpiä liikuntaharrastuksia. Koirapuistot ja jätösroskikset ovat liikuntarakentamista siinä missä jäähallit tai pallokentät.

Nuorten omien liikuntamuotojen kehitystä kannattaa seurata ja tukea. Esimerkiksi skeittaajien tarpeet osataan vuosien taistelun jälkeen jo ottaa katu- ja puistosuunnitelmissa huomioon, mutta softaajat ja splättääjät joutuvat edelleen matkustamaan maan ääriin liikuntaa harrastaakseen.

Liikuntatilat on sijoitettava tonteille, joihin pääsee joukkoliikenteellä ilman omaa autoa. Nyt parhaat eli kalleimmat tontit menevät maksukykyisemmille käyttäjille eli liikekeskuksille.

Ylipäätään kaikki palvelut on sijoitettava paikkoihin, joihin pääsee joukkoliikenteellä. Kävelymatka pysäkille ja pysäkilta on hyötyliikuntaa sekin.

# # #

Ehkä meidän on otettava kaupunkisuunnittelussa käyttöön YVAn (ympäristövaikutusten arviointi) kaltainen LiVA, liikuntavaikutusten arviointi. Jos liikkumattomuus on tosiaan kansallinen ongelma, eikö jokaisen rakennushankkeen, asemakaavan, liikenne- tai puistosuunnitelman yhteydessä pitäisi arvioida, lisääkö vai vähentääkö hanke ihmisten liikkumista.