Lupasin ja vannoin etten koske oleskeluyhteiskuntakeskusteluun edes sillä kuuluisalla pitkällä kepillä. Mutta kerrankos sitä poliittinen eläin lupauksensa pettää.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistön uudenvuoden puheessaan suomen kieleen tuoma oleskeluyhteiskunnan käsite on puhuttanut ihmisiä. Valtakunnan mäntyniemilogit ovat kohta viikon ajan pohtineet, mitä Niinistö oleskeluyhteiskunnalla loppujen lopuksi tarkoitti: ”Kaikki työ on arvokasta, ja arvokasta on myös työn tavoittelu. Sen sijaan vaikeaa on ymmärtää sitä ajattelua, että tämä olisi oleskeluyhteiskunta, jossa tietoisesti jätetään omat mahdollisuudet käyttämättä ja odotetaan muiden kattavan pöydän.”

Eli oleskeluyhteiskunta on vastakohta, se mitä jää jäljelle, kun

ei tehdä työtäei tavoitella työtäei käytetä omia mahdollisuuksiaei kateta itse omaa pöytää. Eli ei tuo nyt niin radikaalilta kritiikiltä nykymenolle näytä. Ne, joilla niitä omia mahdollisuuksia on, ohjataan jo nyt työnhakuun tai koulutukseen. Ne, joilla mahdollisuuksia syystä tai toisesta ei ole, ovat oikeutettuja verovaroilla kustannettuun toimeentuloon.

Pulmana on ollut se, ettei kaikille ole ollut tarjota työtä tai koulutusta, johon hänet olisi voitu ohjata. Siksi vuoden vaihteessa tuli voimaan nuorisotakuu, joka takaa jokaiselle peruskoulun päättäneelle koulutuspaikan sekä jokaiselle alle 25-vuotiaalle sekä alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle koulutus-, harjoittelu-, työpaja- tai työpaikan kolmen kuukauden sisällä työttömäksi ilmoittautumisesta.

Tietenkään nuorisotakuu ei auta yli 30-vuotiaiden tilannetta.

Toki on niitäkin, jotka tietoisesti kieltäytyvät ilmoittautumasta työttömiksi. Mitä näille ihmisille sitten tulisi tehdä? Ainakaan toistaiseksi suomalainen yhteiskunta ei ole ollut valmis viemään heiltä ruokaa suusta ja kattoa päältä. Nuorten työhausta kieltäytyjien toimeentulotukea leikataan jo nyt.

Lisäksi on joukko suomalaisia, jotka eivät tee eivätkä hae työtä, mutta eivät myöskään hae niitä yhteiskunnan tukia, joihin heillä olisi oikeus. Miten yhteiskunta voisi kannustaa näitä ihmisiä ulos peräkamareista verosampoa pyörittämään? Leikkaamalla etuuksia, joita he eivät käytä? Paitsi kunnan kustantamia hautajaisia. (Vainaja voi hakea omiin hautajaiskustannuksiinsa kunnan sosiaalitoimistosta toimeentulotukea.)

Oleskeluyhteiskunta-käsitteen voi toki nähdä kritiikkinä myös aivan toiselle ihmisryhmälle, pääomatuloilla eläville oleskelijoille. He eivät tee eivätkä tavoittele palkkatyötä; Kattavatko oman pöytänsä, on määrittelykysymys.

Eli vaatiko Sauli Niinistö itse asiassa pääomatulojen verotuksen kiristämistä?

# # #

Oleskeluyhteiskunnan lisäksi Sauli Niinistö kritisoi puheessaan itsekkyyden ja ahneuden nousua suomalaisessa yhteiskunnassa:

 ”On nähty itsekkyyden tai suoranaisen ahneuden nousevan. Se on merkki oikeudentunnon kuihtumisesta; ei tehdäkään välttämättä niin, kuin oikealta tuntuu, vaan niin, miten saa itselleen eniten hyötyä. Sillä asenteella yhteisöstä katoaa luottamus. Niukat ajat, joissa elämme, vaativat ennemminkin ajattelemaan, voiko jostain edustaan luopua.”

Tämä viesti olisi jäänyt julkisuudessa paljon vähemmälle huomiolle, ellei Niinistö olisi päättänyt alleviivata sanomaansa ilmoittamalla haluavansa oman verottoman vuosipalkkionsa laskevan 160.000:sta 126.000 euroon.

Jos oleskeluyhteiskunta-käsitteen määrittely herätti hämmennystä, tasavallan presidentin palkkion leikkaamisesta vedetyt johtopäätökset ovat olleet täysin nurinkurisia. Toki sen tietää vain Sauli Niinistö itse, mutta en usko hänen ajatelleen mitään kansallista palkka-alea, kuten monessa puheenvuorossa on päätelty.

Päinvastoin, mielestäni Sauli Niinistö kritisoi elinkeinoelämän korkeimman johdon palkkoja ja palkkioita, joihin verrattuna tasavallan presidentin oma palkkio on pikkuraha. Se on oikeudentunnon kuihtumista, kun johto palkitaan työntekijöiden mittavista irtisanomisista roimilla palkankorotuksilla. Se syö yhteisön luottamusta, kun johtajat antavat toisilleen bonuksia.

Itse asiassa Niinistön puheen voi nähdä myös tuloerojen kasvun kritiikkinä. Siis jotain ihan muuta kuin mitä moni kokoomus-taustaiselta tasavallan presidentiltä osasi odottaa.

Käytännössä Sauli Niinistön esimerkki tuskin kuitenkaan kantaa omia palkkioitaan jo kilvan leikkaavia ministereitä ja kansanedustajia pidemmälle. No, onhan se rahaa se muutama sata tonniakin, mikä sen seurauksena valtion kassaan vuodessa säästyy.  Miinus menetetyt verot. Nettohyöty jäänee 300.000–400.000 euron paikkeille.

Ja hyvä niin. Jos palkka-ale leviäisi eduskunnasta työmarkkinoille, tuloksena olisi kansantalouden syöksykierre. Ostovoiman pudotessa putoaisi myös kysyntä, mikä näkyisi nopeasti työllisyydessä. Asuntolainojen hoito vaikeutuisi, mikä heikentäisi suomalaisten pankkien taloutta. Palkkojen pienentyessä vähenisivät myös valtion ja kuntien verotulot, mikä johtaisi julkisten palveluiden leikkauksiin.

Esimerkiksi Aalto-yliopiston taloustieteen laitoksen johtaja, professori Pertti Haaparanta arvioi palkka-alen johtavan deflaatiokierteeseen, jossa korot ja velat nousisivat. Deflaatiokierteestä on kokemusta esimerkiksi Japanissa, jonka deflaatio-lama on jatkunut jo vuosien ajan.

Tasavallan presidentti ei voi kieltää yksityisiä yrityksiä nostamasta johtajiensa palkkoja ja palkkioita vaikka joulukuusen latvaan. Ainoa mahdollinen tapa puuttua kohtuuttomiin palkkoihin on verotus. Ei suurimpien tulojen verotuksen kiristäminenkään valtiontaloutta pelasta, mutta jää siitä valtion kassaan kuitenkin enemmän kuin jokunen sata tonnia.

Oma mäntyniemiloginen tulkintani tasavallan presidentin uudenvuoden puheesta on siis se, että Sauli Niinistön mielestä ylimpien tuloluokkien ja pääomatulojen verotusta tulee kiristää.