(Helsingin Sanomat 4.9.2008) Toimittaja Hanna Ratilaisen kokemukset kierrätyksen hankaluudesta – kierrätysastioiden löytymisestä lähtien – (HS 1.9.2008) ovat valitettavan yleisiä. Moni on innokas toimimaan ympäristön hyväksi kierrättämällä, mutta mahdollisuudet ovat kiven alla.

Kuluttajan tärkeimmät valinnat tehdäänkin kuitenkin kaupan hyllyllä, ei jätekatoksessa. Ympäristökuormituksen kannalta kierrätystä tärkeämpää on vähentää jätteen syntyä.

Jos metallisäilykepurkkeja ei kanna kaupasta kotiin, niitä ei tarvitse vaivautua kierrättämään. Tietty määrä pakkauksia kuitenkin tarvitaan, että saamme elintarvikkeet kuljetettua. Hyvä kysymys onkin, miksi elintarviketeollisuus pakkaa tuotteita hankalasti kierrätettäviin materiaaleihin? Eikö lähes kaiken voisi pakata esimerkiksi kartonkiin, jonka kierrätysmahdollisuudet ovat metallia paremmat? Esimerkiksi tomaattimurskaa sai ennen vain metallitölkissä, nyt samaa on tarjolla myös kartonkiin pakattuna.

Kuluttajan ostoksillaan tuottama jätemäärä on vain jäävuoren huippu kaikesta siitä jätteestä, joka syntyy noiden ostosten tuotantoprosessien ja kuljetusten aikana. Ympäristön kannalta on tärkeintä saada nämä elinkaarenaikaiset jätevirrat minimoitua.

Vastuuta ei pidä sysätä kuluttajille, sillä kenelläkään ei ole aikaa perehtyä kaikkien tuotteiden ominaisuuksiin ja taustoihin. Miksi kaupassa saa ylipäänsä myydä sellaisia tuotteita, joiden valmistus on tuhlannut materiaalia ja energiaa, joista syntyy paljon jätettä ja jotka kaiken huipuksi ovat hankalasti kierrätettävissä?

Valtion ja kuntien hankinnoissa vähäjätteisyys pitäisi olla itsestäänselvyys. Esimerkiksi kaikissa kouluissa, päiväkodeissa ja muissa julkisissa tiloissa on syytä siirtyä pikaisesti pois kertakäyttöisistä paperikäsipyyhkeistä ja ottaa tilalle kangaskäsipyyherullat. Samoin on melkoista selkärangattomuutta, jos julkisia rakennuksia korjataan materiaalia ja energiaa tuhlaten ja turhaa jätettä tuottaen.

Jätemäärien kannalta olennaista on kulutuksen määrä ja laatu. Ostamalla vähemmän ja kestävää syntyy vähemmän jätettä kuin ostamalla paljon ja lyhytikäistä. Pitkään on veikattu, että kulutuksen painopiste tulee siirtymään aineettomaan kulutukseen eli palveluihin, mutta ainakaan toistaiseksi se ei näytä juuri vähentävän materiaalista kulutusta.

Nykyisen elämäntapamme perusta ja samalla sen suurimmat uhat ovat kulutus, kulutus ja kulutus. Tästä näkökulmasta metallipurkkien kierrätysmahdollisuuksien puuttuminen on varsin mitätön asia. Jos laittaisimme yhtä paljon energiaa jätteiden välttämiseen kuin toimittaja Ratilainen käytti metallikierrätyksen etsintään, olisi maapallo jo puoliksi pelastettu.

Marjut Joensuu
ympäristöekonomisti
puheenjohtaja, Espoon Vihreät Naiset