Mitä Venäjä tahtoo?

Viime viikkoina on tullut mieleen lapsuuteni 1980-luku. Sen lisäksi että ajelin polkupyörällä ympäriinsä Espoon Kirkkojärveä, ostin kioskilta irtokarkkeja, aloin hahmottamaan maantiedettä ja yhteiskuntaa. Silloin kylmä sota veteli viimeisiään, mutta maailma oli vielä jakautunut punaiseen ja siniseen. Myös ydinsodan uhka ahdisti.

Nyt tuo lievä tausta-ahdistus on tehnyt paluun, joten sallittakoon bloggauksissa askel paikallisesta tasosta suurvaltapolitiikkaan.

Täytyy myöntää, että viime viikkojen tapahtumat ja Venäjän toimet ovat yllättäneet. Se ei ole häpeäksi, samalla tavalla ne ovat yllättäneet vähän kaikki, näemmä valkoisesta talosta alkaen.

Venäjä on - tai siis siltä vaikuttaa - pyrkinyt jos nyt ei länsimaistamaan niin kansainvälistämään itseään. On järjestetty Olympialaisia, järjestetään jalkapallon MM-kisoja ja yritetään laajentaa jääkiekkoliigaa kansainväliseksi. Ulkomaiset yritykset ja työntekijät on toivotettu tervetulleiksi. Pinnan alla on menty myös toiseen suuntaan, riippumattoman lehdistön asemaa heikennetään minkä ehditään, ja konservatiivisuus nostaa päätään.

Mutta silti: aseellinen vaikkakin veretön naapurimaan osan valtaaminen yllättäen, nopeasti ja selvästi ennalta suunnitellusti. 

Ukraina kuitenkin on iso ja merkittävä naapurimaa, ja yleensä on hyvä jos naapurimaiden koskemattomuutta kunnioitetaan. Myöskään perustelut eivät ole kovinkaan kummoiset, puhutaan venäläisten sortamisesta ja uhasta Ukrainan venäläisille, mutta Krimi on venäläisenemmistöinen alue, jossa paikallinen parlamentti on venäläisenemmistöinen. Kuka siellä uhkaa ja ketä? 

Jos pelkkä uhka tai ajatus siitä että tietyn väestönosan asema on heikko riittää oikeuttamaan rajat ylittävän voimankäytön, niin sillä perusteella Venäjä voisi valloittaa teoriassa koko maailman. Sillä ihan kaikkialla asuu venäläislähtösiä asukkaita.

Lisäksi retoriikka on neuvostotyyliin komeaa: Krimin liittämistä Venäjään perustellaan muun muassa sillä, että Ukrainan nykyhallinnolla (parlamentti on muuten sama kuin ennenkin) ei ole otetta itäiseen Ukrainaan. No ei kai nyt ole, kun siellä on naapurimaan armeija...

Jos asian kääntää toisin päin, niin on Venäjän toimissa jonkinlaista logiikkaa. Krimi on venäläisenemmistöinen, ja varmaan siellä on ihan oikeaa halua liittyä Venäjään. Tästä syytä kansanäänestyksen hätäisyys yllätti: jos se olisi hoidettu oppikirjatyyliin (unohtaen kuitenkin sen, että äänestys on laiton ellei Ukraina sitä hyväksy) tarkkailijoineen kaikkineen, niin varmaankin enemmistö olisi ollut edelleen liitoksen kannalla. Sen jälkeen olisi voinut puhua ihan oikeasti kansanäänestyksestä. 

Mutta kun osa äänioikeutetuista on paennut alueelta, vaihtoehdot ovat enemmän autonomiaan tai Venäjään (missä on se nykytila ok -kohta), kansainväliset tarkkailijat puuttuvat ja aluetta miehittää sen maan armeija johon liittymisestä kysytään, niin onhan se nyt ilmeistä että äänestykselle ei voi kovinkaan paljoa arvoa laittaa. Noilla lähtökohdilla minäkin pääsisin ensi vaaleissa heittämällä Espoon valtuustoon.

Mutta ehkä tämä on Kremlissä tiedostettu valinta. Koska Ukraina ei kuitenkaan äänestystulosta hyväksy, niin se ei saa virallista painoarvoa, niin miksi ottaa kuukausien aikalisä ja tehdä asia kunnolla kun halutun tuloksen saa hetkessä. Tavoitteena on luultavasti perustella asia etenkin sisäisesti.

Miten sitten tästä eteenpäin? Lienee selvää että Venäjä ei Krimiltä hyvällä poistu. Talouspakotteet pitäisi viedä niin pitkälle että polvillaan olisi Venäjän lisäksi koko maailma. Tämä on yhtenäisen talouselämän haitta, kaikki kärsivät ja katsotaan kuka kestää saunassa viimeiseksi. Ja koska Venäjä on varsin autoritäärinen ja siellä on armeijan tukema hallinto jolla on paljon luonnonvaroja ja kansa joka on tottunut siihen että välillä menee huonommin, voi olla, että siellä valta vaihtuu viimeisenä.

Kohdennetut talouspakotteet voivat osua kohteenseen jos tähtäimessä on Venäjän talouseliitti. Venäjä on pullollaan varakkaita talousvaikuttajia jotka toimivat tiiviissä yhteistyössä Kremlin kanssa. Pelkkä yleinen talouskriisi tekee heille hallaa. Tämä lienee tämän hetken pakotteiden ensisijainen tavoite, siis että keskeiset talousvaikuttajat painostavat Kremlin hakemaan sopuratkaisua.

Avainkysymys taitaa kuitenkin olla mitä Venäjä, tai siis tässä tapauksessa sen johto, haluaa. Ilmeistä on, että Krimin miehitys oli etukäteen suunniteltu. Ei tuollaista operaatiota voi toteuttaa spontaanisti. Suunnitelma lienee ollut olemassa jo pitkään, odottaen vain sitä onko asia ajankohtainen. Ei tuo ole edes kummallista, varmaan on suunnitelma myös Baltiasta ja Suomesta ja ehkä koko Euroopasta aina Pariisiin asti. Ei sinällään että niitä välttämättä aiottaisiin toteuttaa, mutta varmuuden vuoksi.

Jos Venäjä tahtoo vain ja ainoastaan Krimin ja alleviivata kasvanutta valtaansa maailmanpolitiikassa, niin siitä löytynee jokin hymytön sopuratkaisu lännen ja Venäjän välillä. Vaikka koko kuviota pidetään vääränä, niin ei tuosta varmaan "loppuun asti" lähdetä vääntämään. Hinta olisi kaikille kova, ja tosiasiassa Krimi on aika venäläistynyt alue. Yhdysvaltalaiset sotilaat "vapauttamassa" Krimiä Venäjältä kuulostaa vain, noh, epätodennäköiseltä.

Tilanne muuttuu jos tämä on vain palapelin ensimmäinen pala. Jos seuraavana on Itä-Ukraina, sitten Länsi-Ukraina. Pala kerrallaan. Siinä kohtaa peli muuttuisi totiseksi, sillä johonkin kohtaa raja taatusti haluttaisiin asettaa. 

Toisaalta taustalla voi olla Kremlin valtapeli. Kyllä siellä tiedetään että koko maailmaa ei voi vallata, mutta varmaan ajatellaan, että jos palan kerrallaan ja pikku hiljaa, kunnes ollaan tyytyväisiä. Olisi vaan hyvä tietää mihin ovat tyytyväisiä.

Baltiassa ja entisissä Itä-Euroopan maissa ollaan taatusti tyytyväisiä että tuli liityttyä Natoon. Hyökkäys Baltiaan merkitsisi joko maailmansotaa, tai Naton hajoamista (jos turvatakuut eivät pitäisi). Suomessakaan huolen ei pitäisi olla kovinkaan suuri: ollaan kylmä ja luonnovaroiltaan köyhä maa joka on aina ollut maltillinen naapuri. Suomi on se Venäjän naapuri joka ei liittynyt Natoon kun oli tilaisuus - eiköhän sillä saa aika paljon pisteitä. Vaan mistä sen tietää.  

Yhtä asiaa olen itse jäänyt pohtimaan. Entä jos Venäjä toteuttaa hyvä poliisi - paha poliisi -taktiikkaa? Vladimir Putin on nyt 61-vuotias. Toki hän on hyväkuntoinen kaveri joka voisi jatkaa vielä kymmenen tai viisitoista vuotta vallassa. Mutta entä jos taktiikka on, että Putin esittää pahaa poliisia joka runnoo valtakunnat rajat isommiksi ja maailmanrauhan uhanalaiseksi. Sitten seuraa valtiomiesmäinen siirtyminen takavasemmalle, seuraava kaveri hyppää kehään ja pääsee liennytyshenkisesti neuvottelemaan aiempaa paremmat ehdot aiempaa paremmassa asemassa. Näin päädytään noin samaan tilanteeseen kuin jokunen vuosi sitten, mutta Venäjän kasvaneella asemalla.

Itselleni suhtautuminen nyky-Venäjään on jotenkin hankalaa. Ei tunnu loogisilta. Naapureilla on luonnonvaroiltaan yksi maailman rikkaimmista alueista, löytyy viljavaa maata ja periaatteessa aika hyvin koulutettu ja välkky kansa. Jos satsaisi koulutukseen ja infrastruktuuriin, käyttäisi energiasta saatavaa rahaa vähemmän sirkushuveihin (KHL, jalkapallojoukkueet eri puolilla maailmaa) ja enemmän leipään, niin Venäjä voisi nousta talouselämän ykköskaartiin.

Esimerkiksi Kalifornian piilaaksossa on runsaasti osin venäläistaustaisia yrityksiä (vaikkapa sellainen Google). Aivovienti on ollut vuosikymmenien ajan vilkasta. Jos siitä saisi osan suunnattua Venäjän kehittämiseen, niin hyöty olisi hurja.

Lisäksi Venäjän resursseilla olisi mahdollista satsata siihen joka ainakin minun mielestäni se ykkösasia, parantaa merkittävästi tavallisten ihmisten elämänlaatua ja elinolosuhteita. Mutta ehkä tämä ei ole se tavoite.